Liput saatu Helsingin Kaupunginteatterilta
Istuin viime torstaina esikoisen vieressä Helsingin kaupunginteatterin permantokatsomossa ja ajattelin, että wau. Unohtakaa Lontoo tai muut suurkaupungit, kyllä Suomessakin osataan ja hyvin osataankin!
Rakastan musikaaleja ja olen vienyt lapsenikin Lontooseen upeasta Lion Kingistä nauttimaan. Luettuani Helsingin Kaupunginteatterin tulevasta suurtuotannosta olin odottavalla mielellä. Kuinka paljon Pieneen Merenneitoon oikeasti voitaisiin panostaa, olisiko satsaus oikeasti suurluokkaa? Ja kun ensi-ilta sitten koitti, pääsimme esikoisen kanssa näkemään homman ihan ensimmäisten joukossa.
Pienen merenneidon tarina on tuttu jo H.C. Andersenin traagisesta sadusta, mutta suuri yleisö tietänee sen Disneyn versioimana. Oman identiteetin löytäminen ja hyväksytyksi tuleminen, ahtaista rajoista ulos pyrkiminen ja sen eteen tarvittavat uhraukset ovat tarinan ydintä yhdessä rakkaustarinan kanssa. Minä muistan lapsuudestani sen version, jossa Ariel menettää paitsi äänensä, elämänsä ja sinä ohessa toki myös prinssin. Onneksi Disney on armollisempi ja musikaalikin tämän jälkimmäisen version mukainen.
Musikaalin ensimmäinen puoliaika on yksinkertaisesti silkkaa timanttia. Saimme nähdä näyttämön muuttuvan mereksi siinä silmiemme edessä. Merenneidot uivat kalojen seassa ja yksilösuorituksista muodostui saumatonta yhteistyötä. Laivan noustessa ylös näyttämölle olin sanaton ja kaiken toteutuksen tekninen taituruus jatkaa hämmästyttämistään läpi musikaalin. Upeat puitteet yhdistettynä mielettömän taitavaan lauluun ja tanssiin saivat ihon kananlihalle. Joukkokohtausten ohella Sanna Saarijärven suoritus suorastaan herkullisen ilkeänä ja inhottavana Ursulana jää mieleen, samoin pieni Pärsky ja hänen taitavuutensa.
Toinen puoliaika ei kuitenkaan yllä ensimmäisen mittoihin. Tässä vaiheessa tarinan juonta aletaan punoa yhteen, kohtauksesta toiseen liikutaan turhan nopeasti ja varsinaista syvyyttä ei tarinasta löydy. En tosin tiedä tarvittaisiinko sitä edes, vai voisimmeko nauttia vain visuaalisesta ilotulituksesta koko rahan edestä. Pienemmille katsojille kun kyseessä on ennen muuta prinsessasatu ja siinä kokonaisuus lunastaa odotukset. Loppu on silkkaa hattaraa, ollaanhan Disneyn maailmassa.
Kuten huomata saattaa, me nautimme ensi-illasta kovasti. Oli myös hienoa kokea yleisön eläytyminen kohtauksesta toiseen, kun näyttelijöitä kannustettiin taputuksin ja lopussa seisoen. 11-vuotias antoi arvosanaksi 6/5 ja ilmoitti haluavansa nähdä homman uusiksi.
Tästä päästäänkin lippujen hintoihin. Permannon parhaat paikat kustantavat yli sata euroa per aikuinen ja vähän taaempana tai sivulla pääsee esitystä katsomaan 88 eurolla. Lapset maksavat lipuistaan puolet tästä.
Ensi-ilta vilisi julkkiksia, joiden musikaalikokemuksesta saadaan lukea aikakauslehdistä. Ehkä heillä olisi varmaa maksaakin lipuistaan, samoin meille bloggareilla tai toimittajilla? Entä lapsiperhe, musikaalin kohderyhmä ja pienet Arielin näkemistä odottavat tulevaisuuden teatterikävijät? Epäilen että moni kaksilapsinen perhe ei missään nimessä voi tulla Pientä merenneitoa katsomaan, jos se maksaa perheeltä yli kaksi ja puoli sataa euroa. Silla hinnalla käy nimittäin jo aika monta kertaa kaupassa.
Ymmärrän, että tämän tason teknisiin ja puvustuksellisiin seikkoihin panostaminen maksaa. Ymmärrän, että tarkoituksena on tehdä voittoa ja pystyä tarjoamaan taas uusia elämyksiä yleisölle. Ymmärrän, että meille halutaan tarjota parasta mitä voidaan. On kuitenkin surullista, että kaikki halukkaat eivät puhtaasti taloudelliselta kannalta pysty teatterissa käymään.
Ymmärrän, että tämän tason teknisiin ja puvustuksellisiin seikkoihin panostaminen maksaa. Ymmärrän, että tarkoituksena on tehdä voittoa ja pystyä tarjoamaan taas uusia elämyksiä yleisölle. Ymmärrän, että meille halutaan tarjota parasta mitä voidaan. On kuitenkin surullista, että kaikki halukkaat eivät puhtaasti taloudelliselta kannalta pysty teatterissa käymään.
Tähän liittyen heitänkin haasteen teattereille. Mitä jos ensi-iltayleisöön kutsuttaisiin seuraavalla kerralla meidän bloggareiden, toimittajien ja julkisuudesta tuttujen kasvojen sijaan esimerkiksi koululuokkia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti