Täytin vuosia ja juhlin matkustamalla Ouluun

Täytin viime kuussa 39 vuotta. Ei tuosta numerosta sen enempää, kunhan totean että lähestyvät nelikymppiset yhtä aikaa kauhistuttavat ja tuntuvat yhdentekeviltä. Ei siis vieläkään mitään rentoa ja rauhallista suhtautumista asiaan tässä osoitteessa, pieni kieltäminen sitkeästi päällä. Odotan, että minuun valuu tämän viimeisen kolmosella alkavan ikävuoden aikana jonkinlainen selittämätön rauha. Toinen vaihtoehto on, että ensi vuoden alussa minut löytää yhä useammin peiton alta itkemästä ikääntymistä. Oli miten oli, vuoden päästä juhlitaan paljon ja monta kertaa. 

Tänä vuonna vietin syntymäpäivääni käymällä tenteissä. Olin kalenteria selaillessani huomannut koulujen hiihtoloman olevan oivallinen ajankohta edistää informaatiotutkimuksen opintoja, silloin minulla olisi töissä hiljaisempaa ja ehtisin lennähtää Ouluun ja takaisin. Samalla keksin, että mitäpä jos perhe lähtisi mukaan ja viettäisimme hieman yhteistä talvilomaa pidennetyn viikonlopun muodossa. Muuten minä olin koulujen lomaviikon töissä ja mies poikien kanssa lautailemassa ja laskemassa. 

Lensimme Ouluun hiihtolomaviikon perjantaina aikaisin aamulla. Oli syntymäpäiväni ja vielä tunnin kestäneen lentomatkan ajan kertasin yhtä kirjoista. Lukeminen oli jäänyt hyvin vähäiseksi, työt ovat luonnollisesti ykkösprioriteettini ja muu tapahtuu sen ehdoilla. Iltaisin ja alkuyöstä olin ehtinyt tutustua informaatiolainsäädäntöön ja viestinnän historiaan, joskus myös nipistänyt pari tuntia työpäivästä lukemiselle muiden hommien ollessa tehty. Se sai riittää, samaten ykkönen tentin arvosanana. Kunhan pääsisin läpi.

Menimme suoraan kentältä Radisson Blu -hotelliin aamiaiselle, jossa kundit isänsä kanssa lahjoivat minua hemmotteluhoidolla. Saivat anteeksi jopa sen, että kortissa luki 40-1. Varsinaiset humoristit. Olin tarkoituksella buukannut samalle päivälle kaksi tenttiä sillä ajatuksella, että kun kerran tuonne saakka mennään, niin tehdään kerralla useampia. Ei siis muuta kuin taksilla yliopistolle muiden lähtiessä samalla katsastamaan miltä Tietomaa-niminen ja Heurekaan verrattu paikka vaikuttaa lapsiperheen käyntikohteena. Ja hyvältä kuulemma vaikutti, olivat viihtyneet vallan hyvin.

Minä tein ensimmäisen tenttini aamupäivällä yhdeltätoista ja totesin sen olevan todella helppo. Internetin anonymiteettiä ja tietosuojavaltuutetun työnkuvaa pohtiessani mietin, että kyllä yleissivistyksellä ja jokapäiväisellä sanomalehtien lukemisella pääsee jo pitkälle. Pienen tauon jälkeen oli seuraavan tentin vuoro ja sepä olikin ihan toista luokkaa. Olin ennakkoon ajatellut tuon viestinnän tentin olevan se helppo homma, mutta vielä mitä. Hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä, mutta onneksi myös vaihtoehtoja mihin vastata. Palatessani iltapäivällä hotellille sanoin mielelle, että nyt jos koskaan kannattaa pitää peukkuja ylhäällä, että menee läpi.

Illalla juhlittin. Meillä oli pöytävaraus ravintola Hellaan, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Maa-artisokkakeittoa, ankkaa ja parmesaanirisottoa sekä pannacottaa jälkkäriksi kera kuohuvan, mitä sitä muuta ihminen tarvitsisi tiukan päivän jälkeen. Molemmat pojat söivät lehtipihvit ranskalaisilla, sillä vaikka mitään erityistä lasten listaa ei ollut, kaikkea onnistui tehdä lapsille sopivina annoksina. Erinomainen palvelu ja tosi kiva paikka, voin suositella. Parin tunnin istumisen jälkeen havahduin myös siihen ettei kumpikaan lapsista ollut pyytänyt tai kaivannut sen kummempaa viihdykettä aterialle ruokaa odotellessaan tai itse jo syötyään. Kunhan juttelimme. En tiedä ketä tästä ylistää, ehkä maailmankaikkeutta ja isoja lapsia. Aivan mahtavaa joka tapauksessa!

Lauantai oli meidän yhteinen lomapäivämme ennen sunnuntaiaamun lentoa kotiin. Kävimme Sokos Hotel Edenin kylpylässä uimassa ja tasatuntien aallot olivat luonnollisesti kaikkien suosikit. Sitten myöhäinen lounas, päiväunet perheen aikuisille ja illalla huoneessa iltapalaa, karkkia ja lasten suosikkiohjelma Myyrä telkkarista. Hyvä päivä, hyvä loma.

Ja kun vielä suureksi hämmennyksekseni sain molemmista tenteistä neloset nauroin, että kyllä vanha kirjallisuustieteiden ja sukupuolentutkimuksen opiskelija näköjään kirjoittaa esseet diskurssista ja representaatioista vaikka unissaan. 

Äiti lähtee opiskelemaan - Ouluun

Niin, siinä se otsikossa jo tulikin. Uusin lisäys meidän perheemme arkikuvioihin, luonnollinen jatko kaksi vuotta sitten aloittamalleni projektille uran uudelleensuuntaamiseksi. 

Ensin oli aika tarkalleen kaksi vuotta sitten päättäväinen mieli ja suunnitelma siitä, että jotain tarttis tehdä. Ja kun päätän jotain, sen myös toteutan, ei ole tapanani jäädä jahkailemaan ja voivottelemaan epätoivottuun tilanteeseen. Kahden vuoden aikaikkunakin antoi joustoa, kaiken ei tarvitsisi tapahtua samalla sekunnilla ja lapset ehtisivät kasvaa. Jo samana syksynä huomasin urakoivani kirjoitushommia, kaikki lähti käyntiin nopeammin kuin uskalsin toivoa. 

Vuotta myöhemmin aloitin informaatiotutkimuksen opiskelun. Perusopinnoista tuli puhdas viitosten rivi ja koko opiskelu tuntui ihanalta omalta harrastukselta, erittäin motivoivalta ja kiinnostavalta. Ja viimeisimpänä olen toukokuusta saakka tehnyt töitä kirjastossa. Aikamoiset kaksi vuotta. Mutta olen minä tehnyt töitäkin, paljon ja usein. Ajoittain koko ajan, joskus vähemmän ja tarkoituksella aikaa perheelle antaen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että hukun töihin. Elän kalenterin ja kahden erilaisen to do -listan kanssa, mutta tiedän sitä jatkuvan vain ensi kuuhun saakka. Sitten helpottaa, kun kaikki jo ennen kirjastotyötä sovitut jutut on tehty. Positiivinen ongelma, kun kaikki työ on vaan niin kivaa ja inspiroivaa. 

Että samaan kaaokseen menee tämä yksi Oulukin. Eikä siinä lähtemisessä noin ylipäätään mitään ihmeellistä olisi, ellei koko perhe oltaisi tiukasti juurruttu tänne etelään meren rannalle ja ellei meidän koko elämämme olisi täällä. Välillä on kuitenkin astuttava pois mukavuusalueeltaan ja otettava tarjoutuvista mahdollisuuksista kiinni. 

Lähden siis tekemään informaatiotutkimuksen aineopintoja Oulun yliopistoon, samaan mihin tein perusopinnot. Niistä poiketen aineopintoja ei voi suorittaa etänä tai verkossa, siellä on oltava paikalla tai sovittava muutoin tenttimisistä ja esseistä. Säännöllisesti on käytävä ihan kasvotusten pohjoisemmassa, se on selvää. Mutta jos mahdollisuus pätevöityä kirjastoalalle annetaan näin ihan pelkän hakemuksen ja motivaatiokirjeen myötä, ei tulisi mieleenkään sanoa ei. Päinvastoin, kävin ostamassa itselleni kukkia ja tarjosin töissä karkkeja, on tämä mielettömän hienoa. Aikaa suoritukselle on kaksi vuotta, sen jälkeen aiempi korkeakoulututkintoni yhdistettynä informaatiotutkimuksen perus- ja aineopintoihin tekee minusta pätevän työskentelemään kirjastoalalla. 

Parasta tietysti olisi, että työt jatkuisivat myös nykyisen sopimuksen jälkeen ja saisin opiskella työn ohessa. Silloin on kirjoittamisen aika väistyä taka-alalle, niin mieluista ja rakasta työtä kuin se onkin. Myös perheen kanssa on puhuttu paljon, meillä on hyvin pieni mutta sitäkin tiiviimpi tukiverkko. Apuja tulee ja miehen kanssa synkronoidaan kalentereita. Kyllä tämä klaarataan. 

Olen superonnellinen, naamastakin sen näkee. Joskus menee ihan putkeen. Sitä on hyvä ajatella niinä aamuina, kun taas on kumisaapas hukassa, ulkona tulee vettä ja takana on liian vähän unta. Että kokonaisuudessaan, on tämä vaan hienoa tämä elämä.

Paluu koulunpenkille

Kun kymmenen vuoden opiskelun, kahden lapsen ja työssäkäynnin jälkeen vihdoin valmistuin yliopistosta sanoin kaikille, että minä en sitten opiskele enää ikinä. Siinä puhui keskellä ruuhkavuosia puuttuvat tentit kasaan puristanut ikuisuusopiskelija, joka muutamaankin kertaan oli epäillyt noinkohan tästä mitään tulee. Mutta tuli siitä ja kesällä 2013 kävin pokkaamassa itselleni filosofian maisterin paperit Helsingin yliopiston vanhan puolen juhlasalissa. Kului muutama vuosi ja ajatukset muuttuivat. 

Vuosi sitten minä tein itselleni suunnitelman. Kahden vuoden kuluessa olisin muuttanut työnkuvani sellaiseksi, että olisin kiinni unelmahommissani. Nykyinen työni, jossa olen itse asiassa ollut jo kolmen vuoden ajan, on ollut aivan erinomainen tähän elämänvaiheeeen pienten lasten kanssa. Omaa alaa, joustavin työajoin ja paljon aikaa perheelle. Jo vuosi sitten huomasin kuitenkin, että hiljalleen alkaisi olla aika jollekin muulle. Nyt siltä tuntuu yhä selvemmin.

Kaksivuotissuunnitelmani lähti käyntiin paremmin kuin olisin koskaan uskaltanut arvata, kun pääsin heti asiassa aktivoiduttuani kiinni niihin unelmahommiini. Reilun vuoden verran olenkin tehnyt myös tätä työtä ja pidän siitä aivan valtavasti. Nyt on kuitenkin käynnistymässä suunnitelmalle antamistani vuosista toinen ja edessä ovat taas täysin uudet kuviot. Minä nimittäin palaan opiskelemaan.

Ajatus on ollut mielessäni jo pitkään, ilmeisesti niistä viimeisistä hikisistä tenteistä on kulunut tarpeeksi aikaa. Olen valmistunut yliopistosta, mutta tässä työllisyystilanteessa marginaalinen alavalintani ei ole niitä työllistävimpiä. Opiskelin itselleni tutkinnon, en ammattia. Viime keväänä lähdin laajalla skaalalla kartoittamaan mahdollisuuksiani. Mitä voisin opiskella ja ennen kaikkea, mikä auttaisi minua työllistymään ja vahvistaisi jo olemassa olevaa ammattitaitoani. Harkitsin yliopistoon tai ammattikorkeaan hakemista, mutta hylkäsin ajatuksen. Olen kerran hoitanut vaativat pääsykokeet kunnialla enkä uskonut, että minulla lopulta olisi tarvittavaa motivaatiota. Käänsinkin katseeni avoimen yliopiston ja erilaisten lisäkoulutusten puoleen ja sieltä se sitten löytyi. 

