keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Elämä voittaa

Meillä alkaa arki palailla normaaliksi sairastamisen jälkeen. Nyt on todellinen epidemia päällä, Facebook täyttyy noropäivityksistä ja esimerkiksi poikien päiväkodissa koko kuopuksen ryhmä sairastui lähes samaan aikaan. Esikoinen sen sijaan on yhä terve eikä toivottavasti enää sairastukaan. Peukut pystyssä.

Meillä tauti iski koviten minuun, oli kyllä aivan horroria ja muun mukavan ohessa pyörryin istualtani ja päädyin makaamaan kylpyhuoneen lattialle. Ei vaan pystynyt nousemaan. Mies sairasti vielä viimeisenä ja nyt on koko kämppä kuurattu kloriitilla, leluja laitettu karanteeniin, pehmot pyöritetty kuudessakympissä lakanoiden ja pyyhkeiden tavoin. Jospa ei ihan heti tarvitsisi käydä tätä uudelleen läpi. Silti, vaikka olo on jo parempi, menee toipuessa näköjään useampi päivä. Voimat ovat yhä vasta palautumassa ja ruokahalu kadoksissa. Eilen illalla syötiin ensimmäistä kertaa kunnolla sitten lauantaiaamun, välissä lähinnä mehukeittoa ja muutama sipsi. Niinpä eiliset pitsat maistuivat superhyviltä, minä tein gluteenittoman pohjan ja esikoinen pilkkoi aineksia. 




Maanantaina kävin nopeasti kaupassa ja päädyin ostamaan myös lempikukkiani neilikoita. Maljakko on Marimekon Sukat makkaralla -kaadin, sopii passelisti toimittamaan vaasin virkaa. 


Elämä siis voittaa, ainakin seuraavaan tautiin saakka. Tulkoon se mahdollisimman pitkän ajan kuluttua, sillä perjantaina pojat menevät isovanhemmilleen yökylään ja me miehen kanssa ulos syömään ja siitä iltaa istumaan. Viimekertainen yritys päättyi sairaan kuopuksen hoivaamiseen, joten ehkäpä nyt natsaisi. Peukut pystyyn!

4 kommenttia:

  1. Täällä ainakin on peukut ja sekä varpaat pystyssä vapaa-iltanne puolesta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsin tehdä jo pöytävarauksen, joten todellakin toivon, että päästään. :)

      Poista
  2. Täälläkin peukut pystyssä! Viimeaikaisen sairastelurumban jälkeen olette todellakin vapaailtannen moninverroin ansainneet!

    En tiennytkään, että neilikat ovat sun lempparikukkiasi, olen siis ainakin kerran osunut oikeaan :D Kyllä nuo leikkokukat vaan tuovat heti kevään tunnun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käydään kyllä ihan mielettömän harvoin kaksin missään. Tuntuu ihan absurdilta kuulla välillä, että jotkut käyvät tyyliin kerran kuussa, me enemmänkin kerran puolessa vuodessa. Ja neilikat ovat joo suosikkejani ja liljat myös. Valitettavasti se tuoksu on allergiselle vaan usein liikaa.

      Poista