keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Lasten kirjasuosikki Kepler62-sarja jatkuu!

Aamulla sähköpostissa odotti tiedote, joka sai sekä lapset että allekirjoittaneen tekemään pienet ilohypyt. Timo Parvelan, Björn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen mainio Kepler62 -kirjasarja saa kuin saakin jatkoa. Kustantajana jatkaa WSOY.


Kuusiosainen avaruusseikkailu on ollut lukijoiden mieleen ja vastikään julkaistu sarjan viimeinen osa jätti monet pienet ja isommatkin fanit odottamaan jatkoa. Nyt pyyntöön on vastattu ja miksei olisi, onhan sarja niittänyt huimaa suosiota. Timo Parvela kertoo tiedotteessa saaneensa kirjoista enemmän positiivista palautetta kuin mistään koskaan ja se on paljon sanottu Ella-sarjan tekijältä.

Syksyllä 2018 ilmestyy siis toisen kauden ensimmäinen osa, joka kantaa nimeä Kepler62 Uusi maailma. Kaksi heimoa. Pääsemme Arin, Jonin ja kumppaneiden mukana katsomaan kuinka elämä uudella planeetalla jatkuu, kun entiset säännöt eivät enää ole voimassa. 

Jännittäviä käänteitä on varmasti luvassa tälläkin kertaa ja kirja julkaistaan yhtä aikaa sekä Suomessa että Norjassa, aivan kuten aikaisemmatkin osat. 



Kuvat WSOY:n mainosmateriaali. Kuva tekijöistä: Otto Virtanen

3 kommenttia:

  1. Tämäpä oli kiva uutinen! Ekan kirjan alku ei meinannut innostaa, mutta sen jälkeen tarina imaisi lapsen mennessään niin, ettei tarvinnut patistella lukemaan :)

    Tänä aamuna poika kysyi missä ipad on. Kivahdin vastaukseksi, ettei aamulla todellakaan ole ipad-aikaa. Pakkohan se pädi oli hakea aamupalapöytään, kun sitä tarvittiinkin painoksi pitämään Kepler-kirja auki oikeasta kohdasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä niin saman, ei tässä mitään elektroniikkaa heti aamusta aleta käyttää! Ja lapsella vaan hyvä idea käyttää välinettä lukemisen mahdollistamiseen. :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista