Lastenkirjauutuuksia

Syksyn kirjauutuudet on jälleen julkaistu ja näin vapaapäivänä on aikaa syventyä asiaan tarkemmin. Kävin lävitse kymmenkunnan kustantamon uutuuskatalogit ja huomasin, että lastenkirjallisuuteen panostaminen vaihtelee kovasti. Toisilla uutuuksia ilmestyy valtavasti ja luettava on otaksuttavasti laadukasta. Toisilta taas ei löytynyt mitään kiinnostavaa. Alla olevat kirjatärpit on poimittu Otavan, Tammen ja Kariston valikoimasta sillä perusteella, että ne meidän lasten lisäksi ilahduttavat varmasti muitakin samanikäisiä lukijoita.

Mauri Kunnaksen iki-ihana Koiramäki-sarja tekee paluun. Tällä kertaa Koiramäellä vietetään kesäpäiviä helluntaista juhannukseen ja heinänteosta elokuisiin öihin, kun Koiramäen lasten hyvä ystävä Aukusti tulee kaupungista maalle kesänviettoon. Kesä Koiramäessä (Otava) on itselleni se ehdottomasti odotetuin kirjauutuus, ei vähiten nostalgia-arvon vuoksi.

Pojat puolestaan päästivät ilokiljahduksia kuultuaa, että Puluboin ja Ponin seikkailut jatkuvat. Veera Salmen kirjoittama Puluboin ja Ponin Tsompikirja (Otava) esittelee ison ongelman, kun "Puluboin rakas puhelin Pulufon T-2000 alkaa klempata ja bugittaa". Puluboi päättääkin ryhtyä personal treineriksi treenatakseen puhelimensa jälleen kuntoon. Ponin elämässä puolestaan on kummallista sumua ja outoja hahmoja, joiden syy saattaa löytyä perheen lähestyvästä muutosta. 

Myös Aino Havukainen ja Sami toivonen ovat kirjoittaneet uuden teoksen Tatun ja Patun seikkailuista. Tatun ja Patun Ihmeellinen Joulu (Otava) alkaa siitä, kun outolalaiset veljekset on kutsuttu joulunviettoon Veeran perheen luokse. Vahingossa pojat päätyvät kuitenkin väärään taloon, jonka isäntäväki on lähtenyt joulua pakoon Teneriffalle. On siis aika "paistaa hyasintit ja laittaa kanelia kainaloon!" Ensin on kuitenkin koristeltava pukki, siitä se joulunvietto alkaa!

Sinikka ja Tiina Nopolalta ilmestyvät sekä uusi Risto Räppääjä että Heinähattu ja Vilttitossu. Risto Räppääjä ja Yöhaukka (Tammi) vie meidät jännittävään tarinaan arkeologisille kaivauksille, josta eräänä yönä katoaa käärmesormus. Varkaaksi epäillään Lennart Lindbergiä ja lomalla oleva Risto päättää puhdistaa naapurinsa maineen Indiana Jonesin tapaan. Samaan aikaan Nelliä kyllästyttää Riston lapsellisuus. Nelli päättääkin itsenäistyä, ryhtyä lauluntekijäksi ja tulla tähdeksi.

Heinähattu ja Vilttitossu Runoilijoina (Tammi) puolestaan etsii runoilusta vastalääkettä sisarusten kinastelulle. Kun tyttöjen äiti näkee ilmoituksen luontoaiheisesta runokilpailusta, hän usuttaa tyttärensä tekemään yhteistyötä. Mitäköhän siitä seuraa!

Meidän pihan perhesoppa (Tammi) on Riina Katajavuoren, Riikka Toivasen ja Maiju Tokolan uutuus elämän synnystä ja omasta alkuperästä. Tietokirjassa esitellään erilaisia perhemuotoja kuvakirjan muodossa ja alleviivaamatta. Tutuiksi tulevat muun muassa kahden äidin perhe, lahjasolut ja adoptio. Tämän ostan meille ehdottomasti yhdessä poikien kanssa luettavaksi.

Tuutikki Tolosen Mörkövahti (Tammi) alkaa tilanteesta, jossa Hillan, Kaapon ja Maikin äiti on voittanut rentoutusloman Lapissa ja lapset saavat siksi aikaa itselleen hoitajan. Mutta ei minkä tahansa hoitajan, vaan ihka oikean mörön! Pian paljastuu, että monet lasten kavereistakin ovat saaneet kotiinsa mörön ja niinpä on aika alkaa ottaa selvää mitä möröt ovat ja mistä ne tulevat. Tässä kirjassa "hassut hurjat hirviöt meets Naapurini Totoro, Narnia & Maija Poppanen".

Kristiina Louhen Tomppa-sarjaa on meillä luettu vielä jokin aika sitten, mutta nyt kirjat tuntuvat jääneen hieman liian pieniksi kuopuksellekin. Kirjat ovat kuitenkin erinomaisia ja sarjan kuudestoista osa Tomppa ja Piimänakki (Tammi) käsittelee sitä suurta elämänmuutosta, kun Tompasta tulee isoveli. "Tähän asti Tompan kodissa ovat asuneet isä, äiti ja Tomppa. Ja tietenkin Martti-mato, Hiirikoira, Possu ja kissa KII. Nyt kaikki uhkaa muuttua!" Meillä esikoiselle luettiin kuopusta odottaessa Onni-poika -sarjan kirjaa isoveljeksi tulemisesta ja se oli erinomainen tapa valmistaa lasta tulevaan. Uusin Tomppa-kirja toimii varmasti yhtä hyvin. 

Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon Hämärinkäinen (Karisto) lumoaa jo kuvauksellaan. "Hämärinkäinen on pieni olento, joka kutoo kangaspuillaan hämärää. Työ on tärkeää, sillä hämärän tullen monet yöeläjät pääsevät toimiinsa: yöntekijät korjaavat taivaan samettia, tähtiset takovat uusia tähtiä ja kuunkierittäjät vierittävät kuunkimpaleen paikoilleen. Mutta kukkakauppias Keikander ei pidä pimeän tulosta, sillä silloin hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa tarpeeksi nopeasti kukan terälehtiä. Keikander päättää rikkoa Hämärinkäisen kangaspuut - mutta ei arvaa seurauksia."

Tässä siis muutamia tärppejä, paljon muutakin kirjakeväästä pienille lukijoille löytyy. 

Kaikki kuvat: www.adlibris.com. 

Koulutulokas

Tällä viikolla se kovasti odotettu kirjekuori vihdoin ja viimein tuli. En tunnusta, että ehdin jo soittaa rehtorille missä koulutieto viipyy, pois sellainen malttamattomuus ja höyrypäisyys minusta. Lopulta kuori oli tiistai-iltapäivänä odottamassa eteisessä ja pääsin avaamaan sen huomaten vasta myöhemmin, että kirje itse asiassa oli osoitettu koulutulokkaalle ja isälleen. No, kerrankos sitä tulee postisalaisuutta rikottua.

Meidän asuinalueellamme on lapsia niin paljon, että koululaisia tulee ovista ja ikkunoista. Kaupunki on rakentanut yhä vaan lisää asuntoja alueelle huolehtimatta päiväkoti- ja koulutilojen pysymisestä kehityksen mukana. Tuloksena on Helsingin suurin ala-aste, jonka piha pullistelee parakeista eikä käytössä ole enää kunnollista pihaa missä välituntisin leikkiä. Aiemmin käytäntö oli myös pitkään se, että ykkös- ja kakkosluokkalaiset opiskelevat koulumaailmaa ja koululaisena olemista omassa pikkukoulussaan ja siirtyvät vasta kolmannelle luokalle isompaan koulurakennukseen. Siellä ollaan kuudenteen saakka ja yläaste ja lukio ovat sitten taas eri rakennuksessa.

