Astmakokeita ja uusia pipoja

Viime viikolla oli aika viedä esikoinen astmatesteihin. Koepäivää oli siirretty jo kahdesti sitkeän yskän vuoksi, mutta vihdoin lapsi oli tarpeeksi terve juoksemaan kuusi minuuttia Hesperian puistossa. Koska samana aamuna minä jonotin hulliksilla halpoja lentolippuja, aloitti mies lapsen kanssa koepäivän ja minä ajoin vaihtariksi heti, kun ehdin. Esikoinen oli tapansa mukaan superreipas ja vaikka prick-testeissä harmitti ja itketti, on lapsi oppinut istumaan paikoillaan rimpuilematta. Niin nytkin, eikä käsivarsi liikkunut yhtään hoitajan pistellessä testattavia aineita ihoon. Huuto kyllä kuului, mutta mitäpä siitä. Sanon aina lapselle, että saa pelottaa, saa itkeä, saa olla pahoilla mielin, jos siltä tuntuu. Mutta tietyt toimenpiteet vaan täytyy tehdä ja rimpuilla ei saa rokotuksen tai verikokeenkaan edessä. Yhden kerran olen noukkinut tuolloin kolmevuotiaan lapsen hoitajan pöydän alta huoneen takanurkasta ja sen jälkeen on alettu vähän kerrata näitä toimintaohjeita.

Huojentava tulos tuli, lapsella ei vaikuttaisi olevan astmaa. Testi todennäköisesti uusitaan vielä talvipakkasilla, mutta nyt näyttäisi ipana selviävän pelkillä allergioilla. Onhan niiden olemassaolo ollut selvää jo monta vuotta, mutta nyt saatiin aikaiseksi testata eri aineet virallisesti prickeillä. Suurimmat paukamat aiheuttivat koivu ja leppä, seuraavaksi suurimman koira ja myös heinät aiheuttivat muutoksia. Näillä siis mennään.

Samaan syssyyn käytiin ostamassa esikoiselle pari uutta pipoa. Hänen mielestään kaikki muut paitsi Popin pipot ovat tiukkoja ja ahdistavia, joten päätin etten jaksa enää vääntää asiasta joka jumalan aamu. Nyt on yksi pehmeä trikoinen päähine ja toinen vähän paksumpi, jonka kohdalla kiristin lapselta lupauksen siitä, että pipoa myös pidetään. Ettei se mystisesti ala kutittaa tai jotain. Tämä pikkutyyppi kun kulkisi mieluiten vain collegehousuissa aina ja kaikkialla ja farkut ovat ihan pannassa, joten sikäli tämä pipodilemma ei tullut yllätyksenä. Onneksi niinikään Popilta saatavat joustavat farkuntyyliset pöksyt on kelpuutettu tyypin vaatekaappiin ja lapsi pääsee muuallekin kuin päiväkotiin. Minä nimittäin olen aika ehdoton siinä, että kaupungille laitetaan jotain muuta kuin ne colleget.

Viikonloppuun meillä kuului sopivassa suhteessa menoja sekä rentoilua. Lauantaina olimme asioilla muutaman tunnin ja iltapäivällä esikoinen vietiin eskarikaverinsa synttäreille. Tänään on ollut futispäivä, mutta ehdittiin myös lukea sängyssä kirjoja koko perhe. Tai no, totuuden nimessä on sanottava, että kuopus ulkoistettiin hyvin nopeasti isänsä kanssa olohuoneeseen taukoamattoman pölötyksen vuoksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa toivottavat irokeesipojat!

Lontoo lähenee

Alkusyksy on hujahtanut ohitse huiman nopeasti ja pian ollaan syysloman kynnyksellä. Ensi viikolla tähän aikaan olemme jo Lontoossa, kun eskarin syyslomapäivät torstai ja perjantai ovat alkaneet. Lennämme maanantaina takaisin kotiin ja pojille tuo maanantai on vielä ylimääräinen vapaapäivä eskarista ja hoidosta. Mies puolestaan on on säästänyt muutaman kesälomapäivän matkaa varten. Nyt ajattelin uhrata muutaman ajatuksen matkasuunnitelmille ja ostoslistalle.

Poikien alkuperäinen ykköstoive oli nähdä se torni, jossa Marttia pidetään Autot 2 -elokuvassa vankina. Kävelemme siis katsomaan Big Benin jossain vaiheessa lomaamme. Luonnonhistoriallinen museo dinosauruksineen ja siinä vieressä sijaitseva Science Museum on myös laitettu listalle hyvien suositusten saattelemana. 

Regent's Parkissa sijaitseva London Zoo on myös nähtävyyslistalla, erityisesti pingviinien ja kirahvin vuoksi. Miestä kiinnostaa lisäksi British Museum muumioineen, vaikka olemme käyneet siellä jo monta kertaa. Esikoinen innostui asiasta myös, joten sinne siis. Tower on laitettu listalle sillä ajatuksella, että jos jaksamme ja ehdimme, sillä aikaa pitää jäädä myös kuljeskeluun, kahvi- ja jätskitaukoihin sekä ostoksiin. Pojille on luvattu perinteen mukaisesti matkamuistot Hamley'siltä ja toivoisin meidän ehtivän myös johonkin mukavaan leikkipuistoon pyörimään. Hotellimme sijainti Kensingtonissa on hyvä ja esimerkiksi Kensington Gardensissa sijaitseva Prinsessa Dianan leikkipuisto voisi olla kiva käyntikohde. 

Ostosten osalta olen tehnyt pientä listaa siitä mitä tarvitsen tai haluan, mutta hyvin pienimuotoiseksi on jäänyt. Haluan käydä katsomassa olisivatko Dermalogican tuotteet Englannissa edullisempia kuin täällä, purkinpohjat alkavat nimittäin useammassakin ihonhoitotuotteessa jo pilkottaa. Lisäksi listalle on laitettu Narsin poskipuna ja Chanelin huulikiilto numero 66, jos sitä vielä jostain saa. Vakkaritavan mukaan käyn Gapilla ja Banana Republicilla pyörimässä ja uusia kotivaatteita aion katsoa ensin mainitusta. Jos lisäksi jonkinlainen musta klassinen villakangastakki vyöllä tulee vastaan, niin hyvä ja sama pätee kevytuntuvatakkiin. Mies jutteli tuossa softshell-takin ja ruskeiden kävelykenkien hankkimisesta itselleen ja pojat taas eivät tarvitse mitään muuta kuin esikoinen uuden kauluspaidan. Jos jotain mukavaa tulee eteen, niin hyvä. Jos ei, niin yhtä hyvä. Aiemmin kirjoitin toiveestani ostaa Tiffanyltä helmirannekoru, mutta jotenkin se ajatus on kuukausien myötä himmentynyt. Saa nyt nähdä. 

Kaikkein eniten odotan matkalta sunnuntai-iltapäivää, kun menemme yhdessä esikoisen kanssa katsomaan Leijonakuningas-musikaalin päivänäytökseen. Ostin liput hyviltä paikoilta suhteellisen edestä enkä tiedä kumpi meistä on enemmän innoissaan. Samaan aikaan mies viettää kahdenkeskisen parituntisen kuopuksen kanssa, joka on ilmoittanut haluavansa syödä karkkia ja ulkoilla kera isänsä. 

Thelionking.co.uk

Tätä kirjoittaessa alkoi jo matkakuume nousta huolella!

Hankintoja syksyyn ja talveen

Jälleen kerran talvi yllätti äidin. Vaikka olen suurissa hankinnoissa erittäin hyvin kartalla ja lasten talvivaatteet löytyvät jo reilusti ennen kauden alkua jemmasta, tulee yllätyksiä joka vuosi eteen. Taidan olla sellainen suurten linjojen ihminen monessa asiassa. En jaksa jäädä näpräämään pikkuisiin yksityiskohtiin homman muuten toimiessa, enkä jumita miettien täydellisiä pipovalintoja juuri oikeine sävyineen. Juu ei. Pipo on pipo ja estää päätä jäätymästä, check. Tänä vuonna mittarin näyttäessä ensimmäisenä aamuna nollaa pari viikkoa sitten huomasin, ettei kummallakaan lapsella ole ainoitakaan pitkiä kalsareita tai sukkahousuja. Kuusi tuntia myöhemmin oli, kun tämä viimeinenkin puute talveksi oli korjattu piipahduksella H&M:lle. 

Kirjoitin jo aikaisemmin harkitsevani uuden talvitakin hankkimista ja syksyksikin olisi mukava löytää uusi takki kuusi vuotta täysin palvelleen takin oheen. Lapset puolestaan tarvitsivat tuolloin vielä talvikengät. Pari päivää etsin myös hiki päässä isoa muovikassia, johon muistin viime keväänä kaikki lapaset ja muut villavaatteet säilöneeni. Yhtäkkiä se oli kadonnut kuin kuuluisa tuhka tuuleen. Lopulta löysin kassin varastokopin nurkasta, huh helpotusta. Siellä kun olivat myös kaikki syksyrukkaset ja trikoopipot käyttöä odottamassa. 

Itselleni olen ostanut kaksi uutta takkia. Sovitettuani jo olemassa olevia totesin, että musta takki olkoon mukava bonus, jos sellainen jostain sattuu kävelemään vastaan, mutta vaalean takin tarvitsen ehdottomasti. Stockaltahan tämä löytyi ja sain lisäksi niin hyvää palvelua, että laitoin oikein vielä palautetta eteenpäin myyjästä. Takki on kauniin vaalean sävyinen, materiaaliltaan villaa ja kashmiria ja malliltaan hyvin rento. Sellainen, joka päällä on helppo toimia arjessa ja istua autoon. Musta takki, kun joskus sellaisen löydän, saa sitten olla fiininpi vyöllinen versio.

Syksytakki puolestaan löytyi ihan sattumalta. Ensin ohitin sen täysin, mutta joku siinä kuitenkin viehätti. Vihertävää perusparkaa on vähän tässä mallissa tuunattu tuollaisilla tikatuilla hihoilla ja kun takki päällä näytti tosi kivalta hinnan ollessa suorastaan halpa, ostin sen itselleni. Takki on juuri eikä melkein sellainen mitä etsin, eli sopii sekä pihalle ulkoiluun että kaupungille farkkujen ja saappaiden kanssa. Ei niin klassinen kuin ulkovaatteeni yleensä, mutta tykkään. 

Käydessäni kaverini hattukaupassa ostamasssa hiuskoristetta viime kuun häihin päädyin sovittelemaan myös pipoja. Suosittelen kovasti KN Collectionin hattuja, sieltä minäkin tämän uuden talvipiponi löysin. Esikoinen otti kuvan, kun sovittelin. 

Myös lasten talvikenkäasiat on laitettu kuntoon. Kuopukselle löysin paikalliselta FB-kirppikseltä käyttämättömät nahkaiset tex-suojatut kengät puoleen hintaan alkuperäisestä ja pyöräilin ne heti seuraavana päivänä hakemaan. 

Esikoinenkin sai omansa, nahkaa ja tex-kalvoa hänellekin Bisgaardilta. Minusta noissa kengissä on jotain hauskaa, vähän vanhahtavaa näköä.

Muistatte ehkä, että olin myös aikeissa hankkia jonkinlaisen tekoturkistakin talvea ajatellen. Olen nyt sovitellut muutamia ja tullut kaikkien kohdalla hyvin yksinkertaiseen lopputulokseen. Jos haluan näyttää hallitsemattomalta karvaiselta pallolta tai lampaalta, niin fine. Jos en, lienee parasta hylätä ajatus.

Hullut hankinnat

On taas keltaisen kuvaston selailun aika. Kuvasto itsessään tuntuu paksunevan vuosi vuodelta, mutta hirveästi alleviivauksia ei sivuille kuitenkaan ilmestynyt. Tänä vuonna menen paikalle keskiviikkona ja perjantaina. 

Globalilta tulee keskiviikkona myyntiin kahdenlaisia matalia nilkkureita, jotka kiinnostavat sovittamaan. Tuollaiset minulta nimittäin puuttuvat.

Samalta merkiltä löytyy nahkahansikkaita pilkkahintaan. 

Tämä RL:n trikoopaita jäänee ostamatta, mutta tosi kaunis se on. En vain pysty juuri nyt perustelemaan miksi täysin vaatetetut lapseni tarvitsisivat kolmenkympin trikoopaitaa. Mutta nuo kyynärpaikat, heikko kohtani selvästi!

Kaavin parhaillaan viimeisiä rippeitä Dermalogican putsaristani, joten tämä tarjous tulee erinomaiseen saumaan. Yksi pumppupullo tänne, kiitos.

