sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Crazy Giftwrapper Lady

En tiedä onko tullut jo ilmi, mutta olen hulluna kaikenlaisiin paperitarvikkeisiin. En pääse Ikeasta ulos ilman paria uutta korttipakkausta, haksahdan kauniisiin paketointitarvikkeisiin ja ihastelen nättejä muistikirjoja. Jokasyksyinen ilo on valita joululahjoille sopivat käärepaperit. Joku voisi ajatella, että jestas tuolla naisella on liikaa aikaa. Mutta ehei, nämä nimittäin ovat tärkeitä asioita!


Kävin pikakierroksella kurkkaamassa miltä Ikean joulukoristeet ja -paperit tänä vuonna näyttävät ja jotain muutakin tarttui mukaan. Sama kävi Tiimarissa, josta olin ostamassa omia paperisaksia kuopukselle. Näin vaan jotenkin käy, kauniit asiat löytävät tiensä kotiin.


Tänä vuonna paketit kääritään vähän vanhahtavaan tyyliin. Tinasotilaita tai raitoja. Punaista silkkinauhaa löytyi vielä nauhalaatikosta (onhan teilläkin nauhalaatikko, onhan) viime vuodelta.


Myös nämä lähtivät mukaan reissulta. Vasemmalla kaksi lasten paketteihin erikoisen hyvin sopivaa paperikuosia ja keskellä rakkauspaperia. Kaksi pilkullista löytyivät Tiimarista.


Myös nuo vihreät, pirteät paperit ovat Ikean löytöjä. Paikan paperiosaston tarjonta vaihtelee kovasti, ensimmäisellä käynnillä olin ihan pettynyt. Nyt oli enemmän kivoja juttuja tarjolla.


Nauhoja piisaa. Ja teippiä.



Nämä ihanat pilkulliset kutsukortit ovat Tiimarista. Ostin reilulla kädellä pari paketillista, näitä kun voi käyttää kuopuksen synttärikutsujen lisäksi vaikka mihin. Blanko sisus antaa mahdollisuuksia.


Toivottavasti en ole ainoa kauniisiin paperitarvikkeisiin hurahtanut! 






8 kommenttia:

  1. Ei todellakaan ole ainoa! Ihana nähdä että joku toinenkin on hurahtanut.. Laatikollinen nauhoja ja muuta paketin koristetta on kaapissa, samoin paperikassillinen paketointipaperia. Kortteja ostan aina kun näen ihania - tulee tarpeeseen kun muistaa viimetinkaan merkkipäiviä.. Ja s-marketin valikoima ruusukortteja ei viehätä!

    Muistikirjoissa sama homma.. Ihan vastustamattomia, montako muistikirjaa ihminen tarvitsee?
    Vielä kun Ikea olisi lähempänä niin pääsisin paperiostoksille, voih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja menee aina, niitä pitääkin olla varastossa. Mies välillä ihmettelee täällä tätä maniaani...

      Poista
  2. Tunnustan! Hyvä etten ole ainoa :D

    Heppu

    VastaaPoista
  3. Ei kai aikaa voi koskaan olla liikaa? Ole onnellinen, että sinulla on aikaa harrastuksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Osa-aikainen tai -päiväinen työviikko antaa mahdollisuuksia myös vapaa-aikaan.

      Poista
  4. Ootko tutustunut oipaketti.com verkkokauppaan ja blogiin? Ihania ideoita paketoimiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tutustunut, mutta kävin heti kurkkaamassa. Mitä ihanuuksia!

      Poista