perjantai 1. maaliskuuta 2013

Oi ihana Amsterdam

Meidän perheessä on aina tykätty Amsterdamista. Se on jotenkin niin helppo kaupunki, jossa on rento ja mutkaton fiilis. Lentomatka on sopivan lyhyt ja kaupungissa kaikki kompaktisti lähellä. Shoppailumahdollisuudet ovat erinomaiset, iltaelämää löytyy ja kulttuurin osalta Rijksmuseum sekä Van Gogh -museo täyttävät taidenälän tehokkaasti. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani, Rembrandtin Nachtwacht löytyy ensin mainitun kokoelmista. 

Ollessani lapsi isäni matkusti usein työn puolesta Amsterdamiin päiväksi tai pariksi ja äiti lähti satunnaisesti matkalle mukaan.  Silloin kun ei lähtenyt, oli isällä vakiotuomisinaan mukana Bloemenmarktilta, kukkatorilta hankittu iso kimppu ruusuja tai tulppaaneja. Isä nauroikin joskus, että ei hän perillä mitään sen kummempaa ehtinyt tehdä, kunhan ensimmäisenä suuntasi Mothercareen ostamaan meille vaatteita äidin toiveiden mukaan ja viimeiseksi nappasi mukaansa kukat. Kolmekymmentä vuotta takaperin elettiin vielä aikaa, jolloin Suomen lastenvaate- ja tarvikevalikoima oli hyvin suppea ja meidän vaatteemme tuotiinkin pääosin ulkomailta. Se oli helppoa ja kätevää, kun siihen kerran mahdollisuus oli. 

Miehen kanssa olemme käyneet kaupungissa juhlistamassa ensimmäistä hääpäiväämme ja tuon kyseisen illan minä vietin ruokamyrkytyksen kourissa. Kivaa oli noin muuten. 

Jokunen päivä takaperin sain loistoidean lukiessani Mrs J:n  blogia. Meillä on ollut koko perheellä aika rankka alkuvuosi ja jonkinlainen pieni breikki tekisi hyvää. Lisäksi minun tekee hyvää olla hetki pois kotiympyröistä, olen niin tiiviisti poikien kanssa oikeastaan koko ajan. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ollut kaksi kertaa yhden yön erossa perheestäni, repikää siitä. Lisäksi tajusin, että emme ole koskaan olleet kolmisin matkoilla äitini ja siskoni kanssa. Niinpä myin idean heille, sain samantien myöntävät vastaukset ja kalentereista matkan ajankohdaksi valikoitui vapun jälkeinen viikonloppu. Perjantaina iltapäivällä lennetään kohteeseen ja sunnuntaina iltapäivällä tullaan kotiin. 

Kirsikkana kakun päällä löysin todella hyvän tarjouksen jo ikoniseksi maamerkiksi muodostuneeseen, vuonna 1900 rakennettuun  Amsterdam American -hotelliin ja varasin meille kolmelle huoneen samantien lentovarausten jälkeen. Kyseisessä art deco -rakennuksessa saattaa ikkunoista vähän vetää ja katosta sataa sisään (kuten yhdessä budjettihotellissa miehen kanssa Lontoossa), mutta mitäpä siitä (ja oikeasti se on kyllä ihan remontoitu). Sopu sijaa antaa, yksi nukkuu lisävuoteella ja hyvällä tuurilla huoneesta löytyy myös parveke. Sijainti Leidsepleinilla on aivan ässä ja Café Americain sekä vastaava baari hotellin alakerrassa tarjonnevat hyvää kuoharia. Matka kaikkialle on lyhyt ja tykkäämme äidin kanssa ehdottomasti enemmän tuosta Leidsepleinin puolesta verrattuna "viralliseen" keskustaan ja Dam-aukioon.

Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen tästä tulevasta reissusta. Mies kannusti lähtemään ja isäni aikoo puuhailla jotain hauskaa poissaollessamme kera poikien. Nyt käydään ensin koko perheen kanssa Tukholmassa ensi kuun lopussa ja sitten voikin alkaa odottaa kevättä ja keväistä Amsterdamia toden teolla. 

P.S. Vallanvaihto on tuolloin juuri tapahtunut ja humu varmasti vielä nähtävillä. Aion ostaa Maxima-mukin.

8 kommenttia:

  1. Amsterdam on kyllä kiva kaupunki, mutta suosittelen sen ulkopuolelle lähtemistä myös joku kerta. :) Alankomaat on niin pieni että junalla pääsee puolessa tunnissa vähän kaikkialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä itse asiassa asuu sukulaisia Alankomaissa, ihan hyvin voisi vierailla joku kerta heidänkin luonaan ja nähdä muutakin kuin Amsterdamia.

      Poista
  2. Hieno uutinen!

    Mä olen kanssa ihan vasta vähän aikaa sitten alkanut ymmärtämään, että matkustelu kahdestaan miehen kanssa onnistuu jo hienosti. Lapset ovat jo sen verran isoja, että viikonloppuretket ovat tervetulleita niin lapsille kuin aikuisille. Lapset nauttii yökyläilystä isovanhempien luona ja aikuiset saa yhteistä aikaa. Win-Win!

    Eiliset asukuvat oli tosi kivoja eikä niiden vinous haitannut yhtään ;) viimeinen kuva oli tosi särmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen kuvan ottamisen aikaan oli lastenhuoneessa tilanne päällä, joten yritin nopsaan saada julkaisukelpoisen ilmeen kuvaan. Meni sinne päin. :D

      Poista
  3. Oh loistavaa, kiva että inspis näin kivalle jutulle lähti meidän reissusta :)! Amsterdam on mukava kaupunki, en oikeastaan tiedä, miksi käymme siellä niin harvoin. Matkaa muutama tunti, joten ihan päiväksikin voisi mennä. Pitäisi ehkä yrittää kevään mittaan?

    Teille tulee varmasti tosi ihana matka naisten kesken, toivottavasti sääkin suosisi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meille molemmille tulee hauska reissu äitien kanssa! Meillä on vielä sisko mukana, hän aikoo keskittyä ankaraan shoppailuun. :D

      Poista
  4. Onpas hauska yhteensattuma, olen Amsterdamissa ihan samaan aikaan, ehkä törmätään;) Meillä lähtee viiden pariskunnan kaveriporukka "aikuisten lomalle" ja vuokrataan huoneistot ostoskadun vierestä. Naiset shoppaileen ja miehet oluelle;) Haluan kyllä käydä museoissa ja Anne Frankin talossa, koska olen ensimmäistä kertaa tuolla kaupungissa. Teillä tulee varmasti mahtava naisten reissu, inspiroidun senverran että otanpa puheeksi, jos oma äiti ja sisko lähtis vaikkapa kesällä kanssani naisten reissuun. Siskokin kun täyttää tänä vuonna pyöreitä. Talvenpakkaset jaksaa hyvin kun on mukava matka mitä odottaa:) Terkkuja punaisten ranta-aittojen kaupungista:) terkuin Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että ostoskadun varrella saatetaan hyvinkin törmätä toisiimme. :D Hauska sattuma tosiaan, kivalta kuulostaa ystäväporukan reissu. :)

      Poista