Ostin auton, lennot ja sängyt, eli säästöprojekti osa II

Säästöprojektin ensimmäiset viisi kuukautta, koko alkuvuosi meni hienosti. Sitten tuli kesä ja säästäminen oli enää kaukainen muisto. Toisaalta kaikki hankinnat olivat joko tarpeellisia tai ehdottoman paljon iloa tuottavia, näin Konmari-ideologiaa lainatakseni. Lisäksi niihin oli varaa, joten millään tavalla miinukselle ei menty. Mutta katsotaanpa.

Kesä alkoi tilanteessa, jossa olimme saaneet kasaan kuusituhatta euroa ihan vain lopettamalla ylimääräisen kuluttamisen. Laskimme olevamme hyvin lähellä tavoitetta, eli kymppitonnin vararahastoa, veronpalautusten ja lomarahojen tultua. Lisäksi vaihdoin työpaikkaa ja käyttämättömät lomapäivät maksettiin rahana. Luulin myös, että kesä kotimaassa ilman reissua kauemmas toisi selvää säästöä. Väärin luultu.  

Toukokuun lopulla toteutettiin kotimme pieni pintaremontti maalauttamalla eteisen, käytävän, keittiön ja olohuoneen seinäpinnat ja kustannus maksettiin suunnitellusti normaaleista palkkatuloista. Homma kuitenkin polkaisi käyntiin ikuisuusprojektimme, eli uusien sänkyjen hankinnan. Ikean luonnonmateriaaleista valmistetut jenkkisängyt sekä meille että esikoiselle ovat osoittautuneet parhaaksi hankinnaksi aikoihin, mutta kustansivat 2000 euroa. 

Seuraavaksi viimeisteltiin kesäpaikan vessaremonttia, kun lämminvesivaraaja posahti. Korjauksessa piti uusia myös putkia, joten se kulu tuli yllätyksenä eikä ollut halpaa. Mutta minkäs teet. Miehen kanssa käytiin pienellä minilomalla Hotelli Havenissa ja illastamassa Demossa. Ei ollut ilmaista tämäkään, mutta kivaa. Ostettiin tauluja. Ostin myös itselleni pidempään haaveilemani laukun, kun käytettynä sain hyvään hintaan. Pari vanhaa lähti sen tilalta myyntiin. 

Elokuussa selvisi, että esikoinen on kasvanut toukokuusta kuusi senttiä ja ihan kaikki vaatevarastossa on pientä kengät mukaanlukien. En ole edes jaksanut laskea paljonko uusiin vaatteisiin meni alepenkojallakin rahaa. Lisäksi esikoiselle ostettiin uusi polkupyörä keväällä varastetun tilalle, koska ihmisellä nyt on oltava pyörä. Uutena harrastuksena alkoi kitaransoitto ja luulin vielä viikko sitten kitaran maksavan enimmillään viisikymppiä. Sain laittaa pari satasta siihen päälle.

Ei tämä kaikki vielä mitään, sillä elokuussa ostettiin auto ja liisattiin toinen. Viimeistelin homman ostamalla lennot joulukuun alkuun perhelomalle Dubaihin. Aika tehokasta, sanoisin.

Toki tässä nyt kerätään sellaista aktiivista käteispuskuria, johon pääsee helposti käsiksi erotuksena sijoituksista. Näin ollen hankintoihin oli helppo ottaa säästöistä palkkatulojen lisäksi.  Kaikkein hulluinta on, että tämän kesän kestäneen kulutusjuhlan aikana onnistuimme silti laittamaan tuhat euroa säästöön. Mutta olipahan aikamoinen kolme kuukautta, tuskin olen ikinä ostanut niin paljon kaikkea kuin tänä kesänä.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa säästössä on 7000 euroa. Jäljellä on kolme kuukautta ja tavoitteesta uupuu kolme tuhatta euroa. Jännitys tiivistyy. Katsotaan ensi vuoden alussa miten meille kävi. 

Tänä vuonna säästän kymppitonnin ja näin sen teen. Osa 1/3

Olemme olleet säästökuurilla. Ai ei siltä vaikuta? Ei minustakaan, kun katsoo kesän menoja ja hankintoja. Mutta totta se on, superkuluttaja on laitettu ruotuun ja ainakin yrittää pysyä siellä. 
Ajattelin kertoa teille miten tavoitteemme muotoutui ja miten siihen aiotaan päästä. Mutta koska kaikissa kunnon tarinoissa on juonenkäänne, se tulee myös tässä. Siksi olen jakanut tarinan kolmeen osaan. Nyt kerron alkuvuodesta, seuraavassa kuluneesta kesästä ja loppuvuodesta katsotaan miten kävi. Mutta aloitetaan.

Palataan viime jouluun. Tuolloin päätimme mieheni kanssa, että arjen menot on saatava hallintaan. Olen jo vuosia todennut syöväni rahani, ruokakauppalaskut ovat järjettömät. On niin helppoa poiketa läheiseen K-Supermarketiin, jossa on paitsi mahtava tuotevalikoima, myös tuplahinnat. S-Market ja Lidl olisivat ihan seuraavassa korttelissa, olisiko aika siirtyä sinne. Emme ole koskaan syöneet paljon ulkona tai ostaneet vaatteita jatkuvasti ja silti rahaa kului. 

Laskimme pakolliset menot ja totesimme, että meille pitäisi jäädä helposti rahaa säästöön. Itse asiassa meidän pitäisi pystyä irrottamaan tuhat euroa kuukaudessa niin helposti ettei se tuntuisi missään. Emme joutuisi kitkuttamaan tai kieltäytymään, ainoastaan lopettaisimme rahan kylvämisen ympäriinsä. Tässä vaiheessa kiitin sitä nuorta itseäni, joka aloitti säännöllisen säästämisen pankin kautta niin, että joka kuukausi tililtä lähtee suoraan tietty summa. Lisäksi säästämme toki maksamalla asuntolainaa alueella, jossa asuntojen arvot jatkavat nousuaan. Että ei tässä nyt millään tavoin heikoilla jäillä olla, mutta paremminkin voisi olla. Oli siis peiliin katsomisen paikka.

Olemme tilanteessa, jossa lasten kasvaminen tuo mukanaan myös isompia kuluja. Haluamme pystyä elämään hyvää elämää myös heidän kasvaessaan ja tarjota heille kaiken mitä he tarvitsevat. Harrastaminen maksaa ja parin vuoden sisällä esikoinen saattaa jo tarvita läppärin kouluhommiin. Peruskulut siis kasvavat. Tätä varten tarvitaan puskuria, sellaista helposti saatavilla olevaa vararahastoa. Lisäksi meillä on matkahaaveita ja toiveita nelikymppisjuhlien järjestämisestä. Ja tuohan raha turvaa, ei sitä voi kieltää.  

Alkuvuosi oli aktiivisen säästämisen aikaa. Tuntui äärimmäisen hyvältä katsoa kuinka säästöön laitettu raha myös pysyi siellä. Tuli jopa pieni syyllisyys, miksen ole aiemmin tehnyt tätä. Pieni syyllistyminen on tervettä. Se kertoo siitä, että ihmisen ei tarvitse saada kaikkea, ei ainakaan kerralla ja heti. Kuukausi toisensa jälkeen tavoite oli lähempänä ja huomasimme sen olevan lomarahojen, veronpalautusten ja omien ekstratöideni kautta saavutettavissa nopeammin kuin ajattelimmekaan. 

Opettelin siirtämään ruokaostoksemme Lidliin. Ensimmäiset kauppareissut kestivät ikuisuuden, kun rutiinia ei ollut. Silti tuijotimme kerta toisensa jälkeen kuittia, miten voi ruoka maksaa näin vähän. Ne mitä Lidlistä ei saanut, ostimme S-Marketista. Kahden kaupan taktiikalla ja kalliin K-kaupan hylkäämisellä ruokakulumme tippuivat keskimäärin 300-400 euroa kuussa. 

Olen aina ollut ahkera kierrättäjä ja myynyt meille tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa eteenpäin. Olen myös harmitellut miten vähän isommille lapsille löytyy käytettynä vaatteita, mutta liikuntavälineet sun muut hankimme ehdottomasti käytettyinä. Ja kun edelliset jäävät pieniksi, on aika antaa ne taas eteenpäin. 

Olen jo pitkään keskittänyt lastenvaateostokset alennusmyynteihin ja nyt jätin aleistakin ostamatta ne kalliimmat merkkivaatteet. Tai ostin yhden, kun olisin halunnut ostaa kolme. Lindex, Stadium ja HM ovat vaatettaneet lapsiamme yhä enemmän, ihan samalla tavalla niihin vaatteisiin tulee reikiä polviin kuin kalliimpiinkin. Itselleni en ostanut lähes mitään koko keväänä, työvaatteita oli riittämiin ja ne ovat samoja kuin arjessa normaalisti käytän. 

