tiistai 1. lokakuuta 2013

Nyt on lokakuu ja kodista näkee sen

Sunnuntaina kävimme esikoisen kanssa ostamassa syyskukkia parvekkeelle. Oli aika heittää kuolleet kesäkasvit pois, viedä isot ruukut varastoon ja kantaa sieltä lyhdyt kynttilöineen tilalle. Tänään on jo lokakuu, syksy on todellakin täällä! 



Plantagenista hankittiin violetteja sekä valkoisia callunoita ja ostin niille myös korin, johon aina syksyisin kasvit laittaa. Esikoinen valitsi mukaan kurpitsoita ota 3 maksa 2 -tarjouksesta. Ihmeteltiin kassalla hyvä tovi missä yhden kurpitsan viivakooditarra oikein on. Autossa se löytyi ipanan lapasesta. Kotona esikoinen asetteli kurpitsat huolellisesti ja symmetrisesti paikoilleen. Itse olisin laittanut ne tuollaiseksi rykelmäksi kuin alemmassa kuvassa, mutta aina ei voi voittaa. Tai halua. 



Hyvin pienin  muutoksin tuli parvekkeesta syksyyn sopiva. En vienyt vielä pehmusteita ja tyynyjä tuoleilta pois, sillä meillä on kuukauden kuluttua tulossa juhlat ja siellä parvekkeella varmasti vielä viihdytään. Mies ja esikoinen kävivät eilen ostamassa vielä lämmittimet parvekkeelle, ne pitää vain ruuvata paikoilleen. Kyllä sitten kelpaa venyttää parvekekautta vielä yhdellä kuukaudella!


Meillä on kuopus sairastanut pian viikon nuhakuumetta ja äkäistä sellaista. Lapsi on aivan räkäinen ja kuume nousee aina, kun hän nukkuu. Päiväkotiin ei siis ole asiaa ja eilen sekä tänään on minun vuoroni olla hänen kanssaan kotona. Mikäpä tässä, eilen sain ainakin tehtyä kunnon viikkosiivouksen lapsen katsoessa piirrettyjä sohvalla. Toki tässä toivotaan pikaista paranemista, pitänee käydä uudelleen lääkärissä ellei lapsen olo helpotu pian. Eilisyö oli ensimmäinen kuumeeton viikkooan, joten jospa se tästä.

Kuopuksen sairastaessa ovat esikoinen ja isänsä ehtineet muun muassa syksyiselle metsäretkelle. Asuinalueemme tarjoaa tällaisille retkille täydelliset puitteet eikä kotoamme kauan kävele merenrantaan. Hetkessä ollaan paikassa, jossa kasvaa marjoja ja josta voi löytää aarteita.





Niitä aarteita riitti kotiin kannettavaksi ja lauantaina minun ollessa päiväkodin vanhempainyhdistyksen kirpputoritapahtumaa järjestämässä olivat perheen miehet askarrelleet muun muassa siivekkäitä käpylehmiä.




Äsken siivosin askartelun jäljet pois ja laitoin loput materiaalit kulhoon pöydälle. Vähän syksyä tänne sisällekin!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti