tiistai 16. tammikuuta 2018

Reissuperhe lähtökuopissa

Uusi vuosi on käynnistynyt ja tyhjät kalenterisivut odottavat vielä valkoisina ja puhtaina. Mikäpä mukavampaa kuin täyttää niitä töiden, kokousten ja opiskelun lisäksi tulevilla matkasuunnitelmilla ja jäädä odottamaan. Matkan suunnittelu ja odottelu on nimittäin puolet koko reissaamisen ihanuudesta!


Sunnuntaina esikoinen sai meiltä kymmenvuotislahjansa. Edellisenä iltana kirjoittelimme korttia, liimasimme Koululainen-lehdistä löytämiäni kuvia ja kirjoitimme vihjeet. Syntymäpäivän aamuna lapselle paljastui, että hän sai meiltä kymmenvuotislahjaksi matkan Lontooseen. Meillä on jo ostettuna liput Harry Potter -studioille, mutta paljon muuta mukavaa ehditään myös tehdä. En ole koskaan käynyt Towerissa, joten sinne ainakin. Tarpeeksi aikaa on jätettävä myös päämäärättömälle haahuilulle puistoista toiseen, ihan vain fiilistelylle ja katselemiselle. Niin ja kulttuurille, minä varasin itselleni lipun lempimusikaalini Les Miserablesin päivänäytökseen. Ihan superihanaa päästä taas lempparikaupunkiimme käymään.


Lähdemme matkaan helmikuun alussa pitkäksi viikonlopuksi. Mikään ostosmatka tämä ei tule olemaan, sillä vain käsimatkatavarat lähtevät mukaan. Nyt kun vielä onnistuisin löytämään kohtuuhintaisen ja siistin hotellin hyvällä sijainnilla. Tuntuvat olevan kiven alla ellei halua maksaa satoja euroja yöstä. On meillä toki jo varaus yhteen hotelliin ettei mene liian viime tippaan tuo majoituksen buukkaus. Varmuuden vuoksi näin, mutta katsotaan, jos jokin tarjous osuisi kohdalle vielä juuri ennen lähtöä.


Keväämmällä lähdemme äitini ja siskoni kanssa Pariisiin ja sitä reissua sivusinkin jo täällä. Tämän matkan kanssa ei tarvitse enää hotellivarauksia miettiä, vaan majoitus Louvren kupeessa on maksettu. Siitä on hyvä lähteä eri suuntiin, minä haluaisin käydä ainakin aiemmin väliin jääneessä Musée d'Orsayssa. Muutoin mennään sinne minne nenä näyttää, istutaan kahviloissa ja kolutaan kauppoja. Käsimatkatavarat rajoittavat ostoksia myös tällä reissulla, mutta pienet paketit tunnetusti ovatkin niitä mieluisimpia. 


Ja kun tulee kesä, lennähdämme lepolomalle Aasiaan. Mies on tehnyt valtavasti töitä viime aikoina ja ensin mietin reissua lämpimään jo kevättalvella. Aikataulut kuitenkin näyttivät muun muassa omien opintojeni ja jo buukattujen reissujen osalta siltä, että paras olisi mennä vasta myöhemmin. Hiihtolomalla olemme luvanneet viedä kundit opettelemaan lautailua eivätkä hinnat juuri tuolla viikolla muutoinkaan houkutelleet matkustamaan. Muuta syytä kesän valinnalle matkan ajankohdaksi ei näiden lisäksi ole, se tuntui yksinkertaisesti hyvältä vaihtoehdolta. 


Jo viime vuoden Arabiemiraattien matkan jälkeen mietimme miehen kanssa, että melkein voisimme uskaltautua koneeseen pidemmällekin. Älkää käsittäkö väärin, pojat ovat kyllä helppoa ja mutkatonta reissuseuraa. Olen kuitenkin halunnut siirtää kaukolennolle lähtemistä siihen, kun molemmat ovat oikeasti jo isoja. Ajatus kymmenen tunnin lennosta lapsen kanssa, joka ei nuku silmäystäkään, ei houkuta minua. Olen halunnut yksinkertaisesti itse päästä helpommalla, en viihdyttää virkkua tahtoikäistä ahtaissa tiloissa. Nyt on kuitenkin sen aika, että sinivalkoiset siivet saavat kuljettaa perheemme Thaimaan auringon alle.


Emme miehen kanssa ole käyneet tässä suomalaisten suosikkikohteessa, se ei ole ollut meille ensisijainen haaveilun kohde koskaan. Nyt kuitenkin yhdistelmä suorat lennot, sadekauden alusta huolimatta varma aurinko ja edulliset hinnat sai meidät päätymään Thaimaahan. Ostin lennot Finnairin matkamessutarjouksena ja Bangkokista siirrymme muutaman tunnin matkan päähän Hua Hiniin. Reissussa olemme 12 päivää, eli kyllä siinä ehtii rentoutua. Ja sitä on todellakin luvassa, lepolomaa lähdemme hakemaan. En aio missään nimessä mennä norsuratsastuksille eikä apinatemppelikään houkuta. Sen sijaan kaupungilla käymme varmasti, samaten hotellimme kylpylä sai isot suositukset ystävältä. Majoitumme Hyattissa ja nämä kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat sieltä. Vaikuttaa pätevältä. 


Ei siis muuta kuin esseetä kirjoittamaan ja töitä tekemään, vielä pari viikkoa ennen ensimmäiselle matkalle suuntaamista!

Kaikki kuvat hotellin nettisivut: Hyatt Regency Hua Hin.







2 kommenttia:

  1. Ihania reissuja teillä on tiedossa!

    Lontoosta voisin suositella Point A Hotel Paddingtonia. Olimme siellä esikoisen kanssa, kun meillä oli samanlainen 10-vuotismatka Harry Pottereineen. Hotelli on todella hyvässä paikassa.Se ei ole mikään luksus, mutta siisti ja moderni. Meidän reissusta muuten kirjoitin omaan blogiini täällä http://www.rantapallo.fi/traveldreamer17/2017/11/14/lontoo-ja-harry-potter/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä vinkeistä! Mä kurkkaan hotellin ja postauksen. Hotellien hinnat on kyllä taivaissa, eli edullinen vaihtoehto on tervetullut.

      Poista