Jätimme yksinkertaisesti paljon ylimääräisiä menoja pois. Jos mietin iltamenoa keskustaan ilman omaa autoa, valitsin taksin sijaan metron. Emme tilanneet ruokaa kotiin Woltista, vaikka kuinka väsytti. Emme ole koskaan syöneet paljon ulkona, nyt söimme vielä harvemmin. Ainoa matkamme oli vuorokausi Tukholmassa, jonne lennot eivät maksaneet käytännössä mitään. Huomasimme, että sata euroa on loppujen lopuksi pieni raha, kun kuluttamiseen on tottunut.

Tiedän, että kahden palkansaajan perheessä tällaiset kulutustottumusten muutokset on suhteellisen helppo toteuttaa, olkoonkin että vain toinen meistä voi sanoa tienaavansa hyvin. Minä kitkuttelen siellä keskituloisten kantapäillä, mutta kirjoitustöilläni saan helposti lisää tuloja talouteen.

Toukokuussa meillä oli säästössä 6000 euroa. Tuntui hyvältä. Sitten tuli kesä ja kaikki levisi käsiin.

Viikkorahaprobleema

Koulun alkaminen on tuonut monia uusia asioita eteen ja yksi niistä on raha ja sen käyttö. Kuinka paljon ekaluokkalainen saa päättää rahankäytöstään, pitääkö sen eteen tehdä jotain ja onko viikkoraha hyvä idea?

Minulla ei ole koskaan ollut viikkorahaa tai karkkipäivää. Rahaa on saanut kun sitä on tarvinnut ja se ei ole varsinaisesti ollut vastikkeellista. Kukaan ei ole katsonut onko vessa pesty tai tiskikone tyhjennetty ja päättänyt sen perusteella tippuuko viikkorahaa vai ei. Kai me silti jollain tavalla tiesimme, että kotihommissa pitää auttaa ja ne kuuluvat kaikille, ilman tehtävälistoja jääkaapin ovessa.

Esikoisella on ollut säästöpossu jo ihan pienestä ja sinne on talletettu rahaa, kun joku on sitä antanut. Näiden rahojen käytöstä on sitten saanut päättää itse, eli käytännössä niillä on ostettu esimerkiksi legoja. Vanhempien antamissa rajoissa toki, sillä lapsihan ostaisi vaikka viidelläsadalla legoja, jos me niin sallisimme. Mutta ei, järki kädessä tässäkin. Joka tapauksessa hän on saanut jo hieman päätösvaltaa raha-asioissa ja saanut pohtia onko järkevää ostaa sellaista, jonka jäljiltä säästöpossu on tyhjä, vai jotain hieman edullisempaa. Ja kannattaako säästää pitkäjänteisesti tiettyyn toivekohteeseen, vai ostaa vain ostamisen ilosta jotain heti, kun rahat riittävät.

Ajattelen, että jos alkaisimme maksaa lapselle viikkorahaa, pitäisi meidän ehkä myös edellyttää sen saamiseksi tiettyjä asioita, kuten kotitöiden tekemistä. Ja tämä minulla tökkii vähän vastaan. Minun mielestäni meidän yhteinen kotimme ja sen huoltaminen on kaikkien juttu, ei sellainen josta maksetaan. Ei minullekaan makseta. En halua lapseni oppivan pyykinpesua vain, koska hän saa siitä jotain. Toisekseen, mitä niillä viikkorahoilla sitten olisi tarkoitus ostaa? Karkkipäiväksi herkkuja? Futiskortteja? Legon minifiguureja? Auttaisiko se hahmottamaan rahan arvoa ja sitä ettei kaikkea voi saada, jos rahaa olisi vaikkapa vitonen käytettävissä viikoittain. Tai kaksi euroa, ei minulla ole mitään käsitystä viikkorahan suuruudesta tämänikäisille. Mitkä ostokset kuuluvat vanhemmille ja mitkä lapsi hoitaa itsenäisesti omalla rahallaan?

Minä taidan olla kallistumassa siihen, että jatketaan kuten ennenkin. Me vanhemmat ostamme mitä lapsi haluaa ja tarvitsee (ja ei, ei kaikkea mitä hän haluaa, mutta ymmärtänette asian) ja hän vastapainoksi osallistuu ikätasolleen sopivasti kotitöihin ja hoitaa koulunsa ja harrastuksensa. Eikö kuulostakin ihan järkevältä? Ei tehdä listoja hoidettavista hommista, mutta kun yhdessä siivotaan, niin yhdessä tehdään. Eikä erotella millä rahalla mitäkin hankitaan. Ehkä lapsi joskus haluaa ehdottomasti viikkorahaa, sitten tämä asia täytyy ottaa uudelleen keskustelun alle. Tällä hetkellä hän ei ole tarvinnut omaa rahaa kuin syksyiseen discokäyntiin ja sinne toki laitettiin kolikoita matkaan.

Minä ajattelen ja haluan lapsillenikin opettaa, että tässä maailmassa ja yhteiskunnassa on asioita, jotka vaan pitää tehdä ja sitten ne tehdään. En osaa kuvitella tilannetta, jossa esimerkiksi maksaisin lapselleni koenumeroista, sillä koulu on yksi asia, joka hoidetaan ja piste. Ihan sen vuoksi, että se on lapsen velvollisuus ja sen hyvin suorittamisesta saa hyvän mielen. Hyvällä en tarkoita arvosanoja, vaan sitä tunnetta, että on tehnyt parhaansa ja ollut reipas koululainen. Saatan vetää nämä sanani takaisin siinä vaiheessa, kun yritän saada teini-ikäiseni läpi peruskoulusta, mutta se on sitten sen ajan asia. Nyt ajattelen, että lapsi hoitakoon koulunsa ja myöhemmin opiskelunsa kunnolla ja sen vastapainoksi hän saa meiltä kaiken mahdollisen huolenpidon ja elatuksen. Meille ei myöskään tarvitse alkaa maksaa vuokraa 18-vuotiaana tai vaikkapa välivuotena. Jos saa duunia, niin hyvä, siinä on hyvä säästää tulevaa varten. Minä hoidan nämä tyypit ihan sinne saakka kuin he sitä tarvitsevat ja vielä enemmänkin. Niin minullekin on tehty. 

Panosta ja pihistä

"Huono Äiti", eli toimittaja ja yrittäjä Sari Helin kirjoitti muutama päivä sitten erittäin fiksun blogipostauksen naisten rahankäytöstä. Miksi aloitin säästämisen kiteyttää ongelmakohdan, joka on leimallinen nimenomaan naisille ja vielä tarkemmin äiti-ihmisille.

Pariskunnalla on monta mahdollisuutta raha-asioidensa järjestämiseen. Yleistäen voidaan todeta, että nuorempina yhteen menneet pistävät myös herkemmin kaiken samaan pottiin siinä missä vanhemmalla iällä pariutuneet yleensä säilyttävät omat erilliset rahansa. Tämä on ymmärrettävää, sillä iän myötä varallisuus on ehkä jo ehtinyt karttua ja itsenäisyys rahallisesti tuntuu tärkeältä. Olivat rahat sitten yhteiset tai erilliset, voidaan niiden jokapäiväinen, arkinen käyttö järjestää monella tavalla.

Meidän perheessämme rahat ovat periaatteessa erilliset, mutta käytännössä yhteiset. Meillä molemmilla miehen kanssa on omat tilimme palkkaa varten eikä meillä ole yhteistä taloustiliä tai vastaavaa. Silti meillä on yhteinen asuntolaina ja käytämme rahaa sujuvasti sen tililtä, jolla sitä kulloinkin sattuu olemaan. Verkkopankkitunnukset ovat yhteistä omaisuutta, rahaa siirrellään tileiltä toiselle ilmoitusasiana.

Silti en missään nimessä ole koskaan halunnut meille vain yhtä yhteistä tiliä. Minulle on tärkeää säilyttää edes illuusio itsenäisyydestä ja haluan järjestää raha- ja omaisuusasiani niin etten tulevaisuudessa joskus huomaa olevani puilla paljailla elämän yllättäessä. Sillä kukaan meistä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen sijaan varautua voi ja sen puolesta myös Sari Helin kirjoittaa.

Mihin meidän naisten rahat sitten kuluvat? Karkeasti jaoteltuna miehet huolehtivat talouden isommista menoeristä ja laittavat ylijäämän talteen. Naiset puolestaan maksavat perheen ruokalaskut, hoitavat harrastuskustannukset ja ostavat lapsille vaatteita. Naiset kuluttavat herkemmin naistenlehtiin tai kahvilakäynteihin, kun taas miehet ostavat kerralla hintavampia ostoksia. Siinä missä miehen eurot kuluvat kiinteän omaisuuden kartuttamiseen, häviää naisen raha savuna ilmaan. Tämähän on ihan klassikko. Lisäksi lasten hoitaminen kotona tai monesti matalapalkkainen alavalinta vaikuttavat siihen, että eläkekertymä ei ole kummoinen.

Meillä kenelläkään ei ole varaa olla huolehtimatta tulevaisuudesta. Mitään takeita ei ole, että hyvinvointivaltio kolmenkymmenen vuoden kuluttua olisi edes nykyisessä kuosissaan. Onko enää samanlaista eläkejärjestelmää? Miten on julkisen terveydenhuollon laita? Mitä käy, jos sairastumme vakavasti ja eläkkeemme on muutamia hassuja satasia kuukaudessa? Millä maksamme lääkkeet, miten nopeasti voimme luottaa pääsevämme hoitoon? Entäpä lapsemme, onko Suomessa ilmainen korkeakoulutus vielä kymmenen vuoden kuluttua? Jos ei ole, millä lasten koulutus maksetaan?

Nämä kaikki ovat asioita, joille kannattaa uhrata muutama hetki ja käydä perheen kulutustottumuksia läpi. Olemmeko tyytyväisiä vai pitäisikö asioita rukata hieman uusiksi? Monella meillä on varmasti näin lapsiperheessä se tilanne, että se mikä tilille tulee, myös saadaan sieltä menemään. Oleellista onkin, että pienistä puroista kasvaa suuri virta ja kaikki säästöön laitetut lantit ovat kotiinpäin. Kaksikymmentä euroa kuussa on paljon parempi kuin ei mitään.

Minä en ole asiantuntija säästämisasioissa, kaukana siitä, mutta voin kertoa miten me olemme asiamme yhdessä pankkineuvojan kanssa järjestäneet. Oleellisinta meille on se, että asunto ja auto ovat meidän molempien nimissä, onhan asuntovelkakin yhteinen. Meillä itse asiassa vielä niin, että omistusosuudet on jyvitetty sen suhteen miten meillä oli alkupääomaa asuntoa ostaessa. Koska meillä on iso laina, on meillä myös yhteinen henkivakuutus pahimman varalle. Jos toiselle joskus jotain käy, kuittautuu puolet lainastamme pois ja tämä mahdollistaa lasten kodin säilymisen, kun yksin ei tarvitse koko lainasummaan hoitaa.

Emme ole kovin optimistisia eläkekertymien osalta, joten säästämme joka kuukausi yksityiseen eläkevakuutukseen. Ja koska minä olen ollut kotona ja teen nyt vähemmän töitä kuin mies, kertyy eläkettä normaalisti minulle miestä vähemmän. Tämä on meillä kompensoitu niin, että oma yksityinen säästösummani on tuplat kuukaudessa mieheen verrattuna. Ja niitä lastenvaatteita ja ruokaa ostetaan ihan yhtä lailla miehen tililtä kuin minunkin omaltani.  

Kaikenlaisia ylimääräisiä vakuutuksia tarjotaan vähän joka suunnalta, minä esimerkiksi olen viimeisen vuoden aikana saanut ainakin kolme mainosta erilaisista rintasyöpävakuutuksista. Lapsillamme on sairauskuluvakuutukset, mutta ne valitettavasti loppuvat parikymppisinä. Olenkin aikeissa kilpailuttaa vakuutusyhtiöt sen osalta, saisimmeko pojillemme koko eliniän kattavat vakuutukset nykyisten sijaan. Ja jos niistä nyt korvakierteet rajattaisiinkin pois korvattavista sairauksista, olisi satavuotiaaksi voimassa oleva vakuutus hyvä ajatus pitkällä tähtäimellä.

Kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi omaan pankkiin eläkesäästämistä suunnitellessaan ja pohtia mikä sopii itselle parhaiten. Rahastosäästämisestä tai osakesijoittamisesta kannattaa kysellä pankeilta enemmän, vaihtoehtoja kun löytyy niin maltillisen riskin sijoittajalle kuin riskejä kaihtamattomalle suuren tuotto-odotuksen sijoittajalle. Oleellista on aloittaa heti, ei sitten joskus. Panosta siis tulevaisuuden turvaan, vaikka pihistämällä siitä yhdestä uudesta lasten trikoopaidasta, oli sillä sitten miten hyvä jälleenmyyntiarvo tahansa!