keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hyvän äidin tunnusmerkit

Pandamama-blogin kirjoittaja haastoi Kaksplussan verkostobloggaajat kirjoittamaan hyvän äidin mittareista luettuaan Kaksplus-lehdestä väitteiden muodossa toteutetun haastattelun näyttelijä Essi Hellénistä. Alta löydät useamman väittämän siitä millainen on hyvä äiti ja minun vastaukseni niistä jokaiseen. 



Hyvä äiti synnyttää alateitse.

Synnyttäminen ja käsite "hyvä" eivät liity millään tavalla toisiinsa. Siinä missä joku haluaa suunnitella itselleen mahdollisimman lääkkeettömän synnytyksen ja pohtii kotisynnytystä, tietää toinen haluavansa kaiken mahdollisen kivunlievityksen.  Joku sanoo, ettei sektio ole oikea synnytys ja toinen väittää, että kylläpä on. Synnytys on yksinkertaisesti tapa saada lapsi maailmaan eikä kukaan voi ennustaa sen kulkua etukäteen. On surullista, että äidit miettivät vielä vuosienkin jälkeen omasta mielestään huonosti tai jopa pilalle mennyttä synnytystä. Toisaalta se on ymmärrettävää, onhan kyseessä iso asia. Lopulta kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Hyvyyden kanssa sillä ei onneksi ole mitään tekemistä.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden.

Rintamaito on optimaalista ravintoa vauvalle, se on totta. Samaan aikaan on lukemattomia syitä, miksi imetys ei ota onnistuakseen. Tällöin seuraava vaihtoehto, pullosta annettava korvike, on erinomainen tapa ruokkia jälkeläinen. Sillä siitähän tässä on kyse, vauvan ravinnonsaannista. Imetys ei siis ole hyvän äidin mittari, ei myöskään se kuinka pitkään kukin imettää. Hyvä äiti on sellainen, joka tekee kaikkien hyvinvoinnin optimoivia ratkaisuja. Kuopukseni ei ole saanut pisaraakaan äidinmaitoa, omasta päätöksestäni. Seison yhä tuon päätöksen takana täysin.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu.

Ensimmäinen lause pitää paikkansa. Lapsi tulee osaksi perhettä ja sitä kokonaisuutta, joka perhe ennen hänen syntymäänsä on. Toinen lause sen sijaan on huvittava ja jopa hieman surullinen. Olen kirjoittanut paljon lapsen oikeudesta tulla vanhempiensa elämän keskipisteeksi. Lapsella on oikeus muuttaa vanhempiensa elämä ja onnellinen on se vanhempi, joka tuon muutoksen pystyy paitsi ottamaan vastaan, myös hyväksymään.



Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Kunnon äiti pitää huolta omasta jaksamisestaan ja ottaa omaa aikaa silloin, kun siihen on mahdollisuus ja tarve. Jos nyt välttämättä haluaa syyllistyä, se kannattaa säästää johonkin oleelliseen. Kuten vaikka siihen, että unohtaa antaa lapselle ruokaa tai hakea hänet päiväkodista. Nekin voi yleensä laittaa inhimillisen erehdyksen piikkiin.

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Kaikki on mahdollista. Mikäli molemmat vanhemmat ovat motivoituneita ottamaan yhtä paljon osaa kotihommiin ja lapsen hoitoon, on puolittaminen yksi tapa jakaa vastuuta. Itse en kannata mitään keinotekoisia rajanvetoja, joissa hampaat irvessä tehdään hommia tasan puoliksi, kun kerran niin pitää tehdä. Mikäli toinen tekee enemmän töitä kuin toinen, on luonnollista, että kotihommat sekä käytännön vanhemmuus lappusten täyttämisineen, kurahousujen huuhteluineen ja päivällisen valmisteluineen tulee enemmän toisen vanhemman hoidettavaksi. Jokaisen perheen tulee tehdä omat päätöksensä siitä miten asiat jaetaan.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Perheitä on erilaisia. Minun mielestäni äidin tai isän, vanhemman ylipäänsä, kannattaa antaa lapsensa olla elämän keskipiste ainakin sen vauvavuoden ajan. Lapsi, joka ei kävele tai puhu, on tosi pieni päiväkotiin tai vieraan hoidettavaksi säännöllisesti. Aina tätä ei kuitenkaan ole mahdollista itse valita, vaan esimerkiksi taloudelliset seikat saattavat pakottaa molemmat vanhemmat työskentelemään heti vanhempainvapaan päätyttyä. En siis koskaan sanoisi huonoksi äidiksi häntä, jonka näin on tehtävä.

