perjantai 3. helmikuuta 2017

Aikuisten kaverikirja

Reilun viikon hiljaisuuden jälkeen aloitetaan tällaisella kaverihaasteella. Kaksplussan blogiverkostossa kirjoittava Oona vastasi blogissaan From Oona to You  itseään koskeviin kysymyksiin vanhan kunnon kaverikirjan hengessä ja haastoi muutkin vastaamaan. Seuraavaksi siis muutamia erilaisia faktoja allekirjoittaneesta.


Nimeni on Pauliina,

jotkut tosin kutsuvat minua lempinimelläni. Tai oikeastaan lähes kaikki sukulaiset, ystävät ja tietenkin perhe kutsuvat minua lempinimelläni, joka lanseerattiin joskus ala-asteella. Ainoastaan mies sanoo Pauliinaksi.

Olen syntynyt vuonna 1980, eli olen siis vajaan kuukauden kuluttua 37-vuotias.

Lapsuuskotini langallinen numero pysyy muistissani varmasti silloinkin, kun mitään muuta siellä ei enää olekaan. Samoin ala-asteen kavereiden kotinumerot. 

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona opettaja tai lentoemäntä. Tai no, kolmevuotiaana aloitin ammattihaaveet ambulanssikuskin tehtävästä.

Mutta isona minusta tulikin kirjoittamisen ja kirjallisuuden sekatyöläinen, joka haluaisi itse asiassa opiskella taas vähän lisää.

Täydellinen puoliso tarkoittaa jokaiselle vähän eri asioita. Itse uskon siihen, että riittävän hyvä on tarpeeksi. Kukaan ei ole, ei voi olla, eikä kenenkään tarvitse olla täydellinen.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen aloittaisin saksan kielen opiskelun muistin virkistykseksi.

Harrastan nyt pyykinpesua. Tai siltä se juuri nyt tuntuu.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä hiljaisuutta, sillä olen jo nukahtanut.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän on MTV:n Teen Mom. Koukussa jo ties kuinka monetta tuotantokautta.

Bravuurini keittiössä ovat melko harvalukuiset, mutta olen hyvä leipomaan. 

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun Aragorn sanoo hobiteille, että "you bow to no one".

Lapsuuteni lempilelu oli vanha nalle. Nimensä se sai mielikuvitusrikkaasti siitä, että oli myös sitä uudempi uusi nalle.

Lempilelu nykyään voisi varmaan olla puhelin, mutta ei kuitenkaan. Eli vastaan tylsästi ettei sellaista taida olla. 

Salainen paheeni on jokaisen hajakarvan metsästys täydellisten kulmakarvojen aikaansaamiseksi. Välineinä pinsetit, peili ja hyvä valaistus.

Eikun se ihan oikea salainen paheeni. No sipsit. Liian hyviä.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut. Kun on avoin sydän ja avara mieli, pääsee pitkälle.


2 kommenttia:

  1. Älänyt eihän toi teen mom ole nolo! Just hyvä 😁 repesin pyykeille 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pyykin määrä on järjetön. Ja varmaan tästä vielä kasvaa, kun pojatkin vanhenee. Teen Mom on sellainen guilty pleasure. :D

      Poista