sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Joulu alkaa teatterista: 12 lahjaa Joulupukille


Liput saatu Helsingin Kaupunginteatterilta


Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä esitettävä koko perheen joulunäytelmä on ollut perheemme vakiostartti jouluun jo pitkään. Olemme katsoneet klassikkonäytelmän Tontut suutareina ensin esikoisen kanssa, sitten muutamaa vuotta myöhemmin myös kuopus mukana. Tänä vuonna Kaupunginteatterissa luotetaan Mauri Kunnaksen vetovoimaan, kun lämpiön on vallannut 12 lahjaa Joulupukille.

Esityksen alla jännitys täyttää ilman. Pienille katsojille on levitetty tyynyjä lavan eteen, se on paras paikka näytelmän katsomiseen. Me aikuiset istumme penkeillä taaempana, kuopus katsoo näytelmän sylistäni. Siitä kuulemma näkee ihan tarpeeksi hyvin, ei ole syytä mennä edemmäs. Taidamme kuopuksen kanssa olla vanhimmasta päästä katsojia, onhan näytelmä suunnattu yli 3-vuotiaille ja pienet ovat yleisössä enemmistönä.

Näytelmän alkaessa tapaamme Ville-tontun, joka haluaa antaa pukille lahjan jokaisena kahtenatoista aattoa edeltävänä päivänä. Villen hyvä tarkoitus saa valitettavasti jos jonkinlaisia käänteitä eikä kaikki mene kuten pieni tonttupoika on ajatellut. 

Esitys kestää neljäkymmentä minuuttia ja se menee nopeasti. Kurkkaan useaan otteeseen sylissäni istuvan kuopuksen kasvoja, jokaisella kerralla näen hymykuopan poskessa. Myös aikuista huvittaa, naurattaa ja liikuttaakin. Risto Kaskilahti pukkina on mainio, Sofia Hilli Ville-tonttuna täynnä yritystä ja Sari Haapamäki hoitaa lukuista roolinsa pukin muorista poroon taidolla. Yllätyksiäkin näyttämöllä nähdään.



Pois lähtiessämme kuopus kääntyy minuun päin ja kertoo ettei olisi ikinä uskonut näytelmän olevan näin hyvä. "Tää oli paras mitä mä oon ikinä nähnyt" lapsi huudahtaa. Se palaute tulee suoraan sydämestä.

Tällä hetkellä lähes kaikki esityspäivät näyttävät valitettavasti loppuunmyytyä, mikä on tosi harmillista. Suosittelen kuitenkin kurkkimaan tilannetta ja kyselemään peruutuspaikkoja ahkerasti. 




6 kommenttia:

  1. Kiva kun vinkkasit, ollaan kovasti ajateltu mennä sitä katsomaan. Täytyy soitella, jos saisi vielä lippuja!

    VastaaPoista
  2. Hei, mitä kirjaa vinkkaisit joululahjaksi 4-luokkalaiselle pojalle? Kepler 62-sarjan löytyi sivuiltasi ja sen poika on lukenut jo kahteen kertaan. Kiitos :) t, mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Nelosluokkalainen poika voisi tykätä seuraavista:
      Vuokko Hurme: Kiepaus ja jatko-osa Kaipaus
      Leila Saarivirta: Nukkumatin vastaisku
      Riina ja Sami Kaarla: Arttu Tirttu herää henkiin
      Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus
      Jari Mäkipää: Masi Tulppa
      Kiva kun kysyit!

      Poista
    2. Isot kiitokset sinulle! Pukin konttiin lähti Vuokko Hurmeen Kiepaus. Korvan taakse laitoin tosin muutkin vinkkaamasi kirjat. t,mari

      Poista
    3. Arvaa mitä, meillä esikoinen saa saman kirjan joululahjaksi.

      Poista