Kaksplus.fi

torstai 16. helmikuuta 2017

#TBT: Kirjat elämässäni

Ihan blogia aloitellessani olen kirjoittanut suhteestani kirjoihin ja lukemiseen näin:

"Kuulun niihin lukutoukkatyttöihin, jotka oppivat aikaisin lukemaan, lainasivat pikkukaupungin lastenosaston ja myöhemmin nuortenosaston lävitse ja siirtyivät varhain aikuisten puolelle. Aloin lukea viisivuotiaana ja kirjoittaa samoihin aikoihin. Nyt esikoisemme täyttää ensi kuussa viisi, kirjoittaa sanelusta ja kyselee miten sitä oikein opitaan lukemaan. Toinen lukutoukka on hyvää vauhtia kasvamassa tähän perheeseen, tosin ei mieskään paljon vähemmälle jää mitä lukemiseen tulee.




En muista päivää ilman lukemista, en matkaa ilman lukuisia teoksia matkalaukussa painamassa, en ylipäätään elämää ilman kirjoja. Ne ovat yhtä oleellinen osa minua kuin mikä tahansa muu hyvään elämään tarvittava asia. Häämatkalla mukanani oli neljätoista opusta ja luin ne kaikki, kirja per päivä. Risteilyllä Välimerellä viisi vuotta takaperin makasin aurinkotuolissa ja alleviivasin Tuulen Viemää -teoksesta sopivia sitaatteja graduuni esikoisen potkiessa vatsassa. Kyläpaikoissa katson kirjahyllyn läpi, ihan vaan siitä ilosta, että näen millaisia teoksia sieltä löytyykään. Ehkäpä voisin lainata muutaman?


Muutaman kerran on ollut pakko luovuttaa. Esikoisen synnyttyä ensimmäiset kuukaudet kuluivat lähinnä naistenlehtiä lukien. Mihinkään yksittäistä artikkelia suurempaan en jaksanut keskittyä, tosin gradun tein tuolloin valmiiksi. Ihmettelen yhä millä aivoilla. Kuopuksen syntymän aikoihin olin innostunut  lukemaan ruotsiksi suomen ja englannin ohella. Synnytyssairaalasta palattuani aloin lukea uutta kirjaa, mutta päästyäni ensimmäisen luvun loppuun totesin, että ehkä vähän myöhemmin uudelleen. Muutaman kuukauden kuluttua pää alkoi taas toimia niin, että ruotsikin upposi tajuntaan ja yhä luen kaikki pohjoismaisten dekkaristien uutuudet alkuperäiskielellä. 


Tavallaan on siis hyvin ymmärrettävää, että kirjoista lopulta jonkinlainen ammatti tuli. Päädyin yliopistolle opiskelemaan kirjallisuutta ja työskentelin usean vuoden kriitikkona sanomalehdessä. Ne työt lopetin jäätyäni kuopuksesta äitiyslomalle ja päätettyäni oikeasti vain olla kotona lasten kanssa ilman mitään ylimääräistä. Esikoisen vauva-aikana nimittäin opiskelin ja tein niitä töitä. Tämän syksyn olen käyttänyt opiskelujen viimeistelyyn, joista tällä hetkellä puuttuu kaksi tenttiä. Toisen aika on ensi viikolla, toisen tammikuussa. Maaliskuun publiikki on siis tähtäimessä ja maisterin paperit vihdoin kädessä kymmenen opiskeluvuoden kunniaksi. Matkan varrelle on mahtunut niin töitä kuin lapsiakin, mutta nyt on käynnissä viimeinen rutistus.



Tällä hetkellä en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tullessaan tuo ja mihin suuntaan työasiat lähtevät kulkemaan. Tilanne on huono alalla ja työllistymisessä muutenkin, mutta pakko on uskoa. Ja laittaa taas muutama hakemus menemään."

Kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Esikoinen oppi pian tämän jälkeen lukemaan ja kuopus myöhemmin samaan ikään tullessaan. Kaksi poikaamme ovat kasvaneet ympäristössä, jossa lukeminen on yhtä itsestään selvää kuin syöminen tai hampaiden pesu. Kaipa se tarttuu.

Lasten myötä lomamatkojen "kirja per päivä"-meininki muuttui hetkeksi sellaiseksi, että onnea oli yksi viikon aikana läpi kahlattu opus. Mutta lapset kasvavat ja viikon kuluttua alkavalle reissulle mukaan pakataan taas useampi kirja. 


Tekstin aikaan olin miettiväinen siitä mitä tulevaisuus työasioissa tuo tullessaan. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Olen ollut muissa kuin oman alan töissä ja siirtynyt sen sijaan työskentelemään lehtien ja kirjojen pariin. Lähes saman ajan jatkunut osa-aikaisuus on ollut erittäin hyvä valinta elämäntilanteeseemme, mutta kuten sanottua, lapset kasvavat. Millainen on tilanne parin vuoden kuluttua, sitä en tiedä. Toivoisin saavani työskennellä kuten nyt, aukesihan viime syksynä iso ja mielenkiintoinen ovi jälleen uuteen. Samaan aikaan pyörittelen ajatusta opiskeluista. Saa nähdä, onneksi aina voi vaihtaa alaa ja suuntaa, jos siltä tuntuu.

2 kommenttia:

  1. Lukeminen vaan on niin parasta. Se tässä pikkulapsiarjessa välillä kismittää, kun ei kerkeä enää kirjojen ääreen yhtä huolella kuin aiemmin. Ehkä sekin aika vielä tulee kun saa kiireettömästi nautiskella jostakin kutkuttavasta dekkarista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienien kanssa ei jaksanut lukea mitään aikauslehtiartikkelia kummempaa, mutta miten erilainen tilanne onkaan nyt koululaisen ja eskarilaisen kanssa. Yhtäkkiä on taas aikaa ja jaksamista.

      Poista