Nyt ekaluokkalaisia on siis jo viime syksystä saakka jouduttu sijoittamaan ison koulun pihalle ja myös me olemme tähän saakka jännittäneet miten käy. Haimme esikoista erityisesti tuohon pikkukouluun ja runoilin kouluhakemukseen kunnon perustelut tälle pienempään kouluun sijoittamiselle. Perustelin asiaa muun muassa rakennuksen läheisyyden, huomattavasti turvallisemman koulumatkan ja kaverisuhteiden perusteella. Mikään ei kuitenkaan ollut varmaa, vaikka tiesin muutaman esikoista vanhemman tässä talossa asuvan siihen kouluun päässeenkin. Lisäksi teimme kahden samassa pihassa asuvan eskarikaverin vanhempien kanssa suunnitelman ja laitoimme poikien nimet ristiin kaveritoiveiksi. Tässä asiassa olin luottavaisella mielellä, olihan rehtori tiedotustilaisuudessa luvannut, että yksi kaveritoive toteutetaan.

Meille kävi erinomaisesti. Esikoinen aloittaa elokuussa luokalla 1A ja juurikin tässä pienessä koulutalossa. Samalla luokalla ovat molemmat kaveritoiveiksi laitetut pojat ja vielä yksi kiva kaveri lisää. On siis turvallista ajatella elokuuta, kun on tuttuja joiden kanssa koulunkäynnin aloittaa. Samalla kuitenkin tulee varmasti myös uusia kavereita, eiköhän se luokkakoko hyvin pitkälle maksimissaan, eli 25 oppilaassa ole. Koulumatka sisältää vain yhden tienylityksen ja on nopea ja helppo kulkea. Kun kolmannelle on aika siirtyä isompaan kouluun, on lapsi jo päässyt sisälle siihen millaista on käydä koulua ja toki myös pari vuotta vanhempi. Uskoisin, että siirtymä käy mutkattomasti, siirtyyhän sinne koko luokka yhdessä. Matkakin isompine tienylityksineen ja vanhemman näkökulmasta vaarallisine risteyksineen sujuu toivottavasti paremmin. 

Myös opettajasta olemme saaneet kuulla ja esikoinen saa aloittaa koulutaipaleensa sellaisen vanhan kansan opettajaksi kuvaillun ihmisen opastuksessa. Häntä on kuvailtu hyvin tiukaksi, jopa ankaraksi, mutta samaan aikaan oikeudenmukaiseksi ja reiluksi. Hän voi olla tavoiltaan hieman vanhanaikainen, mutta osaa kuulemma opettaa ja luokassa ei ylimääräisiä häiriöitä ole.

Että eiköhän tästä hyvä tule.

Puluboin ja Ponin teatterissa

Tämän kevään toinen teatterikäynti ajoittui vappuviikonlopulle, kun treffasimme Isoäidin Kansallisteatterissa ja suuntasimme pienelle näyttämölle katsomaan Puluboin ja Ponin teatteria. 

En itse ollut kovinkaan innostunut kirjoista ennen kuin esikoiselle oli sitä luettu eskarin lepohetkillä ja lapsi hurahtanut täysin Puluboin r-kirjaimettomaan maailmaan. Seuraavaksi siitä kiinnostui kuopus ja joululahjaksi saatua äänikirjaa kuunneltiin ahkerasti. Odotukset olivat siis korkealla esityksen alkaessa ja ilokseni ne myös täytettiin. 

Esityksen ehdoton helmi oli Puluboin näyttelijä. Töttölöö ja moljens vaan, tämä herra veti showta eteenpäin ja piti sen pyörimässä. Välillä kokonaisuudessa oli aikuiskatsojan silmin nähtynä hieman täytemateriaalia, mutta summa summarum, Puluboin ja Ponin teatteri on iloinen hyvän mielen esitys. Lapset nauroivat ääneeen lukemattomia kertoja ja istuivat katsoa tapittaen alusta loppuun saakka. Oli ihana seurata heidän riemuaan ja tuttu tarina auttoi tunnistamaan mitä oli tulossa. Kakkajutut olivat hyvin edustettuina, ipanoiden riemuksi, onhan toinen päähenkilöistä pulu.