Itse uskon kuitenkin, että lapselle on hyväksi saada olla pidempään kotona kuin vain sen vuoden ajan. Siihen en ota kantaa kuka lasta hoitaa, onko se äiti vai isä. Itse olisin ollut aivan valmis lähtemään takaisin aikuisten maailmaan poikien täyttäessä vuoden, mutta sinnittelin vielä kevään ja kesän ylitse. Koen tuon ajan antaneen heille tärkeitä valmiuksia tulevaan hoidon aloittamiseen. Molemmat pojat aloittivat päiväkodin yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä ja meille tuo aloitusaika oli hyvä. En itse olisi halunnut olla kolmea vuotta kotona eikä lapsensa kotona kolmevuotiaaksi hoitava äiti tai isä ole yhtään sen parempi tai onnistuneempi kuin lyhyemmän aikaa kotona ollut.



Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa.

Ei ole. Vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa ja molempia tarvitaan yhtä lailla.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Nainen voi saada kaiken, mutta kaikkea ei tarvitse saada samaan aikaan. Vauvavuotena ja pikkulapsiaikaan voi keskittyä esimerkiksi perheeseen sekä omaan harrastukseen muutaman kerran viikossa ja työn ottaa työnä. Lasten kasvaessa on taas paitsi aikaa, myös energiaa uran kehittämiseen. Kaikki mulle heti nyt ei oikein toimi, kun pitäisi ajatella myös muita ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan.

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän.

Vauva muuttaa usein myös tätä osa-aluetta elämässä. Siinä vaiheessa, kun on valvonut yön korvatulehduspotilaan kanssa, tehnyt täyden työpäivän ja vienyt illalla kaksi lasta harrastuksiin eri puolille kaupunkia, on ihan ok koomata television edessä illalla tai nukahtaa pään koskettaessa tyynyä. Mikäli perheellä ei ole laajoja turvaverkkoja lastenhoitoavuksi, pitää yhteistä aikaa ottaa sieltä mistä voi ja järjestää treffejä vaikkapa kotisohvalle silloin, kun väsyttää vain vähän. Voidaan myös sopia, että nyt vaan selviydytään tästä vaiheesta niin hyvin kuin mahdollista ja myöhemmin on taas aikaa parisuhteelle. Tärkeintä on, että molemmat ovat samalla linjalla ja asia sovitaan yhdessä.



Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla.

Hyvän äidin ei tarvitse jaksaa leikkiä nukeilla, autoilla tai yhtään millään. Sen sijaan hyvä äiti on kiinnostunut lapsensa maailmasta ja hänen mielenkiinnon kohteistaan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi istua lastenhuoneen lattialla tekemässä sellaista, mistä ei yhtään pidä. Välillä voi tehdä sitäkin, sitten voi sanoa lapselle, että mennäänkö hei laittamaan pyykit kuivaajaan. Minä en ole koskaan pahemmin leikkinyt. Sen sijaan olen lukenut valtavasti, piirtänyt ja pelannut lautapelejä sekä ottanut lapset kaikkiin kotihommiin mukaan. Yhdessäolon ei tarvitse aina olla suorittavaa tai leikintäyteistä.

Äitiys tekee tytöstä naisen.

Mistä näitä kysymyksiä oikein tulee. No ei tee. Minusta se teki aikuisen, muista en tiedä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko.

Meille kyllä, jollekin toiselle ei. Olen itse kokenut kahden lapsen perheen toimivaksi, vaikka aivan yhtä hyvin olisimme voineet päätyä toisenlaiseen ratkaisuun ja jäädä yhden lapsen perheeksi. Nyt on toki helppo sanoa, että onneksi uskalsimme yrittää toista lasta. Pitäisi kuitenkin muistaa, että meille täydellinen on jollekin toiselle jotain ihan muuta. Nämä ovat myös sen verran herkkiä asioita, että ulkopuolelta ei kannata paljon huudella oikeaa tai väärää tapaa toimia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti