lauantai 9. marraskuuta 2013

Uhma tuli taloon

Meillä oli pitkään rauhallista sen jälkeen, kun kuopuksen edelliselle uhmakaudelle keväällä sanottiin hyvästit. Esikoinen nyt tuiskahtelee alkavaa kuusivuotisuhmaansa, mutta kuopuksen kanssa olemme eläneet leppoisaa rinnakkaineloa. Tähän saakka.

Se alkoi ihan yllättäen ja eritoten pyytämättä, kun ipana kieltäytyi pukemasta vaatteita päälleen. Sen jälkeen joka ikinen pukeminen, eritoten ulkovaatteiden laittaminen, on ollut yhtä huutoa. Lapsi itkee, kiukkuaa ja heittelee vaatteita ympäriinsä samalla, kun vanhemmat kiristelevät hampaitaan. Eikä pukeminen ole ainoa hankaluutta aiheuttava asia, ylipäänsä elämä on juuri nyt lapselle vähän vaikeaa.

Uhma tuli käymään. Kuopus täyttää ihan pian kolme ja nyt on näköjään taas aika koetella hieman rajoja ja kieltojen pitävyyttä ja kasvaa sitä myöten omaksi itsekseen. Oppia toimimaan tässä maailmassa. Mutta voi kirosanojen joukko sentään, että ottaa välillä aivoon taistella raivopäisen pikkutyypin kanssa. 

Lapseni repertuaariin kuuluu muun muassa ajaa ostoskärryillä päälle kaupassa, karjua jokaisessa mahdollisessa käänteessä vanhempien olevan kakkapyllyjä ja pistää jäähyllä vastaan niin paljon kuin vain voi. Tähän kun lisätään yleinen kovakorvaisuus ja jokaikisen lähdön mahdottomuus ilman järkyttävää karjumista, voin sanoa että ei ole lempiaikaani tämä. Sanomattakin lienee selvää, että päiväkodissa lapsi käyttäytyy moitteettomasti.

Tuo tuossa oikealla.


Uhmiksen pelastus on isoveli. Eräänä aamuna esikoinen auttoi kuopukselle vaatteita päälle ja pesi vielä hampaatkin, että ehdittiin päiväkotiin. Me muuthan olimme jo ulkovaatteissa eteisessä, uhmis sen sijaan karjui olohuoneessa sukkahousut jalassa. Esikoinen kohauttaa harteitaan, pikkuveljellä on nyt kiukkuikä eikä siitä sen enempää. Haluan samanlaisen zen-asenteen itselleni, kiitos.

Vielä pari sanaa ihan toisesta aiheesta, nimittäin blogeista ja niissä julkaistuista kuvista. Aiheesta on viime aikoina ollut paljon puhetta, eritoten internetistä haettujen kuvien tekijänoikeusasioista. Olen muutaman päivän miettimisen jälkeen päätynyt siihen, että toki täälläkin tulee yhteisiä pelisääntöjä noudattaa ja tämä mielessä käynyt kaikki postaukseni lävitse. Osan poistin kokonaan, osasta otin kuvia pois. Tästä eteenpäin kuvitan postaukseni vain itse ottamillani kuvilla, nettikaupoista lähteineen esitetyillä kuvilla tai firmojen markkinointimateriaaliksi tarkoitetuilla otoksilla. 


9 kommenttia:

  1. Niin tuttua! Uhmaa tulee ja uhmaa menee. Välillä sen jaksaa paremmin, toisinaan ei niin jaksaisi. Oma mielentila, kiire, väsymys, nälkä -kaikki vaikuttaa, niin äidin kuin lapsenkin osalta. Teillä taisi olla elämänmuutoksia eli työhön paluuta jne. Ne varmaan tekevät osansa ja toki sitten se kolmen vuoden ikä. Tsemppiä joka tapauksessa! ps. Tykkään ottamistasi kuvista kovasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista! Ihan varmasti elämänmuutokset vaikuttavat iän ohella. Kuopus ikävöi minua tällä hetkellä kovasti ja kertoo joka päivä, että on ollut taas äitiä ikävä. Itkukin saattaa päiväkodissa tulla, vaikka kaikki periaatteessa on oikein hyvin.

      Poista
  2. Kohtalontoveri. Lapsosellani, tuolla armaalla tahtoihmisellä, on näitä kausia noin pari kertaa vuodessa. Nyt syksy on ollut taas yhtä karjuntaa, raivontaa ja "tyhmätyhmätyhmä, äiti/isi on tyhmä" -kiekumista. Etenkin syömistilanteissa saa olla kieli keskellä suuta, kun lapsi ilmoittaa kaikkien ruokien olevan pahoja, toki ilman maistamista. Mitä rauhallisempana itse pysyy, sitä helpomminhan näistä selviää, mutta ei tällä temperamentilla aina vaan pysy. Joskus on palanut hermot aamun päiväkotikiireessä aivan totaalisesti. Nyt taas inasen helpompaa elämä... Et tsemppii vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, tahtoihmisillä uhmatkin ottavat tavallista tallaajaa kovemmalle. Meillä kuopus ei yksinkertaisesti syö, ei ainakaan kunnon ruokaa. Elää jogurtilla, muroilla ja hedelmillä lähinnä. Naperosirkuksesta lähtöä edeltää vartin huutokonsertti ja lopulta viime kerralla iskin lapsen haalariin ilman sukkia tai mitään ja kannoin ulos. Kotimatkaa oli vain pari minuuttia, mutta toki lapsi ehti jo moittivasti todeta, että jalkoja palelee. No varmaan palelee, kun ei sukkahousuja saa jalkaan laittaa ja yritä nyt pukea niitä väkisin kiemurtelevalle kastemadolle. Tätä ihanuutta on tiedossa taas huomenna.

      Poista
  3. Kohtalontoveri. Lapsosellani, tuolla armaalla tahtoihmisellä, on näitä kausia noin pari kertaa vuodessa. Nyt syksy on ollut taas yhtä karjuntaa, raivontaa ja "tyhmätyhmätyhmä, äiti/isi on tyhmä" -kiekumista. Etenkin syömistilanteissa saa olla kieli keskellä suuta, kun lapsi ilmoittaa kaikkien ruokien olevan pahoja, toki ilman maistamista. Mitä rauhallisempana itse pysyy, sitä helpomminhan näistä selviää, mutta ei tällä temperamentilla aina vaan pysy. Joskus on palanut hermot aamun päiväkotikiireessä aivan totaalisesti. Nyt taas inasen helpompaa elämä... Et tsemppii vaan!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kuulla, että uhmaa on muuallakin. Meillä on muutama viikko ollut ihan hurjaa, kun esikoinen käy läpi olen iso, olen pieni, olen iso, olen pieni -vaihetta. Neiti ei tahdo nousta aamulla sängystä eikä ainakaan syödä aamupalaa. Pukeminenkin on ensimmäistä kertaa ihan ehdoton nounou. Ja jos pitää päästä lähtemään uloa asti, se se vasta on huudon takana. Kiristys ja lahjontakaan eivät auta. Olen huomannut, että yksi apu on syli. Syli ja paijaaminen ja sen hokeminen, että vaikka äiti olisikin ihan tyhmä-kakkapieru, silti tämä tyhmä-kakkapieru rakastaa pientä lapsostaan, teki tämä mitä tahansa. Tosin välillä menen tyhjään huoneeseen ja kiroilen itsekseni, monta kertaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen on antanut mahtavia esimerkkejä kuusivuotisuhmasta, tuosta esimurrosiäksikin kutsutusta autuaasta kaudesta. Voi jestas. Syli auttaa täälläkin, istun siinä raivoajan lähellä ja sanon, että syliin pääsee heti, kun haluaa ja äiti auttaa poistamaan kiukun.

      Poista
  5. Musta tuntuu, että meidän kaikilla lapsilla on uhma....!!!! Jokaisella on jostain eri syystä jotain uhmailtavaa. LOL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos eivät mene päällekäin, niin sitten ainakin vuoroissa. Aina joku itkee. :D

      Poista