Aamuvirkut ja -torkut

Tässä perheessä aamuvirkkuus ja -torkkuus jakautuu tasan kahtia. Siinä missä minä ja esikoinen pomppaamme kellon soitua ylös ja ryhdymme toimeen, on kuopus tullut niin isäänsä. Miten vaikeaa voi ihmiselle olla nousta sängystä, tätä olen ihmetellyt yli kuusitoista vuotta miehen kanssa eläessäni. Se venyy ja vanuu, on ihan kuutamolla ensimmäiset kaksi tuntia ja ilman kahvia ei mistään tule mitään. Älkää käsittäkö väärin, kyllä minäkin erittäin mielelläni nukun pitkään, puolenpäivän yli menisi varmaan kevyesti näillä univeloilla. Mutta jos noustava on, niin noustava on, mitä sitä turhaan vetkuttelemaan. Rise and shine vaan! Ja kyllä, tiedän kaltaisteni olevan aivan sairaan rasittavia tyyppejä niiden vähemmän virkkujen mielestä. ;)

Esikoinen on jo sen verran iso, että osaa köllöttelyn jalon taidon ja saattaa jopa minuutin verran makoilla sängyssä heräämisensä jälkeen. Kuopuksella sen sijaan on vähän vaikeaa, tai ehkä vähän enemmänkin. Se nyhrää ja pyörii, hakee nallea kainaloon ja lojuu silmät kiinni. Sitten epäaamuihminen nousee kitisten ja makaa sylissä seuraavat viisi minuuttia ameebana. Kitisee vähän lisää ja on muutenkin niin isänsä kaltainen, että ihan huvittaa. Esikoinen ehdottaa veljelleen aamusuukkoa, mihin kuopus esittää topakan vastalauseen. Mieheltä ei aamuisin murahduksia kummempaa kuulu.

Täällä me ollaan esikoisen kanssa aamupalalla, kun venyjä ja vanuja vielä kokoilevat itseään. Ja aamiaisen syöminen, joopa joo. Toinen ikuusuusaihe tämä päivän paras ateria myöskin.