perjantai 28. kesäkuuta 2013

Home alone

Ei vitsi miten ihanaa on olla yksin kotona! Tähän täytyisi varmaan laittaa joku varmistuslauseke, että tottakai rakastan lapsiani ja miestäni ja olen onnellinen, että ne on olemassa. No olen olen, mutta vielä onnellisempi olen, kun ne ei nyt ole täällä!

Mies lähti poikien kanssa jo aamulla uimaan ja jatkoivat sieltä vielä isovanhemmille syömään. Minä nukuin, nautin hiljaisuudesta ja nyt juon toista kuppia kahvia samalla, kun telkkari suoltaa aivottomia päiväsarjoja. Virallisestihan tässä pitäisi nyt valmistella huomisia valmistujaispippaloita hiki hatussa, mutta ei oikeastaan ole mitään valmisteltavaa. Siivottiinkin jo eilen ja huomenna pitää vielä kerran imuroida ja pyyhkiä tahmaiset sormenjäljet pois pöydiltä. Että mitäs tässä nyt turhia huhkimaan, kunhan nautin!

No, otin sentään astiat jo pöydälle odottamaan. Ihan että olen jotain saanut aikaan.


Kunhan tästä raahaudun suihkuun hurautan pyörälläni kukkakauppaan. Ajattelin paria hortensianoksaa pöytää koristamaan, kivan kesäistä. Illalla on vielä haettava kakut. Esikoinen huikkasi lähtiessään, että voisiko äiti siivota hänen huoneensa, lapsi olisi siitä kuulemma hyvin kiitollinen. 

Osaakin mokoma pyytää noin kauniisti.

10 kommenttia:

  1. Maailman ihanin postus, tämäkin! :) Melkein jo tuli kateus pintaan ekan kappaleen jälkeen, mutta ajattelin, että mullakin on huomenna tuo sama edessä ja illalla vielä kivat juhlat tiedossa. Eikä tässäkään hetkessä mitään vikaa ole, kuopus nukkuu päikkäreitä ja esikoinen katselee horrokseen vaipuneena piirrettyjä. Meillä saatiin tänään uimakoulu päätökseen ja esikoinen on niin onnellinen alkeismerkistään, että pitää aarrettaan koko ajan kädessä. Minä nautin hiljaisuudesta ja luen ihanaa blogia. Nautitaan näistä hetkestä ja mukavia juhlia huomiselle!

    ps. Mies yllätti minut eräällä laukkuhimotuksella, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mies! Oliko taas asioinut Esplanadin varrella saamassa hyvää palvelua?!

      Poista
    2. Ehei. Tälläkin kertaa palvelu oli hyvää ja erityisen jouhevaa, klik klik vaan! Saint Laurentin Chyc clutch.

      Poista
    3. Väri-iloittelu ei ole mua varten, joten musta calf skin leather! Y muistuttaa kivasti menneisyydestä.

      Poista
  2. Voi kivaa, että teillä on juhlat tiedossa! Minäkin nautin siitä, kun saan olla yksin. Rakastan lapsiani, mutta pienen eron jälkeen on vain kahta ihanampaa taas olla heidän seurassaan. Minä ainakin olen sellainen, joka tarvitsee aina toisinaan hetken itsekseni, mitäs sitä kieltämään :). Mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samanlainen, kun on vähän aikaa välillä erossa, on kivaa taas olla yhdessä. Liikaa jos kiehnätään kaikki kylki kyljessä, menee hermo itse kultakin.

      Poista
  3. Toivottavasti juhlat menivät hyvin! :) Kyllä silloin pitääkin juhlia kunnolla ja isolla porukalla, kun on siihen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat menivät tosi kivasti! En ole vielä saanut aikaiseksi kuvien läpikäymistä, mutta laitan sitten joitain otoksia tännekin.

      Poista
  4. Se oli unelma, kun entinen rakastajani soitti pyytääkseen anteeksi, että jätti minut, ja se on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen minut takaisin. Olin sanaton, kun hän sanoi kaiken tämän puhelimessa, koska tämä oli minun pyyntöni, kun otin yhteyttä tohtori DAWNiin, ja muutamassa tunnissa tohtori DAWN teki siitä totta, ota yhteyttä tohtori DAWNiin, jos haluat saada ex-henkilösi takaisin.
    *Jos haluat tavata uudelleen rakastajasi.
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat parantaa minkä tahansa sairauden.
    *Jos haluat onnenloitsua.
    Sähköposti dawnacuna314@gmail.com
    WhatsApp: +2349046229159

    VastaaPoista