Paluu koulunpenkille

Kun kymmenen vuoden opiskelun, kahden lapsen ja työssäkäynnin jälkeen vihdoin valmistuin yliopistosta sanoin kaikille, että minä en sitten opiskele enää ikinä. Siinä puhui keskellä ruuhkavuosia puuttuvat tentit kasaan puristanut ikuisuusopiskelija, joka muutamaankin kertaan oli epäillyt noinkohan tästä mitään tulee. Mutta tuli siitä ja kesällä 2013 kävin pokkaamassa itselleni filosofian maisterin paperit Helsingin yliopiston vanhan puolen juhlasalissa. Kului muutama vuosi ja ajatukset muuttuivat. 

Vuosi sitten minä tein itselleni suunnitelman. Kahden vuoden kuluessa olisin muuttanut työnkuvani sellaiseksi, että olisin kiinni unelmahommissani. Nykyinen työni, jossa olen itse asiassa ollut jo kolmen vuoden ajan, on ollut aivan erinomainen tähän elämänvaiheeeen pienten lasten kanssa. Omaa alaa, joustavin työajoin ja paljon aikaa perheelle. Jo vuosi sitten huomasin kuitenkin, että hiljalleen alkaisi olla aika jollekin muulle. Nyt siltä tuntuu yhä selvemmin.

Kaksivuotissuunnitelmani lähti käyntiin paremmin kuin olisin koskaan uskaltanut arvata, kun pääsin heti asiassa aktivoiduttuani kiinni niihin unelmahommiini. Reilun vuoden verran olenkin tehnyt myös tätä työtä ja pidän siitä aivan valtavasti. Nyt on kuitenkin käynnistymässä suunnitelmalle antamistani vuosista toinen ja edessä ovat taas täysin uudet kuviot. Minä nimittäin palaan opiskelemaan.

Ajatus on ollut mielessäni jo pitkään, ilmeisesti niistä viimeisistä hikisistä tenteistä on kulunut tarpeeksi aikaa. Olen valmistunut yliopistosta, mutta tässä työllisyystilanteessa marginaalinen alavalintani ei ole niitä työllistävimpiä. Opiskelin itselleni tutkinnon, en ammattia. Viime keväänä lähdin laajalla skaalalla kartoittamaan mahdollisuuksiani. Mitä voisin opiskella ja ennen kaikkea, mikä auttaisi minua työllistymään ja vahvistaisi jo olemassa olevaa ammattitaitoani. Harkitsin yliopistoon tai ammattikorkeaan hakemista, mutta hylkäsin ajatuksen. Olen kerran hoitanut vaativat pääsykokeet kunnialla enkä uskonut, että minulla lopulta olisi tarvittavaa motivaatiota. Käänsinkin katseeni avoimen yliopiston ja erilaisten lisäkoulutusten puoleen ja sieltä se sitten löytyi. 

Lähden opiskelemaan informaatiotutkimusta, jonka perusopinnot aion suorittaa tämän lukuvuoden aikana. Kyseessä on kesäyliopiston koordinoima, Oulun yliopiston tutkintovaatimusten mukainen opintokokonaisuus, joka kuuluu viestinnän alaan ja tutkii tietoa sekä sekä sen kulttuurista sisältöä. Koulutus pätevöittää työskentelemään erilaisissa informaatioalan yrityksissä ja organisaatioissa tiedonhallinnassa, koulutuksessa sekä tietopalveluissa. Myös museot, arkistot tai kirjastot ovat mahdollisia työpaikkoja. Perusopintojen jälkeen voin opiskella aineopinnot ja sen jälkeen minulla on kirjastoasetukssen mukainen pätevyys kirjastossa työskentelyyn. Olenkin superinnoissani! Tämä on juuri sitä uutta, jota olen kaivannut ja sopii tekemääni työsuunnitelmaan sekä jo olemassaa olevaan koulutukseeni täydellisesti. Ja koska muutokset ilmeisesti tulevat kerralla, ehdoteltiin töissäkin siirtymistä vielä enemmän minulle sopiviin hommiin. 

Kyseessä on lähes täysin etäopiskeluna tehtävä opintokokonaisuus, joka toteutetaan verkkokursseina, etäluentoina sekä tietokoneella tehtävinä tentteinä. Syksyllä on yksi lähiopiskelupäivä ja keväällä pari lisää, muutoin opiskelu tapahtuu muun elämän, työn ja perheen ohessa. Mikä sopisikaan paremmin, nyt voin opiskella minulle sopivina aikoina töiden lomassa. 

Nyt meillä on tänä syksynä kolme koululaista perheessä. Pitää virkeänä!