perjantai 11. elokuuta 2017

Kesäloman loppu ja risteily Tukholmaan

Tukholma on kaunis kaupunki ja mutkaton matkakohde. Me venytimme perheen yhteistä kesälomaa vielä hiukan ja hyppäsimme viime sunnuntaina laivaan suuntana länsinaapurin pääkaupunki. Oli kiva päästä kotiympyröistä pois vielä kerran ennen työ- ja kouluarjen alkua. 



Yleisesti kai ajatellaan Siljan paattien olevan Vikingin laivoja tasokkaampia. Parin vuoden takainen risteily Siljalla kuitenkin jätti meille huonon maun, laivat olivat nuhjuisia ja kuluneita ja ruoka suorastaan ala-arvoista. Punaisten laivojen kasvojenkohotuksesta on saanut viime aikoina lukea ja olikin kiva lähteä kokeilemaan viikkaria vuosien tauon jälkeen. Matkustimme Gabriella-laivalla ja majoituimme ikkunallisessa perushytissä.


Voin sanoa, että kannatti lähteä Viking Linen laivoilla matkaan. Olimme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että uudistus on onnistunut. Laiva tuntui ihan freesiltä ja hyttejä sekä yleisiä tiloja oli osin uusittu. Konferenssikannelle rakennettu lasten maailma ei sokkeloisine huoneineen ollut kummoinen, mutta ravintoloille kymmenen pistettä. 


Me söimme molempina iltoina ja ensimmäisenä aamuna Food Gardenissa. Alku- ja jälkiruoat löytyivät buffasta, mutta pääruoka tilattiin listalta, samaten juomat. Lapsille löytyi syötävää ja ennen muuta ruoka oli erittäin hyvää. Todella positiivinen yllätys, ei mitään valittamista. Aamiaisella tarjottiin kuoharia ja myös paluupäivän aamiainen perusbuffetin puolella oli oikein hyvä. Tässä lautasella alkupalaherkkuja. 



Sisäfileetä pääruoaksi. Jos tämä lihamäärä näyttää suurelta, olisittepa nähneet lampaan potkan, jota myös söimme.



Jo ensimmäisenä iltana kuopus totesi, että tämä on ollut aivan järkyttävän hyvä lomapäivä. Ja mikä oli ollessa, ruoan päälle vähän leikkimistä ja karkkeja hytissä ennen unta. 


Aamulla lähdettiin heti kymmenen jälkeen maihin. Päätimme hurauttaa satamasta taksilla ensimmäiseen kohteeseen ja kävellä takaisinpäin iltapäivällä.


Tiedän aivan hyvin, että museot tuppaavat olemaan maanantaisin kiinni. Ja juuri maanantaina me päätimme lähteä tutustumaan Moderna Museetiin, olin saanut esikoisen omien sanojensa mukaan "vähän jo innostumaan" Picassosta ja Warholista. Eipä siinä sitten mitään, hetken aikaa harmiteltuamme lähdimme kävelemään takaisinpäin ja mietimme mitä sitten tehtäisiin.





Oli mukava kävellä rauhassa ja bongailla nähtävyyksiä samalla. Lopulta päädyimme NK:lle, jossa teimme pari pientä ostosta kirja- ja paperiosastolta ennen suuntaamista Gamla Stania kohti.


Tässä vaiheessa ei museovisiitin kariutuminen enää haitannut, sillä oli kiva vain katsella kaupunkia rauhassa. Valuimme hiljakseen Gamla Stanin halki kohti laivaa, poikkesimme sisään reitin varrelle osuneeseen kirkkoon ja ihastelimme kauniita sisäpihoja. Järntorgetilla katsoimme parhaaksi pitää pienen kahvitauon.









Museoonkin päästiin, sillä aivan Vikingin terminaalin vieressä sijaitseva Fotografiska on ollut potentiaalisena käyntikohteena mielessäni jo pitkään. Nyt menimme katsomaan valokuvataidetta ja pääsimme tutustumaan muun muassa hevosaiheisiin kuviin ja ikonisten valokuvaajien, kuten Helmut Newtonin tai Irving Pennin otoksiin. "What's on The Plate - vad barnen äter" on puolestaan kouraiseva kokoelma kuvia maailman nälänhädästä. Niitä emme näyttäneet pojille, olivat turhan realistisia. Muut osiot kävimme kyllä yhdessä katsomassa.  


Pienten päikkärien jälkeen oli taas aika syödä. Erityisesti jälkkäripöytä oli varsinkin kuopuksen mieleen. 






Taikashown jälkeen kundit halusivat vielä leikkimään, joten me miehen kanssa parkkeerasimme itsemme viereiseen kahvilaan katsomaan urheilua. Hytissä puolestaan pelattiin Jelly Beanseilla arvuuttelupeliä, mikä karkkimaku suuhun osuu. Sanoisin siis, että perheloma at the fullest oli tämä. Hyvä niin.


Aamulla laivan suunnatessa kohti Kustaanmiekkaa parkkeerasivat nämä kaksi parhaille paikoille katselemaan maisemia. Oli kiva palata Helsinkiin. 








4 kommenttia:

  1. Tukholma on aina ihana <3.
    Minäkin olen todennut, että matkustetaan nykyään mieluummin Vikingillä kuin Siljalla, vaikka ennen oli ihan toisinpäin. Sekä ruoka, siisteys että palvelu on Vikingillä parempaa. Olen tykästynyt Vikingin Seaside Premium-hytteihin, jotka ovat isompia ja niissä on kaksi ikkunaa. Hintakaan ei päätä huimaa, kun vertaa Siljan parempiin hytteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin miehelle, että Tukholmassa olisi tosi kiva asua jossain vaiheessa ja jonkin aikaa. Ja tosiaan, Viking oli erittäin positiivinen kokemus. Me olimme nyt ihan perushytissä, sillä sellaisen saimme veloituksetta.

      Poista
  2. Ihana kesäloman päätös reissu ollut teillä <3 mukavia hetkiä <3 Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista