Ostimme kakkosauton, vaikka asumme metron varrella

Kerrataanpa speksit. Mieheni työskentelee Helsingin keskustassa ja kulkee toimistolle julkisilla. Minä olen töissä hieman kauempana, mutta yhtä lailla julkisten varrella. Täältä pääsee matkaan niin metrolla kuin bussillakin ja meillä on jo yksi auto. Miksi ihmeessä me siis ostimme toisen?

Olemme tähän saakka pärjänneet yhden auton perheenä vallan mainiosti, mutta onhan se toisen auton tuoma helppous toisinaan käynyt mielessä. Minä olen ollut se, joka autoa pääosin työmatkoihin käytän, miehen kun ei ole mitään järkeä mennä keskustaan muutoin kuin julkisilla. Nyt kuitenkin asiakaskäyntejä kauempana on tiedossa lisääntyvästi ja samaan aikaan minä toivon kuluttavani työmatkoihin niin vähän aikaa kuin mahdollista. Jokainen minuutti tässä arkipaletissa tuntuu olevan tarpeen. Tästä se ajatus sitten lähti.

Minä pääsen siis töihin ilmankin omaa autoa. Se vaatii kävelyn metroasemalle ja vaihdon junaan ennen kävelyä työpaikalle. Ei vaikea, mutta toki aikaa vievä yhdistelmä. Matkaan menee tunnin verran ja vuorotyö aiheuttaa omat haasteensa, kun omalla autolla kulkiessa kodin eteisestä työpaikalle sisälle menee puoli tuntia, ajoon tuosta se parikymmentä minuuttia. Ja kyllä minä suoraan sanoen pidän siitä helppoudesta, jonka hallissa autoon istuminen ja toisessa hallissa siitä nouseminen tuo, puhumattakaan iltavuoron jälkeisistä odotteluista bussipysäkillä tai juna-asemalla. Ehkä lasten harrastuskuskauksiinkin olisi syksyn tullen apua siitä, että molemmilla vanhemmilla olisi auto käytössään jatkuvasti?

Oli kuitenkin selvää, että hankinnan tulisi olla niin edullinen kuin mahdollista. Asetinkin spekseiksi tosi hyvä, mutta tosi halpa vain huomatakseni, että ei ole muuten mikään helppo homma. Kävimme huolella vaihtoehtoja läpi ja yksityisleasing oli vahvana ehdokkaana mukana. Päädyimme kuitenkin siihen, että ostamme auton omaksi. Yhtä kävimme katsomassa, mutta jo toinen koeajettu osoittautui meille sopivaksi. Kun edellinen omistaja oli käyttänyt auton katsastuksessa ilman huomautuksia, teimme kaupat.

Nyt sitten kurvailen pikkuisella kolmiovisella Toyota Aygolla kodin, työpaikan ja keskustan väliä ja olen vallan tyytyväinen. Saimme hyvin halpaan hintaan auton, jolla on edessä vielä paljon ajokilometrejä, jonka tyyppivikoja on korjattu ja jonka huollot on hoidettu asianmukaisesti. Googlailemalla selvisi myös, että Aygon kulutus on hyvin pientä eikä bensatankkia tarvitse olla alvariinsa täyttämässä. Tulevaisuus näyttää kuinka kauan auto meillä on, myymmekö sen eteenpäin mikäli tarpeet muuttuvat vai pidämmekö pitkään odottamassa kyydityksiä.

Poikien mielestä takapenkille kömpiminen on ainakin vielä tässä vaiheessa hauskaa ja takakonttiinkin mahtuu molempien koulureppujen lisäksi kauppakassi, ehkä kaksikin. Kuopus ehti jo ehdottaa, että he ajaisivat isänsä kanssa aina tällä, äiti voisi jatkaa Bemarin ratissa.

Ei kai sitä kieltääkään voi, sisälläni asuu pieni yksityisautoilija.