tiistai 29. syyskuuta 2015

Atshiu ja niisk

Otsikko sen jo kertookin, täällä kärvistellään aivan helvetillisen (pardon my French) flunssaviruksen kourissa. Tasan viikko sitten, keskiviikkona iltapäivällä olo oli tosi outo ja vetämätön. Kaikki meni pieleen, kaikki itketti ja lopulta keksin mitata kuumeen. Sitä olikin päälle 38 astetta, joten ei muuta kuin lääkäriin hakemaan sairauslomaa loppuviikoksi ja peiton alle toipumaan. Kuume oli ainoa oire, joten olin todella toiveikas sen suhteen, että lauantaina, suurten synttäri- ja hääpäiväbileidemme aikaan, olisin taas vedossa.

Noup, väärin meni. Lauantai-illan jaksoin tuhdisti erilaisin särkylääkkein doupattuna ja ihan vain maailman parhaiden bileiden tunnelman nostattamana. Sunnuntaina kuume jatkui, mutta sai kavereikseen yskän, hengenahdistuksen ja tolkuttoman nuhan. 


Ja täällä sitä nyt sitten niistetään eikä edes jättimäärät vitamiineja auta yhtään. Tällä erää olen kotona vielä huomisen ja mikäli kuume ei yhäkään hellitä, on torstaina aamulla mentävä uudelleen lääkäriin. Äänikin olisi kiva saada takaisin. Olen eilen ja tänään nukkunut sujuvasti yli puolenpäivän, syönyt vähän jotain ja katsellut televisiota sohvalla, hakenut kuopuksen päiväkodista ja palannut sohvalle vaakatasoon. Yksi yleisantibioottikuurikin on jo syöty, vaikutusaikaa tosin vielä on. Astman takia katsoivat parhaaksi sen syöttää, tosin itse uskon tämän olevan vain ärhäkän viruksen aikaansaamaa tuhoa. Ja kai tämän on pakko joskus olla ohi. Onhan?

Sinällään tekee varmasti ihan hyvää vain levätä viltin alla ja lukea kirjoja. Silti tuntuu, että ei millään ilkeäisi olla enää poissa töistä, vaikka ei puolikuntoinen duunikaveri kenellekään etu ole. Lisäksi sunnuntaina on kovasti suunniteltu perhekuvaus tiedossa ja olisi tosi kiva, jos en muistuttaisi Petteri Punakuonoa tuolloin. Takaisin peiton alle siis nyt heti kohta!


Paljon olisi taas kerrottavaa, kuten ne meidän juhlamme ja kuinka kuopus päätti eilen alkaa ajaa ilman apupyöriä. Saan kuvia juhlista ensi viikolla ja sitten pääsen kirjoittamaan huippubileistä. Myös perhekuvauksen satoa saatte näytille, mikäli sairastamiselta sinne asti päästään.

5 kommenttia:

  1. Huomenta!
    Lepäilehän nyt rauhassa ja ole hyvä itsellesi. Sairastaminen on kurjaa ja aina vielä ajoituskin on väärä.
    Työkaverini on ollut s-lomalla tuon samaisen(oireet ainakin samankuuloiset) taudin takia jo pian kaksi viikkoa, lääkäri ei ole antanut vielä lupaa palata sorvin ääreen. Sitkeää tuntuu olevan tämä räkätauti ja vie äänenkin.
    Toivottavasti jaksat jo lueskella. Minä lähden töihin ja toivon välttyväni taudilta.
    T. Tiina
    Ja onnea kuopukselle uudesta taidosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen päivää siinä meni, että voinnissa tuli selkeästi käännös parempaan. Aika hurja flunssa, tänään olin ensimmäistä päivää töissä sitten puoleentoista viikkoon. Harkitsen vakavasti influenssarokotteen ottamista ettei tule toista pitkäkestoista tautia lähiaikoina. Vaikka mistä sitä taas tietää mikä tarttuu ja mistä, kyllähän lapsetkin koulusta ja päiväkodista pöpöjä tuovat. Pitänee vain pestä käsiä ja toivoa parasta!

      Poista
  2. Heippa ja kiitos kivasta blogista! Toivottavasti tautisi on jo selätetty. Joko olet ehtinyt Norman kanssa pitkälle? Itse luin Oksasta varsinkin uransa alkuvaiheessa, ja Puhdistus on kyllä itseoikeutetusti mestariteos. Viimeisimmät ovat jääneet vain hyllyyn. Norman aihepiiri kuulostaa varsin mielenkiintoiselta, toivottavasti lukukokemus olisi myös hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistus oli minustakin niin uskomattoman hieno, että olen sen jälkeen odottanut häneltä hirveästi. Norma oli suoraan sanottuna pettymys. Tuntui että voisin yhtä hyvin lukea Anna-lehden novellia ja potentiaalinen aihe jäi pintapuoliseksi. Paljon henkilöitä, mutta kaikesta vain pintaraapaisu jne. Nopeasti sen luki ja kyllä minä mielenkiinnolla luin loppuun, mutta samalla tuntuu että lukukokemus unohtuu yhtä nopeasti.

      Poista
    2. Harmi juttu! Menee siis ns. lukuromaanina, mutta enempää ei taida saada. No katsotaan, jos jossain välissä paremman puutteessa tartun kirjaan.

      Poista