Vanhempainillat - tärkeitä vai turhia?

Syksy tuo vuosi vuoden perään mukanaan myös vanhempainillat. Päiväkoti, koulu, harrastukset, mahdollisesti vielä moneen kertaan monilapsisessa perheessä. Välillä pitäisi osata jakautua kahtia iltojen osuessa päällekkäin tai ainakin sompailla ryhmästä toiseen. Mutta mistä on vanhempainillat oikein tehty? 

Hanna julkaisi blogissaan hauskan tekstin vanhempainiltojen osallistujista. Lukiessa huvitti, kaikki nuo vanhempityypit ovat tuttua juttua ja varmasti minäkin sieltä löydyn. Samalla kuitenkin heräsi ajatus pohtia ilmiötä tarkemmin ja vakavammalla naamalla. Mikä on vanhempainillan syvin olemus? Ovatko ne kivoja hetkiä tavata lasten kanssa toimivia aikuisia ja muita luokan tai ryhmän vanhempia vai pelkkää vanhempien kiusaamista? 

Olen muutamalta taholta törmännyt taas tänä syksynä ajatukseen, jonka mukaan vanhempainillat ovat turhia. Niillä suorastaan kiusataan vanhempia ja mitään tärkeää niissä ei ainakaan tule ilmi. Arvotaan kivi-sakset-paperi -tyyliin kumpi vanhemmista menee ja kumpi saa jäädä kotiin. Rohkeimmat jättävätkin yksinkertaisesti menemättä, kysyvät korkeintaan myöhemmin oliko jotain tärkeää, jotain mitä pitäisi tietää. Tunnolliset istuvat jokaisessa illassa sen pari tuntia, korkeintaan huokaavat kotona ennen ja jälkeen.

Haluatteko tietää mitä mieltä minä olen? En voi käsittää miten parituntinen vanhempainilta kerran, korkeintaan kahdesti vuodessa herättää niin paljon tunteita. En ymmärrä miksi asiasta valittavat vanhemmat kokevat lastensa kanssa toimivien ihmisten tapaamisen niin turhana. Ja miten voi olla niin vaikeaa edes antaa sellainen kuva, että lapsen päiväkotiasiat, koulun infot tai harrastuksen tärkeät tiedot kiinnostavat. 

Toki vanhempainilloissa käsitellään yleisiä asioita, jotka monesti ollaan kuultu moneen kertaan aiemminkin. Olen itse istunut päiväkodin vanhempainilloissa vuodesta 2009 alkaen ja kuullut moneen kertaan asiat lapsen päivälevon tärkeydestä tai liikkumisesta päivän aikana. Kuopuksen aloitettua päivähoidossa istuimme siellä miehen kanssa molemmat niin, että pääsimme jakautumaan molempien poikien ryhmiin. Ja se onkin näissä illoissa parasta, lapsen oman ryhmän käytäntöjen kuuleminen ja arjesta puhuminen. Koulu on taas uusi luku elämässämme ja toissapäivänä oli vanhempainilta ekaluokkalaisten vanhemmille. Ne samat yleistä infoa sisältävät diat käyn kuuntelemassa maanantaina, kun on esikoisen luokan vuoro.

Pidän hyvin tärkeänä lapseni kavereiden vanhempiin tutustumista. Vastikään kuulin eräältä tuttavaltani, kuinka hänellä ei missään nimessä ole aikaa edes ottaa selvää siitä keitä lapsensa luokalla on ja keiden kanssa hän aikaansa viettää. Surullista. Työvuorot sun muut ovat toki aivan oma lukunsa eikä silloin tietenkään paikalle pääse. Ymmärrän myös, että nelilapsisen perheen vanhempainiltojen määrä voi uuvuttaa.

Minä ajattelen niin, että menemällä vanhempainiltaan näytän myös lapselleni, että hänen maailmansa on minulle tärkeä. Päiväkodissa toki juttelin hoitajien kanssa joka iltapäivä, mutta koululaisen kanssa vanhempainiltojen merkitys vain korostuu. Olen täysin lapsen kertoman varassa siitä mitä koulussa päivittäin tapahtuu ja opettajan tapaaminen kasvotusten on tärkeää. Ja tottahan se on, että harvoin vanhempainillassa tulee jotain täysin uutta tietoa. Mutta ainakin olen ollut paikalla. Jos en olisi toissapäivänä ollut, olisi tämäkin salaviesti jäänyt kirjoittamatta ja sujauttamatta kuopuksen laatikkoon seuraavaa kouluaamua odottamaan.

Asiat voivat olla vanhoja tuttuja. Sen näyttäminen, että lapsen maailma on vanhemmalle tärkeä ja merkityksellinen, ei sen sijaan vanhene koskaan.