Ja väliajalla syötiin tietysti bullaa. 

Äidin oma päivä

Yksi päivä vuodesta, päivä johon ladataan valtavia odotuksia. Päivä, jolloin juhlitaan äitiyttä, mutta jolloin äitien paras lahja olisi saada vapaata äitiydestään. Taukoa vaipanvaihdosta, hammaspesuista, ruoanlaitosta ja nenän niistämisestä. Hassu yhtälö, eikö teistäkin? Ja kuinka helppoa on ylistämällä alistaa, antaa suurieleisesti ja jalosti äidille yksi päivä vapaata ja olettaa, että loput 364 hoituvat sitten ilman valitussta. Näistäkin olen nimittäin kuullut ja näihin törmännyt.

Perheessä, jossa lasten- ja kodinhoito ei jakaudu likimainkaan tasaisesti molempien vanhempien kesken, päivän vapaa voi olla äidille tarpeelllinen hengähdystauko. Itsestäni tuntuu hassulta ajatus, että äitiyttäni juhlistavana päivänä haluaisin vapaata lapsista, heistä jotka äitiyteni ovat mahdollistaneet. On ihanaa saada aamulla muistamisia lapsilta ja kiitän sekä kumarran taas kerran päiväkodin puoleen, kun ovat niitä askarrelleet minulle. On ihanaa saada muistaminen mieheltä, olkoonkin että vitsini siitä kuinka tämän vuoden äitienpäivälahja on kesäkodin ostamisella kuitattu, oli miehen mielestä kevyesti sanottuna huono. On ihanaa syödä jotain hyvää, mennä ravintolaan tai herkutella kotona. Mutta loppujen lopuksi tämä on vain yksi päivä vuoden kierrossa ja kaiken pohjana on se tavallinen arki. Se, jonka olen todennut olevan valtavan onnellista kaikista niistä ajoittain turhauttavista ruoanlaitoista tai pyykkisavotoista huolimatta. Siksi haluan viettää äitienpäivän lasteni ja mieheni kanssa, en hautautua yksin makuuhuoneeseen tuijottamaan Netflixiä kuulokkeet korvilla. Kun kerran on äidin vapaapäivä. Voin tehdä sen milloin tahansa muulloin mieluummin.

Tänä aamuna sain herätyksen kahden pienen ja yhden isomman miehen voimin ja onnittelulaulu kajahti komeasti. Kauniit kortit ilahduttivat ja vielä enemmän liikuttivat sanat niiden takana. Me juhlimme omaan äitiäni jo eilen, hänellekin oli paketti valmisteltu. 

Aamupäivällä pakkasimme mukaan termoskannullisen kahvia, keksejä ja pillimehuja ja ajoimme kesäpaikkaamme. Äitienpäivän kahvit maistuivat siellä hyvältä. 

Mieheltä sain lahjaksi vessanpesun, jonka jälkeen pöpökammoinen vaimonsakin pystyy käymään kesäkodin vessassa. Arvostan.

Aloitimme tänään siis kesäkodin kunnostusurakan, mutta siitä ihan omassa postauksessaan.

Mökkihöperö

Kuopuksen tauti oli sitten angiina ja aivan veto veks ollut lapsi saatiin onneksi antibioottikuurille heti keskiviikkoiltana. Torstaiaamuna herätessään lapsi oli kuumeeton ja nälkäinen, ilmeisesti kurkku alkoi olla edes siedettävän tuntuinen siinä vaiheessa. Päiväkotiin ei tällä viikolla ole tietenkään ollut asiaa, ei myöskään flunssaisella esikoisella. Sitten sairastui mies. Tämän postauksen kuvien laatu korreloi siis ihan siihen, että tiistaista saakka täällä on hoidettu sairaita neljän seinän sisällä. 

Meikitön hoitaja-selfie lukijan pyynnöstä uusilla silmälaseilla ja hiukset auki.

Tänään koko porukka oli siinä kunnossa, että päästiin ulos asioille. Tarkoitus oli lähteä ihan nopeasti vaan piipahtamaan ruokakaupassa sun muualla, mutta Verkkokaupan parkkihallissa iskenyt äkillinen ja kelloa katsomalla myös ihan odotettu nälkäkiukku vei sivuraiteille Ruoholahden Mäkkäriin. Paikan päällä muistin, että niinpä niin, mehän jätettiin ulkovaatteiden alle yöpuvut, ihan kun vain pikaiselle retkelle lähdettiin. Onneksi se ei ole niin justiinsa, ainakin jos saa Happy Mealin!

Nyt nappaan karkkipussin kainaloon ja suuntaan vaakatasoon lukemaan Camilla Läckbergin uusinta dekkaria Lejontämjaren. Koukussa ollaan ja tukevasti!

Tavara on ikuista

Koska kesäkotiunelma on jossain takaraivossa muhinut jo pitkään, olen viimeisten vuosien aikana laittanut mahdollisesti tulevaan taloomme sopivaa tavaraa syrjään. Tahtoo siis sanoa, että kierrättämisen sijaan olen hillonnut erilaista kamaa ensin vanhan asunnon vinttikomerossa ja nyt tämän nykyisen kodin varastokopissa. Poikien saadessa omat huoneet vuosi takaperin, vein kaiken työhuoneessa olleen varastoon odottamaan. Ja nyt kun kesäkoti on todellisuutta, tulee näille tavaroille käyttöä. Kävin tässä päivänä eräänä, reippauspuuskan iskiessä, tyhjentämässä tavarat varastosta ja toin ne kuopuksen huoneeseen odottamaan viemistä talolle. 

Joo terve. On se hyvä ettei mitään muuta ole ostettu kuin kaksi sänkyä sekä sohvapöytä, ja nekin käytettyinä Kierrätyskeskuksesta. Löytyy muun muassa aika monta mattoa, tyynyjä ja peittoja, tauluja, kaksi kukkapöytää, entisen eteisen puolipyöreä pöytä ja kasoittain silkkiverhoja sekä silkkityynynpäällisiä. 

Löytyy tikapuut, reilut kymmenen hyllymetriä Boknäsin hyllypaloja yhdessä saman firman työtuolin kansssa, lisää mattoja ja poikien leluja. 

Näiden erittäin hyväkuntoisten ja käyttökelpoisten tavaroiden lisäksi löytyy aarteita, kuten isotätini vanhoja kahvikuppeja yhdessä vanhempieni häälahjaksi saaman kahviastiaston kanssa. Äitini antoi heillä viimeksi käydessään mukaamme kasan räsymattoja, joista löytyy isoäitini kutomia. Samaten saamme kesäkotiin vanhoja täkkejä minun mummolastani, tiedättekö sellaisia vanhoja satiinipintaisia ja painavia. 

Talon entiset omistajat ovat jättäneet meille reilusti huonekaluja sekä astioita samaten kuin esimerkiksi ruohonleikkurin ja haravoita. Niinpä meidän ei tarvitse ostaa uutena mitään muuta kuin patjoja Ikeasta ja mies on toki hoitanut hänen mielestään oleellisimman hankinnan, eli grillin ostamisen. Paikallinen kaupunginosan kirpparipalsta Facebookissa on myös osoittautunut helmeksi, kun olen ostanut sieltä runkopatjat kahta suklaalevyä vastaan ja esimerkiksi mikron sekä kokovartalopeilin kympeillä. Erittäin kätevää, käytännöllistä ja ilahduttavaa kierrätystä.

Kunhan äitienpäivänä teemme ensimmäisen retken talolle, pääsen ottamaan kuvia kaikesta, tutkimaan kunnolla paikkoja ja kaappeja samaten kuin kurkkaamaan mitä muovimaton ja repsottavan tapetin alta löytyy. Parin viikon kuluttua lähtee tämä tavaramäärä talolle ja saamme useamman remonttimiehen antamaan arvionsa pintaremontin kustannuksista. Sitä ennen juodaan jo toivottavasti äitienpäiväkahvit uuden kesäkodin portailla.