Lähden opiskelemaan informaatiotutkimusta, jonka perusopinnot aion suorittaa tämän lukuvuoden aikana. Kyseessä on kesäyliopiston koordinoima, Oulun yliopiston tutkintovaatimusten mukainen opintokokonaisuus, joka kuuluu viestinnän alaan ja tutkii tietoa sekä sekä sen kulttuurista sisältöä. Koulutus pätevöittää työskentelemään erilaisissa informaatioalan yrityksissä ja organisaatioissa tiedonhallinnassa, koulutuksessa sekä tietopalveluissa. Myös museot, arkistot tai kirjastot ovat mahdollisia työpaikkoja. Perusopintojen jälkeen voin opiskella aineopinnot ja sen jälkeen minulla on kirjastoasetukssen mukainen pätevyys kirjastossa työskentelyyn. Olenkin superinnoissani! Tämä on juuri sitä uutta, jota olen kaivannut ja sopii tekemääni työsuunnitelmaan sekä jo olemassaa olevaan koulutukseeni täydellisesti. Ja koska muutokset ilmeisesti tulevat kerralla, ehdoteltiin töissäkin siirtymistä vielä enemmän minulle sopiviin hommiin. 

Kyseessä on lähes täysin etäopiskeluna tehtävä opintokokonaisuus, joka toteutetaan verkkokursseina, etäluentoina sekä tietokoneella tehtävinä tentteinä. Syksyllä on yksi lähiopiskelupäivä ja keväällä pari lisää, muutoin opiskelu tapahtuu muun elämän, työn ja perheen ohessa. Mikä sopisikaan paremmin, nyt voin opiskella minulle sopivina aikoina töiden lomassa. 

Nyt meillä on tänä syksynä kolme koululaista perheessä. Pitää virkeänä!

Promovendi

Postiluukusta kolahti kutsu Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon ensi vuoden toukokuussa. Mietin jo miten hääpuvusta saisi muokattua yhden tarvittavista iltapuvuista ja että mies pääsee frakkiostoksille. Kustannuksiin on toki lisättävä lastenhoitajan kulut kolmelle päivälle. Me nimittäin taidetaan osallistua, minä promovendinä ja mies seuralaisena!

Oletteko olleet? Kannattiko?

Valmistujaisjuhlat

Oli aivan ihanat juhlat! Olen niin otettu kaikista muistamisista, paikalle päässeistä läheisistä ja hyvästä mielestä, joka juhlissa vallitsi. Lapset leikkivät (lue: riehuivat, omani siis) ja olivat täysillä mukana. Aikuisilla riitti juttua herkuttelun ja kuohuvan lomassa. Todella kivat koko perheen kekkerit!

Illalla jatkoimme vielä tyttöjen kanssa ulos terassille ja kotiovella kolkuttelin yhden aikaan yöllä. Kirjaimellisesti kolkuttelin, avaimet nimittäin olivat jääneet kotiin. Keskeltä sänkyä minua tervehti iloisesti hymyilevä kuopus, joka yhä hymyillen kuukahti jatkamaan unia. Äiti oli tullut kotiin. 

Seuraavana päivänä oli hyvä ihastella kukkaloistoa, todella osuvia ja kauniita lahjoja (mm. pari taulua, Muranon kristallia olevat viinilasit, täydellisiä lahjakortteja ja kodin esineitä) ja syödä lisää kakkua.

Suurin kiitos kuuluu miehelleni, joka oli isona apuna ennen juhlia, hoiti kaikkea itse juhlissa ja lopuksi vielä siivosi jäljet seuraavana päivänä minun nukkuessani. Sain upeat juhlat, kiitos siitä!

All you need is love. And a nice bag.

Ensin vähän taustaa tälle postaukselle. Kuopuksemme aloitti päiväkodin tämän vuoden elokuun viimeisinä päivinä ja hoitovapaa oli osaltani ohitse. Pojat ovat samassa tarhassa ja viettävät siellä kuutisen tuntia päivässä. Mies vie lapset aamulla aamupalalle puoli yhdeksään mennessä ja minä haen välipalalta siinä kahden - puoli kolmen kieppeillä. Tämän syksyn olen itse käyttänyt sekä työnhaun (jotain osa-aikaista tai -päiväistä on toiveissa) että ennen kaikkea opiskelun merkeissä.

Kymmenen yliopistolla vietetyn vuoden kunniaksi päätin valmistua. Olen tyypillinen tapaus, jolle on opiskelujen oheen tullut ensin töitä, sitten pari lasta ja taas töitä. Gradun tein esikoista odottaessani viisi vuotta takaperin ja viimeistelin lapsen ollessa pari kuukautta vanha. Koska puuttuvat opinnot olivat lähinnä tentteinä tehtäviä olen kuluttanut nämä loppuvuoden kuukaudet lähinnä lukemiseen. Pari juttua suoritin istumalla ihan luennoilla, mutta etupäässä minut on löytänyt tästä sohvalta. 

Alkuperäinen suunnitelma oli valmistua nyt jouluksi. Tämä ei kuitenkaan ihan toteutunut, sillä kaksi tenttiä jäi odottamaan ensi vuotta. Molemmat aion suorittaa heti tammikuussa, joten kuukaudella viivästyi tämä suunnitelmani valmistumisesta. Eipä siinä mitään.

Nyt voidaankin siirtyä sujuvasti aiheeseen laukut. Minulla on ollut kesästä saakka nuden sävyinen Mulberryn clutch, jota en kuitenkaan ole oikein "osannut" käyttää. Lopulta päätin myydä sen parempaan kotiin ja tilasin itselleni Net-a-Porterilta toisenlaisen tilalle. Olen ehdottomasti kattavan, mutta järkevän laukkukokoelman kannattaja enkä halua haalia kaappiini mitään aika kivaa tai joskus käytettävää. Nude clutch on kuitenkin omaan vaate- ja asustekokoelmaani ehdottoman tarpeellinen klassikko ja sellaisen ostin. Bonusta tuli siitä, että kyseistä mallia löytyi vielä vanhalla logolla ja vanhaan hintaan. Nykyään Yves Saint Laurent on Saint Laurent Paris ja laukku entistä hintavampi. 

Tässä se siis on, YSL:n Belle du Jour clutch. Ikoni ja klassikko mitä laukkuihin tulee. Sävy on todella kaunis, harmaaseen taittava kylmä nude. Minä en tästä aio luopua ikinä. Plussaa tulee kauniista paketista, toiset nettikaupat ne vaan osaavat ja viitsivät panostaa.

Miten tämä sitten liittyy opiskeluihin? No, alunperin tämän oli tarkoitus olla valmistumislahja minulta minulle. Nyt se on lähinnä palkinto tästä syksystä, on nimittäin ollut ajoittain aikamoista pyöritystä lukemisten, lasten- ja kodinhoidon sekä miehen pitkien työpäivien kanssa. Katsotaan sitä varsinaista valmistumislahjaa sitten myöhemmin rahatilanteen mukaan. Ideoita on kyllä ja jotain ikuista sekä kestävää sen pitää olla. 

P.S. Tänään on ollut taas ihan hulinapäivä ja lepäämään en ole kauheasti ehtinyt. Esikoisen kanssa käytiin uudelleen lääkärissä ja pari tuntia takaperin kuopus yritti tehdä piruettia olkkarin pöydän päällä, kompastui ja iski silmänsä miehen pöydälle jättämän Vichy-pullon korkkiosaan. Tuloksena haava silmäluomeen ja varma musta silmä, mutta ei onneksi mitään pahempaa. Lastenklinikalla olivat jälleen todella nopeita ja ystävällisiä, lasta olivat tutkimassa kaksi hoitajaa, lääkäri ja kirurgi. Nyt onnettomuusaltis kuopus, herkästi sairastava esikoinen sekä isänsä ovat kaikki nukkumassa. Pitäisi itsekin mennä, mutta pesen tässä vielä vähän pyykkiä ja juutuin sohvalle.