Onnea on...

kaksi paria pieniä varpaita nukkumassa vierekkäin saman peiton alla.

Parvekeparatiisi

Yksi iso tekijä tämän asunnon ostopäätöksessä aikanaan oli parvekkeen koko. Se on iso, ihan kokonainen huone puolet vuodesta. Muuton jälkeinen kesä tuli eteen sen verran äkkiä, että  hankimme parvekkeelle kalusteet sekä pari mattoa ja jätimme muun sisustuksen pohdinnan odottamaan. Näin pääsimme nauttimaan parvekkeesta heti ja pystyimme miettimään millaisen lattian ja millaiset verhot parvekkeelle oikeasti haluamme ja tarvitsemme.

Ensimmäinen kesä osoitti verhojen tarpeellisuuden. Parveke on suoraan etelään ja siellä on aivan tuskallisen kuuma lämpiminä kesäpäivinä. Niin kuuma, ettei siellä viitsi edes olla. Näin minä hylkäsin ajatukseni kevyistä valkoisista valoverhoista ja piti keksiä jotain tehokkaampaa. 

Päädyimme paneeliverhoihin, jotka näkösuojan lisäksi pitävät pahimman kuumuuden loitolla. Väriksi valikoitui harmaa, saa nähdä miltä ne aikanaan tulevat näyttämään. Valkoinen olisi ollut ykkösvaihtoehtoni, mutta epäilin lian näkyvän niissä liian helposti. Harmaaseen sitten päädyttiin. Verhoja ei vielä ole asennettu, mutta lähiviikkoina pitäisi niidenkin saapua. Lattia sen sijaan saatiin asennettua, kun tehokas työmieskaksikko hoiti homman yhden päivän aikana. Valitsimme siperianlehtikuusta, joka harmaantuu kauniisti ajan kanssa ja on täysin huoltovapaa.

Tulin kotiin kahdeksan tyynyn ja tyynynpäällisen kanssa. Mies kysyi olisiko ollut mitään mahdollisuutta, että oltaisiin pärjätty vähemmällä. :D

Ruukkuihin valitsin laakeripuut, kun sain viime kesän aikana tapettua kuumuuden ja huonon kastelun vuoksi kaksi paria puksipuita. Järkeilin, että jos nuo laakeripuut kestävät Kreikan ja Italian kuumuutta, täytyy niiden yksi suomalainen eteläparvekekin selättää.

Pöytä on miehen tekemä.

Kyllä kelpaa. 

Jo joutui armas aika, part I

Kuopuksen ensimmäinen kevätjuhla oli suuri tapaus. Mekko siis päälle ja matkaan! Pieni esiintyjä oli useamman päivän ajan lauleskellut kotona lauluja, joita juhlassa ilmeisesti oli tarkoitus laulaa.

Päiväkodissa odotti vakava poika. Olin laittanut juhlavaatteet valmiiksi aamulla ja lapsi olikin saatu puettua vyötäröstä alaspäin. Yläosaa, hänen rakasta autopaitaansa, ei ollut kukaan saanut riisua. Pienellä houkuttelulla ja lupauksella vaihtaa autopaita heti juhlan jälkeen takaisin, saatiin pikee ja slipoveri kuitenkin päälle. 

Edessä istuminen oli kuitenkin liian jännittävää ja turvallinen paikka löytyi isoveljen vierestä. Siinä he sitten istuivat ja seurasivat ohjelmaa, yhdessä. Kun tuli aika soittaa instrumentteja (poikien päiväkodissa on paikallisen Musiikkiopiston järjestämä muskari kerran viikossa ja muskariopet mukana juhlissa) kääntyi pienempi isomman puoleen ja kuiskasi: "Tule mukaan." Ja isoveli tuli.

Saatiinhan me se hymykin lopulta esille, kun äiti tuli mukaan tanssimaan Piiri pieni pyörii. 

Ja kun lopuksi oli tarjolla mehujäätä ja raparperipiirakkaa, niin mikäs oli juhliessa, hyvät bileet! Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä viemässä lahjat (hopeoidut valokuvakehykset kera korttien) jokaiselle hoitajalle ja kuopus sanoi kaikille vielä kiitos. 

Ennen kotiinlähtöä vaihdettiin vielä se autopaita takaisin päälle. ;)

Klassikko a'la Vuitton: Speedy 35

Tuhoisinta luottokortille? Lähteä äidin kanssa ostoksille. Voin kertoa, ettei kukaan pysty perustelemaan äitiäni paremmin miksi minun nyt vaan pitää saada uusi Louis Vuittonin laukku. Amsterdamissa, Bijenkorfin tavaratalon aulassa mainitsin katselleeni Vuittonilta yhtä ja toista ja seuraavana päivänä astelin äidin yllyttämänä liikkeeseen sisään. Mamma seurasi perässä, tottakai. 

Mielessäni pyörivät ensisijaisesti Monogram-kuosiset kalenterikuoret, mutta niitä ei valitettavasti haluamassani koossa löytynyt. Mitäpä siitä, laukkuja katsomaan seuraavaksi! Tavallaan tämä oli siis heräteostos, mutta sitten taas ei. Olen miettinyt Speedyn hankkimista jo jonkin aikaa, mutta lykännyt asian odottamaan aikaa parempaa. Nyt se sitten tuli.

Kuosi, tuo vaaleasävyinen Damier Azur Canvas, oli itselleni selvä alusta saakka, mutta koon kanssa arvoin. Ottaako kooksi 35 vai 30, kumpi näyttää paremmalta ja on omiin tarpeisiini sopivampi. Mallailin ja pohdin, hintaeroa näillä kahdella oli minimaaliset viisitoista euroa. Lopulta valinta kääntyi isompaan malliin suhteellisen helpostikin. Tavaraa on yleensä mukana sen verran, että eipähän tarvitse tunkea.

Suomeen palattuamme kävin vielä laitattamassa nimeni alkukirjaimet laukkuun Esplanadin liikkeessä. Siellä on kyllä itselleni sattunut kautta linjan aivan loistavaa palvelua, vaikka valitettavasti muunlaisestakin on saanut kuulla.

Tässä vielä laukun koko ihan "livenä", ei yhtään liian iso käyttööni. Tyyli muuten on todella casual, olen juuri lähdössä hakemaan poikia päiväkodista. Vuitton sai jäädä tuon reissun ajaksi kotiin odottamaan!

Yksi sana. Kaunis. Ja toinen. Ikuinen.

Kehtolaulut kullanmuruille

Laulan lapsille harva se ilta. Peittelen esikoisen, silitän päätä ja poskia ja laulan. Mies puolestaan nukuttaa yleensä kuopuksen ja laulaa hänelle. Muutamista lauluista on tullut muita tärkeämpiä.

Tämä ensimmäinen on muistuma esikoisen muskariajasta, kun hän oli vielä vauva. Vikkelä poika rauhoittui syliin kuuntelemaan, kun tämä laulettiin tunnin viimeisenä.

"Tuutilullaa lasta, vaivu valvomasta, pane silmä umpeen, niin kuin kukka lumpeen. 

Siel on hyvä olla, unten nurmikolla, hauskat leikit lyödä, punamarjat syödä."

Oravan pesä puolestaan taitaa olla tämän hetken suosikki, jota poika yleensä pyytää laulamaan.

"Kas kuusen latvassa oksien alla, on pesä pienoinen oravalla,
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto ja naavoista lämpöinen lattiamatto ja pikkuruikkuiset ikkunat ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa, niin oravan pesästä pienoinen pää se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon, siell oravan poikasen tuttuhun kehtoon. Ja elämä heillä on herttaisaa, kun kuusen latvassa keinua saa."

Vaihtoehtona tälle on Laulu oravasta.

Isoäidiltään esikoinen pyytää Lapinäidin kehtolaulua ja sitä lauletaan yökylässä ollessa.

"Äiti lasta tuudittaa, lasta tuntureiden.
Päivä taaksen kaikkoaa, ylhäin tähtivöiden.
Vaikka kylmä hallayö, toiveet usein maahan lyö, 
kerran lapsein lahjaks saa, nbää kairain kultamaat.

Sulje silmät pienoinen, uinu onnen unta.
Suuri on ja ihmeinen, onnen valtakunta.
Kun sa suureks vartut vain, mailla aavain aukeain,
kerran lapsein lahjaks saat, nää laajat Lapin maat.

Räiske Pohjan loimujen, tuisku viima tuulien, kehtolaulua vain on, ne Lapin lapselle."

Kuopukselle laulan yleensä tätä, hän on minun pieni armaani.

"Levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö, pien armaani mun, nuku lauleluhun.

Siipi enkelin on, suojas voittamaton, senpä turvin sä saat, nähdä unteesi maat. 

Kevätumpunen pien, unten maille sun vien, siellä nuokkuvan näät, kultakukkien päät.

Perhot leikkiä lyö, virran välkkyvä vyö, tuutulaulua soi, kunnes aamun on koi."

Miehen bravuurit lienevät Sininen uni ja Nukkumatti. Illalla taas.

On taaskin sunnuntai...

...ja meidän residenssissä ihana rauha maassa. Aika täydellinen viikonloppu meneillään, koostunut muun muassa seuraavista elementeistä.

Yhteiset päiväunet.

Muovailuvahan muovaileminen, tässä tehtiin spaghettihiuksia.

Loistodekkarien lukeminen sohvalla, Harry Hole -sarja on hyvässä vauhdissa. 

Uutiset sanomalehdistä, sisustusta naistenlehdestä.

Päiväkahvia ja laskujen maksamista, eli perushommia.

Näiden lisäksi on käyty kaupassa, ulkoiltu omalla pihalla, kylvetetty kahta pientä likaista kesäpoikaa ja katsottu toisella silmällä vähän lätkääkin. Kohta meitä kutsuu Tavastia, jossa Maija Vilkkumaa, Vuokko Hovatta ja kumppanit laulavat "Lasten aarteita" -levyn kappaleita. Kuopus sai cd:n synttärilahjaksi viime joulukuussa ja se on ollut meillä viime aikoina ahkerassa kuuntelussa. 

Huomenna uusi viikko alkaa ikkunan- ja parvekelasien pesijöiden saapumisella klo 8. Parvekkeen lattia on valmis ja kalusteet viety paikoilleen, vielä uupuu verhoa ja viherkasveja. Pian kesäkeidas on kuitenkin valmis ja kyllä siellä nytkin on jo viihdytty oikein hyvin.

Rentoa sunnuntaita kaikille lukijoille!

Cartier Tank Francaise

Unelma jo vuosien takaa. Epäröintiä, sillä en ole käyttänyt kelloa pitkään aikaan mieluisan yksilön puuttuessa. Oppisinko taas käyttämään, vai jäisikö kallis hankinta pölyttymään hyllyyn?

Ensin suunnittelin merkkipäivälahjaksi, en aikonut ostaa vielä vuosiin. Ehkä sitten, kun täytän neljäkymmentä. Mikä absurdi lause muuten, minähän olen vasta parikymppinen. Mistäköhän nuo kaksi lasta ja asuntolaina ovat tulleet, ei niitä usein kaksikymppisellä tapaa?

Ajatus kypsyi hiljalleen. Jos minä yliopiston vihdoin saan jätettyä taakse ja astelen ulos maisterina, niin sitten. Kunnes Schipholin kentällä paluulentoa odotellessa ihan pieni piipahdus vain kello- ja koruliikkeeseen. Superhyvä myyjä, toisesta liikkeestä pikana tuotu oikea koko ja lopulta ostopäätös. Täyttä juoksua koneeseen ostoskassi mukana heiluen, mutta ehdinpäs!

Cartier Tank Francaise, koko medium ja teräsrannekkeella. Kaunein, klassisin ja elegantein kello, mitä olen koskaan nähnyt. 

Ei yhtään sporttinen, kuten monet mallit nykyään ovat. Löytyy ranteestani vielä mummelinakin, kun ajelen metrolla Stockalle viinerille. 

Vakiosetti tätä nykyä. Kihla, vihki ja kello. Että voi ihminen olla onnellinen jostain materiasta.

Valmistun ensi kuun puolivälissä, kun käyn kättelemässä rehtoria ja hakemassa todistuksen. Kello kädessä.