Tasapainossa

Viime viikolla kävin lääkärissä uusimassa kasan allergiareseptejä. Käynnin lopuksi lääkäri katsoi minua ja sanoi, että hän haluaa kertoa minulle kuinka tasapainoiselta ja onnelliselta ihmiseltä näytän ja minun elämäni taitaa olla hyvää. Mietin tätä ajaessani kotiin ja totesin, että kyllä, oikeassa on. Elämäni on nimenomaan hyvää ja suurin syy siihen on asioiden tasapaino. 

Kerroin miehelle tästä havainnostani myös. Kuinka minusta tuntuu, että meidän elämämme on löytänyt hyvän tasapainon töiden, kodin, perheen ja vapaa-ajan osalta. Me saamme tehdä mieluisaa työtä ja aamuisin on mukava mennä työpaikalle. Viikonloput eivät kulu ahdistuessa tulevasta viikosta, vaikka välillä kalenteri pullisteleekin. Ehkä olen itse oppinut ottamaan päivän kerrallaan ja kun kaiken kirjoittaa ylös kalenterin sivuille, ei tarvitse miettiä mitä piti muistaa tehdä. Sen kun tarkistaa paperilta. Toinen tärkeä asia on töiden määrä. Mies tekee merkittävästi vähemmän ylitöitä kuin pari vuotta sitten ja meillä on riittävästi aikaa olla yhdessä perheen kesken. Minä jaksan paremmin, kun teen vain lyhyitä päiviä. Yhteista kahdenkeskistä aikaa voisi aina olla enemmänkin, mutta yhteisymmärryksessä eletään nyt tätä vaihetta ja toisenlaisen aikakin tulee vielä. 

Meillä molemmilla on täysi vapaus harrastaa ja tehdä sitä mistä pidämme. Minä voin ilmoittaa lähteväni kaupungille kiertelemään tai mies varata golfkierroksen. Kummastakaan ei tunnu, että vain toinen saisi harrastaa toisen hoitaessa kotia ja katsoessa lasten perään, vaan omat menomme limittyvät sopivasti perheen yhteisen ajan kanssa. Eniten me ehdottomassti olemme perheen kesken, mutta kummallakaan ei ole tarvetta sanoa vastaan, jos toinen haluaa jonnekin mennä. Olemme samalla aaltopituudella ja ymmärrämme, että välillä on saatava aikaa ihan yksin. Minä lähden ensi kuussa viikonlopuksi Tukholmaan ja mies on käynyt nyt esimerkiksi sikariklubillaan ja tosiaan aloittanut golfkauden. Kotityöt hoituvat siinä sivussa, minä pesin eilen illalla kolme koneellista pyykkiä ja mies imuroi ohimennen ehtiessään. Ja nyt kesäpaikka on uusi yhteinen juttu koko perheelle. Voi kun kaikki pysyisikin elämän muutoksissa näin hyvin tasapainossa kuin nyt on.

Juuri tällä hetkellä meillä sairastetaan. Päivän sanat ovat siis tyyny, peitto, vesipullo ja iPad, joista viimeksi mainittua kuopus ei edes jaksa katsella. Maanantaina päiväkodista haettiin kaksi puolikuntoista lasta, eilisen mies oli heidän kanssaan kotona ja eilen illalla kuume alkoi hiipiä ylemmäs. Esikoinen on yhä onneksi vain lämpöinen ja flunssainen, mutta kuopuksen kuume saavutti yöllä neljäkymmentä astetta ja on vieläkin ihan reippaasti siellä 39 asteen tuntumassa. Käymme tänään illalla näytillä lääkärillä ja laitoin jo esimiehelle viestin, että olen loppuviikon hoitamassa sairasta. Esikoinen vaikuttaisi parantuvan nopeammin ja pääsee ehkä jo huomenna tai ylihuomenna eskariin kavereita moikkaamaan.

Tasapainoa tämäkin.