torstai 22. syyskuuta 2016

Pääkaupunkiseudun lastenteatterin syksy

Me olemme lastenkulttuurin ahkeria kuluttajia, oli kyseessä sitten teatteri, musiikki tai kirjallisuus. Kävin taas kerran läpi millaisia kulttuuririentoja meille syksyn mittaan löytyisi ja samalla päätin vinkata myös teille aiheesta. Jospa näistä löytyisi sopivia ja kivoja tapahtumia, minne lasten kanssa mennä. 

Kaupunginteatteri jatkaa ilahduttavaa musikaalilinjaansa. Pepin, Kolmen iloisen rosvon ja Tarzanin jälkeen tämän syksy suursatsaus on Shrek. Ostin meille liput jo hyvissä ajoin kesällä ja piakkoin menemme esityksen katsomaan. Kurkkasin nopeasti ja lippuja on vielä jäljellä. Ja musikaalihan esitetään Linnanmäen Peacock-teatterissa kaupungiteatterin ollessa remontissa.


Kaupunginteatterissa menee myös toinen lastennäytelmä nimeltään AtomiAatos. Tämä näytelmä soveltuu myös perheen pienimmille katsojille suosistusikärajan ollessa neljästä vuodesta ylöspäin. Tiedossa on seikkailua, muodonmuutoksia ja sankareita, kun Aatos käsittelee muuttoa uuteen kotiin. 


Iki-ihana jouluklassikko Tontut suutareina palaa ohjelmistoon tänäkin vuonna. Suutaripariskunta on tehnyt kenkiä toisensa jälkeen, mutta nyt käsillä on viimeisen kenkäparin valmistaminen väsyneinä, viimeisestä jäljelle jääneestä nahanpalasesta. Tässä tarvitaan tonttuja apuun. Suosittelen lämpimästi. 



Kansallisoopperasta löytyy lapsikatsojille vaikka ja mitä. Sopivasti koulujen syysloman aikaan esitettävä Liisa Ihmemaassa -baletti lumoaa jo piirroskuvillaan enkä malttaisi odottaa, että pääsemme esikoisen ja isoäitinsä kanssa katsomaan esitystä. Tällä kertaa kuopus halusi jäädä mieluummin isänsä kanssa kotiin, eli menemme poikkeuksellisesti kolmisin. Noin muuten balettia suositellaan kuusivuotiaasta ylöspäin. Lippuja on vielä muutamia jäljellä nopeimmille, esityksiä kun on vain kymmenkunta.


Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas puolestaan tulee näyttämölle joulukuussa ja koko perheen balettia suositellaan viisi vuotta täyttäville. 


Lumikuningatar on jo klassikko ja jälleen loppuvuoden ohjelmistossa. Kerta toisensa jälkeen loppuunmyyty esitys on näytetty myös televisiossa, josta olemme sitä esikoisen kanssa katsoneet. Mies puolestaan kävi paikan päällä ja suositteli esitystä kovasti etenkin koululaisten kanssa katsottavaksi.


Kansallisteatterin syksyn näytelmä on nimeltään Mauri ja vähä-älypuhelin. Maurin paras ystävä on muuttanut muuttanut Egyptiin ja Mauri on päättänyt kaivaa tunnelin ystävänsä luo päästäkseen, etenkin kun äitikään ei suostu ostamaan yhteydenpidon mahdollistavaa älypuhelinta. Näytelmä perustuu Puluboista ja Ponista tutun Veera Salmen samannimiseen lastenkirjaan ja näytelmän kantaesitys oli jo viime keväänä. 


Lisäksi suosittelen kurkkaamaan Espoon Mankkaalla sijaitsevan nukketeatteri Hevosenkengän ja Erottajalle muuttaneen nukketeatteri Sammon tarjonnat. Me emme ole koskaan olleet nukketeatterin ylimpiä faneja, mutta niin vain Sampo esityksineen vetosi koululaisiinkin viime vuonna. Erilaisia esityksiä on paljon ja monenlaisille katsojille suunnattuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti