Lasten yksityisyys netissä - missä menee raja

Palataan vielä hetkeksi toissa viikolla julkaistuun Hesarin artikkeliin ja sen herättämiin tunteisiin. Niitä nimittäin nousi ja se oli odotettavissakin, onhan kyseessä herkkä ja ajatuksia herättävä aihe. 

Me mietimme miehen kanssa haastatteluun suostumista monelta kannalta. Pohdimme mitä siitä seuraa, leimataanko pojat tai perheemme ja onko meillä oikeutta puhua julkisesti poikia koskettavasta asiasta. Päädyimme kuitenkin siihen, että jutusta mahdollisesti saatava vertaistuki korvaa kaiken sen negatiivisen, jota kertomamme kenties herättää. Mutta eivät ole helppoja asioita nämä rajanvedot. 

Näin siis suostuimme haastattelupyyntöön ja olemme iloisia, että niin teimme. Juttu oli hyvin tehty ja meidän sanomamme sopi yhteen asiantuntijoiden kommenttien kanssa. Valokuvausta pohdimme vielä pidempään ja ensin ajatuksena oli, että pojat esiintyisivät kuvissa selin. Oli vähän sellainen fiilis, että meidän tulisi suojella heitä. Kerrottuamme heille mistä on kysymys, he halusivat molemmat olla valokuvissa mukana. Heille tämä ei ole iso asia, vaan yksi tavallinen osa arkeamme. Eiväthän se syö, molemmat totesivat ja jatkoivat, että juttu on siis aivan aiheesta tehty. Totesimme sitten miehen kanssa, että vaikka täällä blogissa julkaisen vain poikien hyväksymiä kuvia tai jätän heidän yksityisimmät asiansa kertomatta, voivat he tuohon juttuun tulla mukaan. Oikein tai ei, se oli meidän päätöksemme.

Tämän yhden jutun jäljiltä totean, että olisi kamalaa olla julkkis. Hesarin nettilehdessä asiasta keskusteltiin vielä suunnilleen fiksusti, mutta Vauva-lehden Aihe Vapaa -palsta ei pettänyt taaskaan. Monisivuisessa ketjussa oli siinäkin kivoja huomioita ja hyviä pohdintoja, mutta myös niin ala-arvoisia kommentteja etten ajatellut mahdolliseksi. Tuo palsta se on sellainen huonosti voivien ihmisten roskis, että pitäisi jättää suosiolla lukematta. Ja vaikka minulla paksu nahka onkin ja vaikka tiedän meidän tehneen kaikkemme tässä syömisasiassa, osui muutama lapsiin kohdistunut haukkuminen kipeästi kohteeseensa. Eli minuun, eiväthän lapset onneksi tiedä koko palstasta mitään. 

Samaan aikaan olemme saaneet myös paljon tsemppejä ja kommentteja. Erityisesti ilahduttaa jokainen sellainen viesti, jossa kerrotaan aikanaan nirsojen koululaisten olevan tällä hetkellä kaikkiruokaisia aikuisia. Sitä odotan.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ja silti, jos joku äiti tai isä jossain huokaisee, että ihan kuin meillä, on juttu täyttänyt tarpeensa. Mitä taas otsikon kysymykseen tulee, on kuopuksen tuleva koulun aloitus jälleen hyvä ajankohta pohtia asiaa. Olen ajatellut mennä samalla linjalla kuin esikoisenkin kanssa. Vähemmän henkilökohtaisia juttuja, enemmän yleisluontoista pohdintaa vaikkapa kehitysvaiheista. Yksityiset asiat pysyvät yhä tiukemmin yksityisinä ja valokuvat tarkistutan lapsilla ennen julkaisua. Sillä mitä suurempi lapsi, sitä suurempi oikeus sanoa kaikesta mielipiteensä, niin minä ajattelen.