Ihme ilmat! kertoo ilmastonmuutoksesta oivaltavasti

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. 

47 s. Into Kustannus 2019. 

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Ilmastonmuutos on tänä päivänä arkea myös koululaisille. He tietävät mistä on kyse, osaavat pitää asiaa uhkana ja penäävät meiltä aikuisilta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän tietäen olen seurannut ilolla ilmastomuutoksesta kertovien lastenkirjojen ilmestymistä, ei vielä paljon, mutta muutamia hyviä kuitenkin. Tässä on yksi erinomainen lisä valikoimaan.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tietokirja Ihme ilmat! tarjoaa koululaiselle ja miksei aikuisellekin tuhdin tietopaketin ilmastomuutoksen syistä ja seurauksista helposti nieltävässä paketissa. Päähenkilöinä tapaamme Lotan ja Kasperin, jotka alun sarjakuvassa eräänä marraskuisena päivänä lähtevät tutkimaan asiaa. Lotan äiti ei ota ilmastonmuutosta tyttärensä mielestä tarpeeksi vakavasti, kun taas Kasperin isä kärsii ilmastonmuutostuskasta. Pitää siis penkoa itse asiaa, lapset toteavat, eihän kokonaisuudesta muuten tajua mitään! 

Pidän tästä kirjasta aivan valtavasti. Se on helppotajuinen, faktat esitetään kiistatta, mutta pelottelematta. Siitä jää toiveikas olo, vaikka asian vakavuus käykin hyvin selväksi. Käsittelyssä lähdetään suurista kokonaisuuksista ja edetään kohti pienempiä, eli ensin katsotaan mikä onkaan ilmasto ja sitten mietitään miten se on muuttunut. Maapalloa tarkastellaan kokonaisuutena katsoen miten menneet asiat vaikuttavat siihen, että tähän on tultu. 

Lottaa ja Kasperia pelottaa enkä ihmettele. Kuten lapset kirjassa sanovat: "Nää on pelottavia juttuja. Mä en olisi halunnut tietää tästä". Minusta tuntuu samalta. Sen jälkeen alkaa nolottaa, kun seuraavalla aukeamalla näytetään millaisia ylikypsiä ratkaisuja aikuiset asialle ehdottavat. Niin, on helppoa laittaa pää pensaaseen tai kieltää asia, kun pelottaa tarpeeksi. Sen jälkeen kirjassa alkaa toiminnan aika, kun lapset päättävät että nyt ei luovuteta. 

Mitä ratkaisuja kirjassa sitten esitetään? No ainakin ruokavaliota, tavarahaalimisen vähentämistä, matkustusmuotojen miettimistä, eli ihan niitä perusjuttuja, jotka jokainen meistä pystyy halutessaan toteuttamaan. Mukana matkassa ovat myös Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen sekä useat tosielämässä esiintyvät alkuaineet. Niiden ajatuksista huomaa yhtäläisyyksiä ihan meidän kaikkien mietteisiin. 

Siinä missä Laura Ertimon teksti on helposti ymmärrettävää ja lapsille sopivaa, viimeistelee Mari Ahokoivun sarjakuvamainen kuvitus kokonaisuuden. Se on värikäs, kaunis ja nykyaikainen, lapsille tarkoitettu olematta lapsellinen. Olen tänä syksynä ostanut kirjan jo kahdelle lapselle lahjaksi, eli joululahjavinkki aivan ykkösluokan joululahjaksi on tässä. 

Ystäväkirja, ja vastaukset kysymyksiin

Vanha kunnon ystäväkirja, sähköisessä muodossa. Oliko teistäkin ihana täyttää näitä lapsena? Tämän kyselyn nyysin häpeilemättä Periaatteen Naiselta, ihan vain koska halusin itse vastata näihin kysymyksiin.

Perusjuttuja

Siviilisääty: Onnellisesti naimisissa, eli rouvana mennään viidettätoista vuotta.

Asumismuoto: Saarella kantakaupungin kupeessa, sataneliöisessä kerrostaloasunnossa, josta pankki omistaa vielä pienen siivun. Työhuonetta ollaan vailla, mutta meillä ei ole muuttoaikeita lähivuosina.

Ammattini: Vuosia tituleerasin itseäni termillä kirjallisuuden sekatyöläinen. Kriitikko. Lastenkirjastonhoitaja. Kirjavinkkari.

Työpaikka: Kirjasto pääkaupunkiseudulla.

Kiinalainen horoskooppimerkki: Apina.

Harrastukset: Lukeminen ja perheen kanssa hengailu.

Syvällistä

Periaatteet: Lastenkasvatuksessa aivan ehdottomasti rakkautta ja rajoja sekä pick your battles. Noin muuten elämässä yritän ajatella, että kaikella on tapana järjestyä.

Maailmankatsomukseni: Humaani, ihmiseen ja sivistykseen uskova. Välillä tämä usko on todella koetuksella.

Pohdin: Vähän liikaakin. Jatkuvasti tuntuu pyörivän joku kela päässä. Tällä hetkellä pohdin muun muassa ensi vuoden aikataulutusta, kuljetuksen varaamista reissulle ja sitä mitä kirjoja ottaisin pojille lomalle mukaan.

Vihaan: Julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Vihaan myös säätämistä, mutta teen sitä itse jatkuvasti.

Halveksin: Ihmisiä, jotka haluavat hyötyä heikompien kustannuksella.

Pyrin: Elämään niin ettei jää jossiteltavaa tai kaduta myöhemmin.

Rakastan: Perhettäni yli kaiken.

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä viikon päässä siintävästä lomasta.

Tarvitsen: Säännöllisesti aikaa yksin ja hiljaisuudessa.

Pelkään: Että tämä onnellinen elämä jollain tavalla rikkoutuu.

Kaipaan: Isovanhempiani, erityisesti näin joulun lähestyessä.

Murehdin: Säännöllisesti ja liikaa.

Kerään: Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sakkoja. Dekkarisarjoja kirjahyllyyn.

Lempi-

värini: Valkoinen ja duck egg.

vuodenaika: Syksy, kun kaikki uusi alkaa ja on energiaa taas vaikka mihin kesän jäljiltä. Kesä on vähän sellainen vetelä vuodenaika, syksyllä on taas palikat hallussa.

eläin: En oikein ole eläinihminen, joten en osaa sanoa.

kirja: En pysty valitsemaan vain yhtä. Hyvät kotimaiset kertojat, kuten Tommi Kinnunen, ja kaikki pohjoismaiset ja englantilaiset dekkarit.

elokuva: Notting Hill.

musiikkilaji: Kuuntelen musiikkia ainoastaan autossa työmatkoilla ja silloin lähinnä suomipoppia.

numero: Lapsena 9.

asia minusta: Olen tosi fiksu ja minulla on laaja yleissivistys.

ruoka: Pitsa, tämän tietävät lapsetkin.

juoma: Vesi ja kuohuva.

lomakohde: Lontoo ja Tukholma

tuoksu: Santelipuu.

kasvi: Lasketaanko leikkokukat?

säätila: Alkusyksyn kuulas kirpeä päivä, jolloin lämppäriksi riittää kuitenkin ohut takki ja huivi kaulassa.

tapa viettää vapaailta: Kotisohvalla villasukat jalassa ja perhe vieressä.

Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän ihmisistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Toki, eikö kaikilla ole.

Onko sinulla valkolakkia? Lienee tällä hetkellä varastokopin perukoilla.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Ei ole kumpiakaan. Nuorena halusin auringon olkavarteen. Kiitos kaikille korkeammille voimille etten ottanut sitä. 

Mitä tilaat baarissa? Kuoharia tai viiniä.

Poltatko tupakkaa? Noup.

Omistatko eläimiä? Noup.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu useammalla erittäin hyvällä ystävällä ja läheisillä ystäväporukoilla. Sen sijaan suhde vanhimpaan ystävääni meni minulle täysin yllättäen katkolle ja sitä olen surrut.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Pari välivaihetta siinä nollasta sataan -kiihtymisessä tekisi arjesta vähän helpompaa.

Kerro jotakin siitä kun...

Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin yhden lapsen äiti, esikoinen oli vajaa kaksivuotias. Kävin töissä, mies matkusti paljon ja jossain mielen perukoilla oli alkanut itää ajatus toisesta lapsesta.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikonloppuna Sellon liukuportaissa, kun mies sanoi spontaanisti kuinka kiva minun kanssani on olla yhdessä. Arkirakkaus best.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Viime viikonloppuna sekin, kun pelasin poikien kanssa Nintendo Switchillä. Ei voinut kuin nauraa, en ehtinyt tajuta mitä pelissä pitää edes tehdä, kun se jo loppui. Keskityin siis kulkemaan kuopuksen hahmon perässä ja kuolin kerta toisensa jälkeen. 

Joku kehui sinua taitavaksi: Eräs päälliköistämme kysyessään minua uuteen pestiin ensi vuodeksi. Siitä lisää myöhemmin.

Teit itsellesi lounasta: Aina ennen aamuvuoroon lähtöä, kun voitelen leipiä ja pakkaan mukaan jogurttia ja hedelmiä. En syö töissä lämmintä ruokaa kuin harvoin, mieluummin kevyttä ja useammin. Kunnon ruoasta tulee aina kooma ja työpäivän loppu tuntuu valuvan hukkaan.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo: Juuri nyt. Istun sohvalla, mies on vielä töissä ja kuopus kaverillaan. Esikoinen on kanssani kotona, mutta teemme molemmat omia juttujamme.

Lausuit kehuja: Kehun poikia joka päivä ihan siitä miten kivoja he ovat. Eilen lisäksi kehuin kuopusta hienosta valmistautumisesta kokeeseen.

Viimeksi luit jotain syvällistä: Jenny Jägerfeldin Comedy Queen on hieno kertomus lapsen surusta ja sen käsittelystä. Se on hauskan pinnan alla erittäin syvällinen kirja, suosittelisin kuudesluokkalaisille lukijoille. Luin sen itse vastikään.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Kerron vain, että Maija Vilkkumaan Teini on uusin suosikkini.

Viime aikoina luettua: dekkarivinkkejä jännityksen ystäville

Krooninen ajanpuute yhdistettynä lastenkirjojen ahkeraan julkaisutahtiin on saanut oman lempilapseni, eli dekkareiden lukemisen taas jäämään paitsioon. Nyt keräsin kuitenkin kaikki viime aikoina lukemani yhdeksi vinkkipaketiksi. Joukossa erinomaisia ja vähemmän erinomaisia dekkareita. 

Virpi Hämeen-Anttila jatkaa Karl Axel Björkistä kertovaa sarjaansa ja sen kuudes osa Kirkkopuiston rakastavaiset on tuonut Björkin takaisin Berliinistä. Ollaan keväässä 1922, Björk on eronnut sisäministeriöstä ja työskentelee setänsä yrityksessä. Kun nuoren naisen ja miehen ruumiit löytyvät Vanhan kirkon puistosta, pääsee Björk taas käyttämään aivojaan tapauksen ratkaisemiseksi. Ajattelin itse edellisen kirjan jälkeen etten enää taida jaksaa lukea Björkin tutkimuksista. Tämä oli kuitenkin huomattavasti edellistä vetävämpi. Ajankuvahan Hämeen-Anttilalla on aina ollut kohdallaan, siitä pisteet.

Stefan Ahnhem on yksi monista pohjoismaisista dekkaristeista, joiden teosten päähenkilönä on moniongelmainen, asiansa niin työssä kuin yksityiselämässä sotkenut poliisi. Ahnhemilla poliisin nimi on Fabian Björk ja kirjat vauhdikkaasti etenevää, paikoin täysin epäuskottavaksi paisuvaa toimintaa täynnä. Jotain samaa näissä on kuin esimerkiksi Nesbon tai Hjortin ja Rosenfeltin kirjoissa, eli minä pidän. Silti alkuun varoituksen sana, tämä dekkari jää nimittäin täysin kesken. 

Motiivi X sisältää lukuisia juonipolkuja, jotka yhdistyvät tai sitten eivät. Riskin tytärtä on ammuttu ja tämä on sairaalassa. Pakolaisena maahan tulleen pojan murha tuo epäilyksen rasistisista kytkennöistä. Risk puolestaan tutkii kollegansa kuolemaa, jota epäilee itsemurhan sijaan murhaksi. Nämä juonet jäävät vaille päätepistettä ja rikokset vaille ratkaisua, sillä kyseessä onkin ensimmäinen teos kahden kirjan kokonaisuudesta. Jatko on nimeltään Monta tapaa kuolla ja se ilmestyy suomeksi toukokuussa. Silloin saadaan selville kuka heittää noppaa ja on vastuussa niin monesta kuolemasta. Luulen kyllä, että tämä pitää ostaa  alkuperäiskielellä joululomalukemiseksi. 

Marie Bengts sijoittaa sankarittarensa Hannah Lönnin 1950-luvulle ja sijoittaa tapahtumat pieneen kylään jossain päin Ruotsia. Tukholmalainen ompelijatar saapuu auttamaan jalkavaivaista tätiään, mutta erään kylän asukkaan löytyessä ompelusakset sydämessään, päättää Hannah auttaa murhan ratkaisemisessa, halusi poliisi sitä tai ei. Bengtsin esikoisdekkari Murha maalaisidyllissä on viihdyttävä kertomus ja aloittaa Hannah Lönnistä kertovan sarjan. 

Tykkään Ann Cleevesin luomista hahmoista, televisiostakin tutuista Vera Stanhopesta ja Jimmy Perezistä aivan älyttömän paljon, samoin koko Cleevesin luomasta maailmasta ja tavasta kirjoittaa. Näissä dekkareissa on jotain hyvin englantilaista, Ruth Rendellin ja Colin Dexterin perintöä parhaimmillaan. Vera-kirjat luin jo aiemmin ja nyt kahlasin läpi Cleevesin kahdeksanosaisen Shetland-sarjan. Kaukaiselle Shetlandin saarelle sijoittuvissa jännitysromaaneissa tulee ihmismieli, pienen paikan sisäänpäin kääntynyt fiilis ja koko ympäristön kauneus ja karuus kiehtovasti esille. Wild Fire päättää tämän sarjan, harmi kyllä. 

Fiona Bartonin Lapsi on tarina siitä, kuinka rakennustyömaalta löytyneet lapsen jäännökset sysäävät käyntiin vuosikymmeniä vanhan tapahtumasarjan. Angela on menettänyt lapsensa vuosia sitten. Toimittaja Kate Waters haistaa tapauksessa jutun ainekset. Ja kolmas nainen pelkää, että hänen kauan sitten hautaamansa salaisuus paljastuu. Viihteellistä jännitystä luettavaksi silloin, kun haluaa jättää aiot narikkaan eikä haittaa, vaikka lukemansa unohtaa pian. 

Louise Pennyn dekkarit ovat cosy crimea parhaimmillaan ja läheistä sukua Alan Bradleyn Flavia-kirjoille. Tiedättehän, ollaan pikkuisessa kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa, mutta paha vaanii nurkan takana. Ei mitään turhan veristä, paljon illallisia takkatulen ääressä ja monta kupillista vahvistavaa teetä. Oikeamielinen poliisi, joka saa asukkaat avautumaan ja lopulta rikos ratkeaa. 

Bazarkustannus on aloittanut kirjojen suomentamisen ja kahden ensimmäisen osan kaveriksi ilmestyy keväällä sarjan kolmas kirja. Minä en kuitenkaan malta odottaa, joten tilasin kaksi seuraavaa englanninkielisinä pokkareina ja katsoin mitä kaikkea kirjastosta on saatavilla. Sillä Three Pinesin pikkukaupunki asukkaineen jossain lähellä Kanadan Quebeciä, on saanut minut täysin pauloihinsa. 

Kuolema kiitospäivänä aloittaa sarjan, kun pidetty opettajatar Jane Neil löytyy nuoli rinnassaan kylän viereisestä metsästä. Pieni suljettu yhteisö pitää sisällään monia salaisuuksia ja monimutkaisia ihmissuhteita, sen saa paikalle kutsuttu rikostutkija Armand Gamache pian todeta. Toinen osa Kylmän kosketus tapahtuu yli vuosi ensimmäisen kirjan tapahtumia myöhemmin, mutta yhtä lailla kylän asukas surmataan. Pian alkaa löytyä vihamies jos toinenkin, joilla oli kana kynittävänä vainajan kanssa. Sarjan kolmas osa Kuukausista julmin ilmestyy suomennettuna ensi keväänä. 

Rakastin Joel Dickerin esikoiskirjaa Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Olin pettynyt toiseen romaaniin Baltimoren sukuhaaran tarina. Luettuani uutuuden Stephanie Mailerin katoaminen, menetin toivoni Dickerin suhteen. Niin huono tämä kolmas kirja nimittäin on.

Periaatteessa palikat ovat kohdallaan. On menneisyydessä tapahtunut murha, jota toimittaja ja romaanin nimihenkilö ryhtyy tutkimaan. Hänen kadotessaan tuon kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneen murhan ratkaisseet poliisit joutuvat huomaamaan, että taisi tulla tehtyä virhe. Sitten etsitään paitsi Stephanieta, myös tuota vanhan veriteon todellista tekijää. 

Juonia on monia, sivuhenkilöitä vielä enemmän. Osa näistä on sellaisia, joilla ei romaanin perusajatuksen ja juonilinjan kanssa ole mitään tekemistä, he ainoastaan motivoivat toisten sivuhenkilöiden tekemisiä. Puolet olisi voinut huoletta jättää pois. Koko ajan on kiire tapahtumasta ja kohtauksesta toiseen, jatkuvasti tapahtuu, mutta vain pintatasolla. Aivan kuin lukisi pelkin päälausein kirjoitettua tarinaa. Ei syvyyttä, ei asioiden käsittelyä, ei kunnollista selvitystä sille miksi henkilöt toimivat kuten toimivat. Olisin todella halunnut pitää tästä kirjasta, mutta päädyin sen luettuani harmittelemaan siihen tuhlaamaani aikaa. 

C.J. Tudorin esikoisdekkari Liitu-ukko oli erinomainen lukukokemus, joten odotin myös tätä toista kirjaa innolla. Paluu pimeästä lupaa takakansitekstin perusteella paljon. Pohjoisenglantilaisessa kaivoskylässä äiti surmaa lapsensa ja jättää jälkeensä verellä kirjoitetun viestin seinälle. Opettaja Joe Thorne palaa takaisin kotikaupunkiinsa, jossa hänen pikkusiskonsa Annie katosi vuosikymmeniä sitten. Annie tuli takaisin, mutta muuttuneena. Onko tapahtumilla yhteys? Tämä kirja pitää jännityksen yllä, mutta loppu ei ollut sitä mitä olisin kirjalta toivonut. Vähän nimittäin lässähti. 

Sophie Hannah, jonka Agatha Christien perikunta valitsi kirjoittamaan uusia Hercule Poirot -dekkareita, parantaa kirja kirjalta. Siinä missä ensimmäinen teos Nimikirjainmurhat yritti liikaa, oli toinen suljetun paikan mysteeri Suljettu arkku jo vallan mainio ja Kolme neljästä jatkaa samaa linjaa. Joku lähettää Poirotin nimissä kirjeitä, joissa syyttää niiden saajia murhasta. Tästä täytyy ottaa selvää, kuka kirjeitä lähettää ja kuka on Barnabas Pandy, mies jonka nimettömien kirjeiden kirjoittaja väittää tulleen surmatuksi?

Jessica Fellowes on Downton Abbey -miehen Julian Fellowesin sukulainen ja hänen kirjansa ovat juuri sitä mitä tämän tiedon valossa voisi odottaa. Kirjailija ottaa erilaisia ratkaisemattomia rikostapauksia menneisyydestä ja punoo ne oikeasti eläneen Mitfordin perheen vaiheisiin. Täyttä viihdettä, sitä on Nuori, kaunis ja kuollut maustettuna murhamysteerillä. Vietetään Pamela Mitfordin 18-vuotispäiviä, kun yksi vieraista menehtyy kesken aarteenetsinnän. Perheen palvelustyttö, jo ensimmäisestä kirjasta Mitfordin murhat tuttu Louise Cannon huomaa sotkeutuneensa tapuksen selvittelyyn.

Cilla ja Rolf Börjlind kirjoittavat erinomaisia dekkareita pohjoismaiseen makuun. Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa ja kirjan nimi on Polttopiste. Tukholmassa räjähtää pommi ja tapahtunutta epäillään terroriteoksi. Tom puolestaan majailee Thaimaassa miettien menneitä valintojaan saadessaan yllättäen pyynnön etsiä tuntematon mies. Pikkuhiljaa tapaukset alkavat lähestyä toisiaan. 

Waldorf Astoria majoittaa lomalaiset

Olisinko koskaan osannut ajatella yöpyväni vielä joskus ikonisessa Waldorf Astoriassa? No tottakai, vaikka tällä kertaa ei kyseessä olekaan ikoninen ja alkuperäinen New Yorkissa sijaitseva hotelli, sekin jo kertaalleen uudelleen rakennettu. Waldorf Astoriat omistaa Hilton-ketju ja tämä kuvissa komeileva hotelli löytyy Arabianmeren rannalta Ras Al Khaimahista. 

Meillä ei tänä vuonna ollut yhteistä kesälomaa perheen kanssa lainkaan ja edellisenä kesänä lomailimme yhdessä ainoastaan vajaat kaksi viikkoa. Ja kun syyslomakin meni töissä ja sairasvuoteella, olemme enemmän kuin valmiita matkalle ja erittäin paljon yhteisen loman tarpeessa. Onneksi tajusin edessä olevan syksyn pituuden jo hyvissä ajoin loppukesästä ja teimme miehen kanssa suunnitelmia loman mahdollistamiseksi. Nyt lähtöön on enää kuukauden verran.

Me vietämme joulukuun ensimmäisen viikon sekä edeltävän viikonlopun Arabiemiraateissa. Hotelli on varattu kahdeksaksi yöksi ja matkakohde valikoitui suurelta osin helppouden, lyhyiden lentojen ja pienen aikaeron myötä. Mietimme minne haluaisimme mennä, minä liputin Singaporen puolesta, mutta mies halusi lähemmäs. Sen jälkeen valinta oli selvä, lentäisimme kolmannen kerran Dubaihin ja lepäisimme Arabian auringon alla. 

Minusta on vuosien myötä tullut tosi kranttu hotellivieras. Kaupunkilomilla majoitun sujuvasti ja mielelläni perustasoisissa kolmen tähden hotelleissa, päivät kuluvat kuitenkin kävellen, nähtävyyksillä, museoissa ja ostoksilla. Ei tarvitse olla kovin kummoinen kunhan on siisti ja puhdas. Rantalomilla tilanne on toinen ja nirsouteni vuoksi olen onnistunut tekemään hotellin etsimisestä suoranaista taidetta. Yleensä esittelen miehellekin vain muutaman loppusuoralle päässeen, se säästää kaikkien hermoja. 

Nyt lähdin tutkimaan vaihtoehtoja. Ystävä kehui Abu Dhabia, mies ja pojat liputtivat Dubaissa pysymisen puolesta. Minä en kuitenkaan saanut tätä yhtä hotellia mielestäni. Olin katsellut sitä jo edellisellä reissullamme, kun majoituimme Ras Al Khaimahin Hiltonissa ja olimme periaatteessa vallan tyytyväisiä. Olisi halvempikin. Mutta ei auttanut. Loppusuoralla olivat Dubain Fairmont the Palm sekä Ras Al Khaimahin Waldorf Astoria. Hilton-ketjun tarjous vahvisti päätöksen, tänne mentäisiin. 

Olen lukenut hotellista valtavasti hyvää ja palvelu on varmasti viety ihan uudelle tasolle. Viiden tähden hotelleissa on eroja ja epäilen tämän olevan siellä skaalan yläpäässä. Varauksessa muun muassa lukee jokaiseen huoneeseen kuuluvan henkilökohtaisen concierge-palvelun. Odotan mielenkiinnolla, vaikka aionkin purkaa laukkuni ihan itse siellä huoneessa, joka on kotimme kokoinen puhekutumishuoneineen, parvekkeineen ja kaikkineen. Hulluinta kaikessa on se, että hinnat Ras Al Khaimahissa, tunnin ajomatkan päässä Dubaista, ovat puolet halvempia kuin Dubaissa majoittuessa. Tulee suorastaan edulliseksi perhelomaksi yhdessä Norwegianin lentojen kanssa. 

Me lähdemme ihan puhtaasti lepolomalle. Aiomme nauttia hotellin palveluista, viettää päiviä altaalla ja rannalla ja olla vain. Ei mitään ohjelmoituja juttuja, kerhoja tai vesipeuhuja meille, joille riittää allas, kirjat ja yhdessäolo. Yhtenä päivänä ajattelimme käydä Dubain puolella, kuopus kun haluaa nähdä maailman korkeimman rakennuksen niin että muistaakin käynnistä jotain. Samalla pääsen kurkkaamaan Dubai Mallin Pottery Barn Kidsin, Gapin ja Banana Republicin liikkeet. Tässä kaikki suunnitelmat, joita matkan varalle on tehty. Erinomaista. 

Tätä settiä kelpaa odottaa!

Kaikki kuvat hotellin internetsivuilta.

Ostin auton, lennot ja sängyt, eli säästöprojekti osa II

Säästöprojektin ensimmäiset viisi kuukautta, koko alkuvuosi meni hienosti. Sitten tuli kesä ja säästäminen oli enää kaukainen muisto. Toisaalta kaikki hankinnat olivat joko tarpeellisia tai ehdottoman paljon iloa tuottavia, näin Konmari-ideologiaa lainatakseni. Lisäksi niihin oli varaa, joten millään tavalla miinukselle ei menty. Mutta katsotaanpa.

Kesä alkoi tilanteessa, jossa olimme saaneet kasaan kuusituhatta euroa ihan vain lopettamalla ylimääräisen kuluttamisen. Laskimme olevamme hyvin lähellä tavoitetta, eli kymppitonnin vararahastoa, veronpalautusten ja lomarahojen tultua. Lisäksi vaihdoin työpaikkaa ja käyttämättömät lomapäivät maksettiin rahana. Luulin myös, että kesä kotimaassa ilman reissua kauemmas toisi selvää säästöä. Väärin luultu.  

Toukokuun lopulla toteutettiin kotimme pieni pintaremontti maalauttamalla eteisen, käytävän, keittiön ja olohuoneen seinäpinnat ja kustannus maksettiin suunnitellusti normaaleista palkkatuloista. Homma kuitenkin polkaisi käyntiin ikuisuusprojektimme, eli uusien sänkyjen hankinnan. Ikean luonnonmateriaaleista valmistetut jenkkisängyt sekä meille että esikoiselle ovat osoittautuneet parhaaksi hankinnaksi aikoihin, mutta kustansivat 2000 euroa. 

Seuraavaksi viimeisteltiin kesäpaikan vessaremonttia, kun lämminvesivaraaja posahti. Korjauksessa piti uusia myös putkia, joten se kulu tuli yllätyksenä eikä ollut halpaa. Mutta minkäs teet. Miehen kanssa käytiin pienellä minilomalla Hotelli Havenissa ja illastamassa Demossa. Ei ollut ilmaista tämäkään, mutta kivaa. Ostettiin tauluja. Ostin myös itselleni pidempään haaveilemani laukun, kun käytettynä sain hyvään hintaan. Pari vanhaa lähti sen tilalta myyntiin. 

Elokuussa selvisi, että esikoinen on kasvanut toukokuusta kuusi senttiä ja ihan kaikki vaatevarastossa on pientä kengät mukaanlukien. En ole edes jaksanut laskea paljonko uusiin vaatteisiin meni alepenkojallakin rahaa. Lisäksi esikoiselle ostettiin uusi polkupyörä keväällä varastetun tilalle, koska ihmisellä nyt on oltava pyörä. Uutena harrastuksena alkoi kitaransoitto ja luulin vielä viikko sitten kitaran maksavan enimmillään viisikymppiä. Sain laittaa pari satasta siihen päälle.

Ei tämä kaikki vielä mitään, sillä elokuussa ostettiin auto ja liisattiin toinen. Viimeistelin homman ostamalla lennot joulukuun alkuun perhelomalle Dubaihin. Aika tehokasta, sanoisin.

Toki tässä nyt kerätään sellaista aktiivista käteispuskuria, johon pääsee helposti käsiksi erotuksena sijoituksista. Näin ollen hankintoihin oli helppo ottaa säästöistä palkkatulojen lisäksi.  Kaikkein hulluinta on, että tämän kesän kestäneen kulutusjuhlan aikana onnistuimme silti laittamaan tuhat euroa säästöön. Mutta olipahan aikamoinen kolme kuukautta, tuskin olen ikinä ostanut niin paljon kaikkea kuin tänä kesänä.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa säästössä on 7000 euroa. Jäljellä on kolme kuukautta ja tavoitteesta uupuu kolme tuhatta euroa. Jännitys tiivistyy. Katsotaan ensi vuoden alussa miten meille kävi. 

Pieni Merenneito -musikaali vie taianomaiselle matkalle veden alle

Liput saatu Helsingin Kaupunginteatterilta

Istuin viime torstaina esikoisen vieressä Helsingin kaupunginteatterin permantokatsomossa ja ajattelin, että wau. Unohtakaa Lontoo tai muut suurkaupungit, kyllä Suomessakin osataan ja hyvin osataankin!

Rakastan musikaaleja ja olen vienyt lapsenikin Lontooseen upeasta Lion Kingistä nauttimaan. Luettuani Helsingin Kaupunginteatterin tulevasta suurtuotannosta olin odottavalla mielellä. Kuinka paljon Pieneen Merenneitoon oikeasti voitaisiin panostaa, olisiko satsaus oikeasti suurluokkaa? Ja kun ensi-ilta sitten koitti, pääsimme esikoisen kanssa näkemään homman ihan ensimmäisten joukossa.

Pienen merenneidon tarina on tuttu jo H.C. Andersenin traagisesta sadusta, mutta suuri yleisö tietänee sen Disneyn versioimana. Oman identiteetin löytäminen ja hyväksytyksi tuleminen, ahtaista rajoista ulos pyrkiminen ja sen eteen tarvittavat uhraukset ovat tarinan ydintä yhdessä rakkaustarinan kanssa. Minä muistan lapsuudestani sen version, jossa Ariel menettää paitsi äänensä, elämänsä ja sinä ohessa toki myös prinssin. Onneksi Disney on armollisempi ja musikaalikin tämän jälkimmäisen version mukainen.

Musikaalin ensimmäinen puoliaika on yksinkertaisesti silkkaa timanttia. Saimme nähdä näyttämön muuttuvan mereksi siinä silmiemme edessä. Merenneidot uivat kalojen seassa ja yksilösuorituksista muodostui saumatonta yhteistyötä. Laivan noustessa ylös näyttämölle olin sanaton ja kaiken toteutuksen tekninen taituruus jatkaa hämmästyttämistään läpi musikaalin. Upeat puitteet yhdistettynä mielettömän taitavaan lauluun ja tanssiin saivat ihon kananlihalle. Joukkokohtausten ohella Sanna Saarijärven suoritus suorastaan herkullisen ilkeänä ja inhottavana Ursulana jää mieleen, samoin pieni Pärsky ja hänen taitavuutensa.

Toinen puoliaika ei kuitenkaan yllä ensimmäisen mittoihin. Tässä vaiheessa tarinan juonta aletaan punoa yhteen, kohtauksesta toiseen liikutaan turhan nopeasti ja varsinaista syvyyttä ei tarinasta löydy. En tosin tiedä tarvittaisiinko sitä edes, vai voisimmeko nauttia vain visuaalisesta ilotulituksesta koko rahan edestä. Pienemmille katsojille kun kyseessä on ennen muuta prinsessasatu ja siinä kokonaisuus lunastaa odotukset. Loppu on silkkaa hattaraa, ollaanhan Disneyn maailmassa.

Kuten huomata saattaa, me nautimme ensi-illasta kovasti. Oli myös hienoa kokea yleisön eläytyminen kohtauksesta toiseen, kun näyttelijöitä kannustettiin taputuksin ja lopussa seisoen. 11-vuotias antoi arvosanaksi 6/5 ja ilmoitti haluavansa nähdä homman uusiksi.

Tästä päästäänkin lippujen hintoihin. Permannon parhaat paikat kustantavat yli sata euroa per aikuinen ja vähän taaempana tai sivulla pääsee esitystä katsomaan 88 eurolla. Lapset maksavat lipuistaan puolet tästä. 

Ensi-ilta vilisi julkkiksia, joiden musikaalikokemuksesta saadaan lukea aikakauslehdistä. Ehkä heillä olisi varmaa maksaakin lipuistaan, samoin meille bloggareilla tai toimittajilla? Entä lapsiperhe, musikaalin kohderyhmä ja pienet Arielin näkemistä odottavat tulevaisuuden teatterikävijät? Epäilen että moni kaksilapsinen perhe ei missään nimessä voi tulla Pientä merenneitoa katsomaan, jos se maksaa perheeltä yli kaksi ja puoli sataa euroa. Silla hinnalla käy nimittäin jo aika monta kertaa kaupassa.

Ymmärrän, että tämän tason teknisiin ja puvustuksellisiin seikkoihin panostaminen maksaa. Ymmärrän, että tarkoituksena on tehdä voittoa ja pystyä tarjoamaan taas uusia elämyksiä yleisölle. Ymmärrän, että meille halutaan tarjota parasta mitä voidaan. On kuitenkin surullista, että kaikki halukkaat eivät puhtaasti taloudelliselta kannalta pysty teatterissa käymään.  

Tähän liittyen heitänkin haasteen teattereille. Mitä jos ensi-iltayleisöön kutsuttaisiin seuraavalla kerralla meidän bloggareiden, toimittajien ja julkisuudesta tuttujen kasvojen sijaan esimerkiksi koululuokkia? 

Tänä vuonna säästän kymppitonnin ja näin sen teen. Osa 1/3

Olemme olleet säästökuurilla. Ai ei siltä vaikuta? Ei minustakaan, kun katsoo kesän menoja ja hankintoja. Mutta totta se on, superkuluttaja on laitettu ruotuun ja ainakin yrittää pysyä siellä. 
Ajattelin kertoa teille miten tavoitteemme muotoutui ja miten siihen aiotaan päästä. Mutta koska kaikissa kunnon tarinoissa on juonenkäänne, se tulee myös tässä. Siksi olen jakanut tarinan kolmeen osaan. Nyt kerron alkuvuodesta, seuraavassa kuluneesta kesästä ja loppuvuodesta katsotaan miten kävi. Mutta aloitetaan.

Palataan viime jouluun. Tuolloin päätimme mieheni kanssa, että arjen menot on saatava hallintaan. Olen jo vuosia todennut syöväni rahani, ruokakauppalaskut ovat järjettömät. On niin helppoa poiketa läheiseen K-Supermarketiin, jossa on paitsi mahtava tuotevalikoima, myös tuplahinnat. S-Market ja Lidl olisivat ihan seuraavassa korttelissa, olisiko aika siirtyä sinne. Emme ole koskaan syöneet paljon ulkona tai ostaneet vaatteita jatkuvasti ja silti rahaa kului. 

Laskimme pakolliset menot ja totesimme, että meille pitäisi jäädä helposti rahaa säästöön. Itse asiassa meidän pitäisi pystyä irrottamaan tuhat euroa kuukaudessa niin helposti ettei se tuntuisi missään. Emme joutuisi kitkuttamaan tai kieltäytymään, ainoastaan lopettaisimme rahan kylvämisen ympäriinsä. Tässä vaiheessa kiitin sitä nuorta itseäni, joka aloitti säännöllisen säästämisen pankin kautta niin, että joka kuukausi tililtä lähtee suoraan tietty summa. Lisäksi säästämme toki maksamalla asuntolainaa alueella, jossa asuntojen arvot jatkavat nousuaan. Että ei tässä nyt millään tavoin heikoilla jäillä olla, mutta paremminkin voisi olla. Oli siis peiliin katsomisen paikka.

Olemme tilanteessa, jossa lasten kasvaminen tuo mukanaan myös isompia kuluja. Haluamme pystyä elämään hyvää elämää myös heidän kasvaessaan ja tarjota heille kaiken mitä he tarvitsevat. Harrastaminen maksaa ja parin vuoden sisällä esikoinen saattaa jo tarvita läppärin kouluhommiin. Peruskulut siis kasvavat. Tätä varten tarvitaan puskuria, sellaista helposti saatavilla olevaa vararahastoa. Lisäksi meillä on matkahaaveita ja toiveita nelikymppisjuhlien järjestämisestä. Ja tuohan raha turvaa, ei sitä voi kieltää.  

Alkuvuosi oli aktiivisen säästämisen aikaa. Tuntui äärimmäisen hyvältä katsoa kuinka säästöön laitettu raha myös pysyi siellä. Tuli jopa pieni syyllisyys, miksen ole aiemmin tehnyt tätä. Pieni syyllistyminen on tervettä. Se kertoo siitä, että ihmisen ei tarvitse saada kaikkea, ei ainakaan kerralla ja heti. Kuukausi toisensa jälkeen tavoite oli lähempänä ja huomasimme sen olevan lomarahojen, veronpalautusten ja omien ekstratöideni kautta saavutettavissa nopeammin kuin ajattelimmekaan. 

Opettelin siirtämään ruokaostoksemme Lidliin. Ensimmäiset kauppareissut kestivät ikuisuuden, kun rutiinia ei ollut. Silti tuijotimme kerta toisensa jälkeen kuittia, miten voi ruoka maksaa näin vähän. Ne mitä Lidlistä ei saanut, ostimme S-Marketista. Kahden kaupan taktiikalla ja kalliin K-kaupan hylkäämisellä ruokakulumme tippuivat keskimäärin 300-400 euroa kuussa. 

Olen aina ollut ahkera kierrättäjä ja myynyt meille tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa eteenpäin. Olen myös harmitellut miten vähän isommille lapsille löytyy käytettynä vaatteita, mutta liikuntavälineet sun muut hankimme ehdottomasti käytettyinä. Ja kun edelliset jäävät pieniksi, on aika antaa ne taas eteenpäin. 

Olen jo pitkään keskittänyt lastenvaateostokset alennusmyynteihin ja nyt jätin aleistakin ostamatta ne kalliimmat merkkivaatteet. Tai ostin yhden, kun olisin halunnut ostaa kolme. Lindex, Stadium ja HM ovat vaatettaneet lapsiamme yhä enemmän, ihan samalla tavalla niihin vaatteisiin tulee reikiä polviin kuin kalliimpiinkin. Itselleni en ostanut lähes mitään koko keväänä, työvaatteita oli riittämiin ja ne ovat samoja kuin arjessa normaalisti käytän. 

Jätimme yksinkertaisesti paljon ylimääräisiä menoja pois. Jos mietin iltamenoa keskustaan ilman omaa autoa, valitsin taksin sijaan metron. Emme tilanneet ruokaa kotiin Woltista, vaikka kuinka väsytti. Emme ole koskaan syöneet paljon ulkona, nyt söimme vielä harvemmin. Ainoa matkamme oli vuorokausi Tukholmassa, jonne lennot eivät maksaneet käytännössä mitään. Huomasimme, että sata euroa on loppujen lopuksi pieni raha, kun kuluttamiseen on tottunut.

Tiedän, että kahden palkansaajan perheessä tällaiset kulutustottumusten muutokset on suhteellisen helppo toteuttaa, olkoonkin että vain toinen meistä voi sanoa tienaavansa hyvin. Minä kitkuttelen siellä keskituloisten kantapäillä, mutta kirjoitustöilläni saan helposti lisää tuloja talouteen.

Toukokuussa meillä oli säästössä 6000 euroa. Tuntui hyvältä. Sitten tuli kesä ja kaikki levisi käsiin.