Kaksplus.fi

torstai 11. helmikuuta 2016

Uusia tuulia

Tämän vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa toivoin seuraavaa: "Tervetuloa siis tämä nykyinen vuosi kaikkine kiemuroineen, ei tarvitse tulla tavallista saatikka tylsää. Mutta tulisipa onnellinen". Pääsimme helmikuulle saakka, kun ensimmäinen kiemura on tiedossa. Tällä kertaa muuttuvat miehen työasiat.

Mies on rakentanut uraansa johdonmukaisesti edeten ja nyt on jälleen uuden aika. Vanha työ jää kevään alkaessa taakse ja mies hyppää uudenlaisten haasteiden pariin. Meidän yhteiset joka-aamuiset työmatkamme ovat siis pian ohitse. Se on jännä miten pienistä asioista hyvä arki muodostuu ja nuo parinkymmenen minuutin yhteiset automatkat ovat tulleet kuin varkain tärkeiksi. Minä jatkan autoilua yksin ja mies lähtee katsomaan miten Helsingin keskusta avautuu toimiston ikkunoista.


Odotan kuitenkin muutosta jälleen avoimin mielin ja positiivisella fiiliksellä. Varmaa on, että miehen päivät pitenevät ja me olemme taas enemmän kolmisin poikien kanssa. Työmatkat tulevat jälleen tutuiksi ja minun vastuuni kodin ja perheen pyörittämisestä säilyy ennallaan. Ja yhdessä kun tässä Oy Perhe Ab:tä pyöritetään, sopii miehen panostaminen työhön ja minun suurempi vastuuni perheestä minulle hyvin. Olen myös aina tiennyt, että nykyisen työpaikan päivät, jolloin mies oli usein jo kuudelta kotona, ovat vain väliaikaisia. Monesti olen todennut huvittuneena, että onpas erikoista, kun koko ilta on ollut yhteistä aikaa. Olen tiennyt, että jossain vaiheessa on taas toisin.

Mies on aina tiennyt haluavansa haasteita ja vastuuta ja pitänyt työhön kuuluvaa matkustelua enemmän mukavana kuin pakollisena pahana. Kun esikoinen reilun kolmen vuoden iässä alkoi reagoida isänsä poissaoloon vahvasti peläten isänsä lähteneen kokonaan, oli miehen helppo tehdä päätös lapsen edun mukaan ja vaihtaa työpaikkaa. Vaihdos toi isän joka päivä laittamaan lapsensa nukkumaan. Siitä paikasta tie vei nykyiseen ja nyt miestä pyydettiin jälleen seuraavaan työhaasteeseen. Pojatkin ovat jo riittävän isoja ymmärtääkseen isän aina palaavan työreissuiltaan kotiin.

Minulle eniten merkitsee perheen yhteinen hyvinvointi. Olen ennenkin kirjoittanut siitä kuinka mies on meillä se kunnianhimoisempi mitä työasioihin tulee ja kuinka minulle pääasia on saada tehdä työtä, jonne on mukava mennä aamuisin ja jossa on riittävästi haasteita ja mielenkiintoa. Ura itsessään, sillä eteneminen ja komeat tittelit eivät ole minulle tärkeitä, vaikka työnteko itsessään onkin. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta ehkä te ymmärrätte. Ettei se eteneminen minulle ole mikään juttu.


Tältä pohjalta toiveemme on ollut hirvittävän helppo sovittaa yhteen kokonaisuudeksi, joka palvelee niin vanhempien kuin lasten tarpeita. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse saada, ei minunkaan, eikä varsinkaan samaan aikaan. Toisaalta taas elämää on vielä pitkälti senkin jälkeen kun lapset ovat aikuistuneet. En ikinä milloinkaan haluaisin jättäytyä kokonaan työelämän ulkopuolelle, sillä miten sinne sen jälkeen pääsisi aikanaan takaisin. Tämänhetkinen työpaikkani onkin ihan huippu ja sain lyhyiden päivien lisäksi mukavan työympäristön ja oman alan. En oikeasti toivoa enempää juuri tähän elämänvaiheeseen. 

Oleellista lienee tunnistaa miten perheen ja lasten hyvinvointi saataisiin maksimoitua. Kaikki lapset eivät reagoi vanhempiensa poissaoloihin kuten esikoisemme reagoi. Toiset lapset tarvitsevat vanhempiaan enemmän kuin toiset. Omani tarvitsevat meitä paljon ja vielä pitkään. Siksikin tämä tehtävänjako on ollut helppo tehdä. Ja kyllähän lapsesta itsestään näkee paljon, kun pysähtyy katsomaan ja tutustuu häneen kunnolla. Tasapainoiset ja onnelliset lapset, kuten omani, perustelevat päätökseni oikeuden joka päivä. 

Eikä tässä nyt niin suurta muutosta tule etteikö mies jatkossakin olisi iltaisin lukemassa satuja kuopukselleen tai tekemässä matematiikan läksyjä esikoisen kanssa. Sitä paitsi tällä tasolla töitä tehdään hyvin vapaasti ilman seurantaa ja kun venyy yhdellä viikolla voi toisella viedä lapsen vaikkapa kesken iltapäivän puheterapiaan. Tasapainoa tämäkin. 

Olen miehestäni superylpeä ja jatkan mielelläni perheen projektivastaavana myös jatkossa. Myös tätä uutta käännettä juhlitaan reilun viikon kuluttua Pariisissa.



4 kommenttia:

  1. En tiedä miten te koette asian, mutta mä näen sen myös parisuhteen kannalta hyvänä asiana, että toinen (tai molemmat) matkustelee työnpuitteissa (tai vapaalla) sopivassa määrin. Siis kun sitä perhe-elämää eletään, niin etenkin tietynikäisten lasten kanssa (sanotaan nyt karkeasti että alle 15-vuotiaiden), perhe-elämä on todella tiivistä yhdessäoloa, vaikka käytäisiinkin töissä. Niinpä se on myös kuluttavaa. Se on kuluttavaa omalle identiteetille sekä parisuhteelle, kuin myös kaikkien keskinäisille suhteille.

    Tietty määrä poissaoloa siitä oravanpyörästä tekee hyvää kaikille perheenjäsenille ja tuulettaa välejä mukavasti. Pitää ilman koko perheessä, mutta etenkin parisuhteessa, raikkaana. Toki, jos balanssi on koko ajan niin että vain toinen on poissa ja kotiinjäävä kokee olevansa yksinäinen (tai liiaksi yksin vastuussa), tilanne ei ole enää tasapainoinen ja on menty toiseen ääripäähän.

    Mutta itse koen, että tässä elämäntilanteessa "pakonsanelemat" työmatkat (kumman tahansa kumppanin osalta) ovat vain ja ainoastaan olleet raikastavia tekijöitä arjessa ja parisuhteessa. Omasta identiteetistä siitäkin on hyvä pitää huoli ja muistaa, että jokainen on yksilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, pieni erossaolo ja omiin juttuihin keskittyminen tekee vain hyvää. Varsinkin, kun minullakaan ei ole sellainen olo, että täällä vain raataisin perheen eteen ja sitä ei arvostettaisi. Päinvastoin, on hienoa että miehen työnteko mahdollistaa minun keskittymiseni lyhyiden työpäivien jälkeen lapsiin. Samaten meillä saa aina lähteä omiin menoihinsa, niitä ei katsota karsaasti. Olen itse lähdössä huhtikuussa kavereiden kanssa pienelle reissulle, tekee hyvää irrottautua hieman arjesta. Saman mahdollisuuden haluan toki antaa miehellekin.

      Poista
  2. Olipa mukavan positiivinen postaus. :)

    -Saffy

    VastaaPoista