maanantai 11. maaliskuuta 2013

Jäähymutsi ja muita sattumuksia

Viime viikolla olin esikoisen mielestä huutanut hänelle kotimatkalla niin, että korvat ihan meni lukkoon. Myönsin auliisti sanoneeni napakasti, että tässä jäätävässä tuulessa olisi suotavaa kävellä reippaasti kotiin ilman keppien valikoimista, käpyjen etsintää tai muutakaan säätämistä. Ei auttanut, rumasta käytöksestä joutuu jäähylle.

Siinä sitten istuin enkä vieläkään osannut olla nätisti kysellessäni milloin pääsen pois. "Mä kerron sitten kyllä, älä huutele sieltä!" Selvä juttu. Onneksi jäähy kutistui alkuperäisestä kolmestakymmenestä minuutista lyhyemmäksi, on se nimittäin aika puuduttavaa kököttää jakkaralla eteisessä yksin.



Kuopuksen suursuosikki tällä hetkellä on elokuva Autot, jota se haluaisi katsoa jatkuvasti dvd:ltä. Autoilla myös leikitään harva se päivä ja nytkin Matama Miin on ipanan unikaverina. Ymmärtäisitte varmaan, jos lapsi pyytää laittamaan "Tatau peepeepee":n pyörimään. Eikö aukea? No ei meillekään ihan alkuun, vaan muutama päivä siinä meni. Tatau = Ka-tsau, kuten Salama elokuvassa sanoo ja peepeepee tietty deeveedee. Eli Autot-dvd. Niin ja Matama Miin on tietysti Salama McQueen. ;)

Esikoinen taas eräällä kaupunkireissulla onnistui jotenkin astumaan vahingossa harhaan ja alas meneviin liukuportaisiin, jonne se tipahti kontalleen. Hienosti lapsi avun huutamisen jälkeen nousi itse ylös ja ajeli alas saakka miehen kiirehtiessä perään. Kotimatkalla lapsi kysyi olisiko meillä vihkoa? Hän kun haluaisi merkitä vihkoon muistiin sen päivän, jona isä pelasti hänet liukuportaista. 

Eilen oltiin synttäreitä juhlimassa ja mies valjastettiin ottamaan kuvia ennen lähtöä. 










4 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Matama Miin ja peepeepee :D Tyylikkäät synttärivieraat ja tuo huulipunan sävy sopii sulle täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huulipuna on Diorin tosi vahva pinkki, kylmä sävy. Yllättäen ei sitten levitettynä tunnukaan liian kirkkaalta, vaan juuri sopivalta.

      Poista
  2. Tästä sun alimmaisesta kuvasta huomaa että kuopushan on aivan todella paljon perinyt sun ulkonäköä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tulin iloiseksi tästä kommentista! Esikoinen etenkin on niin isänsä kopio, että on kiva kuulla omien geenieni periytyneen edes toiselle jollain tapaa. Itse en osaa niin katsoa, että mitkä omat piirteeni ovat lapselle periytyneet. Ulkopuolelta näkee selvemmin. :)

      Poista