Kaksplus.fi

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kun äiti pöydän osti

Tultiin viime perjantaina kotiin esikoisen terveystarkastuksesta ja pujoteltiin eteisen tukkivan pöydän ohitse.

Minä: Ostin hei eilen sit pöydän
Mies: Niin teit.
Minä: No mutta et sä sanonut mitään kieltävääkään.
Mies: Mitä se olisi auttanut. Meillä olisi ollut uusi pöytä ja lisäksi mä olisin loukannut sua.
Minä: No mutta en mä halua olla mikään sellainen, joka sanelee mitä tehdään tai mitä tapahtuu.
Mies: Mä oon tottunut. Eikä se mua haittaa. Sitä paitsi mä tykkään tosta pöydästä.
Minä: Niin, mä oon sellainen päämäärätietoinen.
Mies. Kauniisti sanottu.

Kelataanpa vielä pari päivää takaisinpäin. Olen täälläkin maininnut, että meillä on ollut ajatuksena vaihtaa keittiön iso musta pöytä puiseen, mutta ajankohta on jäänyt auki. Pidän Juvin huonekaluista kovasti, mutta hintaakin niillä on ja olemme lykänneet hankintaa odottamaan aikaa parempaa. Kunnes tuli viime viikon alku ja ystäväni laittoi pöytänsä myyntiin. Ja minä ostin sen. 




Olen toivonut keittiöön lisätilaa arjen toimintoihin. Samaan aikaan nykyinen, tai itse asiassa entinen pöytämme on ollut juhliin jopa liian pieni. Hetken aikaa harkitsimme neliön muotoista pöytää, mutta sekään ei tuntunut sopivalta ratkaisulta. Lopulta jatkopalat ratkaisivat ongelman. Tilaa arkeen, istumapaikkoja juhlaan.




Siispä ostin pöydän, lähetin miehelle sähköpostiin pakettiauton varausvahvistuksen noutopäivän illalle ja niin sitä haettiin uusi pöytä kotiin. Ja se on vielä ihanampi kuin osasin kuvitellakaan. Arkeen nelihenkiselle perheelle sopiva ja keittiöön huomattavasti lisää liikkumatilaa mahdollistava. Juhlaan molempiin päihin saa puoli metriä lisää pituutta niin, että pöydästä tulee yli kaksimetrinen. Lisäksi puu materiaalina nyt vain toimii vaikka ikuisesti, sitä voi hioa ja käsitellä mikäli niin tahtoo. Myös mustat tuolit sopivat kokonaisuuteen visioni mukaan, onneksi en ottanut puunvärisiä silloin väriä miettiessäni. 





Nyt pitää vielä saada vanha pöytä kaupaksi, jotta parveke vapautuu taas käyttöön!






2 kommenttia:

  1. Ihana toi keskustelu. Hihittelin sille täällä. Pöytä on hieno ja vielä enemmän ihastuin teidän tuoleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sopii kivasti yhteen, olen samaa mieltä. Pöytä pääsee joulukuussa tositoimiin pitkänä versiona, kun vietetään kuopuksen synttäreitä.

      Poista