Perjantaina kuvastossa on vaatetta miehelle. Hän on pohtinut jo pidempään tummansinisen puvun ostoa ja Bossin puvut ovat luottokamaa. 

Ice Peakin sininen parka taas olisi oiva käyttötakki.

Tänä vuonna Hullut päivät avaavat ovensa jo seitsemältä. Minulla lienee hyvin aikaa kierrellä ostamassa tarvittavani sen jälkeen, kun olen kukonlaulun aikaan käynyt hakemassa vuoronumeron ja odottelen jonon etenemistä. Niin, keskiviikkona kuvastosta löytyy myös erityisen edulliset lennot erityisen ihanaan talvilomakohteeseen. Tiukka mietintä on päällä, mutta kyllä se nyt siltä näyttää, että lähden lentoja keskiviikkoaamuna metsästämään. Jos onnistuu, kerron lisää suunnitelmistamme. 

Pari ajatusta junnufutiksesta

Esikoinen on harrastanut futista paikallisessa seurassa ensin vuoden verran futiskerhon puolella ja sitten viime keväästä ikäluokkansa joukkueessa. Harjoitukset ovat pojasta kivoja, siellä näkee kavereita ja pallon potkiminen on ilmeisen mieluista lapselle. Välillä tulee sitten niitä superjuttuja, kuten ensimmäinen turnaus ja heti ekasta matsista saatu reilun pelaajan vihreä kortti. Erityisen hienoa tämä on äidin mielestä siksi, että esikoinen on selkeä joukkuepelaaja ja puolustaja, tiimihenkinen tyyppi, joka ei suinkaan ole ensimmäisenä kärkkymässä palloa maalinteon toivossa. Lapsi siis tykkää ja minä myös, kun toisella on mukava harrastus.

Mutta on minulla kritisoitavaakin. Nämä tyypit ovat viisi- ja kuusivuotiaita ja nyt alkaa jako tasoryhmiin. Tästä eteenpäin treeneissä harjoitellaan neljässä eri ryhmässä, joihin lapset on jaettu osaamisen ja taitojen mukaan. Karkeasti ja kärjistäen siis napataan parhat ja kehityskelpoisimmat yhteen ryhmään ja laitetaan ne onnettomimmat tapaukset yhteen. Kaksi väliryhmää lienee nimensä mukaisesti sellaisille välimallin pelaajille, toiset vähän parempia kuin toiset. 

Ymmärrän tietysti sen, että seuran kautta tapahtuvassa futisharrastuksessa on loppujen lopuksi tarkoituksena seuloa uusia huippuja maamme jalkapallotaivaalle. En vaan kerta kaikkiaan voi ymmärtää sitä, että tämä tapahtuu jo tässä iässä. Mitä tapahtuu "Kaikki pelaa" -motolle ja keitä se ykkösvalmentaja jatkossa harjoituksissa treenauttaa? Todennäköisesti sitä valiosakkia. Miksi ihmeessä ei voida vain pelata ja harjoitella kaikki yhdessä, hyvällä mielellä ja fiiliksellä? 

Minua mietityttää myös tämän jaon vaikutus lapsiin. Eivät he ole tyhmiä, vaan osaavat totta vieköön laskea yhteen yksi plus yksi ja huomaavat "valkoisen" joukkueen koostuvan tietyistä tyypeistä ja "mustan" tietyistä. Tästä on enää pieni matka siihen, että mustan, eli sen "alimman" joukkueen jäsenet oppivat ajattelemaan, että eivät ole yhtä hyviä kuin toiset. Puhumattakaan siitä millaista mahdollista kiusaamista tilanne voi tuoda mukanaan. Tulee ihan mieleen jonkun jenkkileffan High Schoolin suositut ja luuserit. Minulla ei ole mitään käsitystä mikä oman lapseni ryhmä tulee olemaan, mutta epäilisin alinta tai toiseksi alinta. Hän on harrastajafutaaja, ei taidoiltaan huipuin tai nopeudeltaan ykkönen. Sen sijaan hän on innokas ja iloinen ja motivoitunut. Toivon ettei tämä ryhmäjako saa lapsen innostusta loppumaan, vaan hän tykkäisi yhä mennä harjoituksiin ja tehdä sitä, mikä minun mielestäni tässä iässä tärkeintä on. Harrastaa.

Tiedän että en ole mikään tulevan kilpaurheilijan ihannevanhempi, sillä en haluaisi pojistani kuusi iltaa viikossa treenaavia tyyppejä. Harrastaa saa ja toivon että niin tekevät, mutta niissä rajoissa, joita tulevaisuudessa koulu ja muu toiminta vapaa-ajalla asettaa. Lisäksi uskon monipuolisuuteen yhteen lajiin panostamisen sijaan. Nähtäväksi jää miten paljon ipanat tulevaisuudessa haluavat treenata ja löytyykö jommalle kummalle sellaista ykköslajia ylitse muiden. Kyllä minä vien ja kuljetan, mutta en myöskään pane pahakseni, jos harrastukset pysyvät maltillisina. 

Esikoisen joukkueen motto on muuten seuraava: "Harjoituksiin tullaan näyttämään mitä omalla ajalla on opittu." Olenko minä ainoa, jonka mielestä tässä mennään nurinkurisesti ja takapuoli edellä puuhun? 

Nyt on lokakuu

Syksy on kyllä ihanaa aikaa. Kun kesäkukat (tai Ikean muoviset heinää imitoivat huitulat) vaihtuvat kanerviin ja lyhdyt saa kantaa odottamaan pimeneviä iltoja. Ihan yhtäkkiä on jo lokakuu ja tästähän on sitten enää kaksi kuukautta sen nimeltä mainitsettoman kuun alkuun. Joskus kymmenen vuotta takaperin marraskuu aina vähän ahdisti, kun valon vähyys ja loska tuntuivat vyöryvän päälle. Tämäkin on muuttunut, ei ahdista yhtään enää. Ei ehkä ehdi!

Haettiin poikien kanssa varastokopista lyhdyt kukkaruukkujen tilalle ja kauppareissulla viereisestä kukkakaupasta ostettu callunamalja pääsi lyhtyjen keskelle parveketta somistamaan. Jemmasta löytyi sopivasti vielä neljä kynttilää viime talvelta, joten ne asettelin lyhtyihin odottamaan. Kuukausi eteenpäin ja sytytän lyhtyihin tulet joka ilta. En ole mikään tuikkujen tai kynttilöiden polttelija sisällä, mutta ulkona tykkään niitä laittaa palamaan.

Meillä on parvekkeella lämmittimet, mutta lampaantalja toimikoon vielä ekstralämpönä tarvittaessa. Tämä iso parvekkeemme on kyllä kullanarvoinen ja koko kesän se on toiminut yhtenä ylimääräisenä huoneena.

Aikaisempina syksyinä olen laittanut callunoita tähän kukkalaatikkoon. Täytyy miettiä laitetaanko tänäkin vuonna jo ostetun maljan lisäksi. 

Karsin poikien keppikokoelmasta puolet, kymmenkunta aarretta lähti tylysti roskiin. Jäljelle jääneistä muodostui asetelma. 

Että mä tykkään tästä meidän lisähuoneesta.

Esikoisen ja kuopuksen rooleista

Eilen vietettiin poikien päiväkodin 40-vuotisjuhlia. Molempien lasten ryhmät esiintyivät tilaisuudessa ja tämä esiintyminen on luonnollisesti ollut pinnalla viime aikoina. Kuunnellessani lasteni ajatuksia tulevasta tapahtumasta olen jälleen kerran tullut ajatelleeksi heidän luonteidensa eroavaisuuksia.

Esikoinen on se lapsi, joka jännittää kovasti, murehtii herkästi ja ujostelee alkuun. Tästä huolimatta hänellä tuntuisi olevan kova halu esiintyä ja tämä halu voittaa arastelun. Esikoinen on aina ollut mukana kaikissa päiväkodin juhlissa, hän on laulanut kevätjuhlassa yksin ja oli nytkin innolla lauluesitystä harjoittelemassa. Rekvisiitatkin napattiin kotoa mukaan, niin tulee aidompi fiilis esitykseen. Niin ja rusetti kaulaan, muillakin pojilla kun kuulemma oli päällään herrasmiehen vaatteet.

Kuopus puolestaan tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti ykskantaan, että hän ei muuten aio esiintyä. Kuoroon hän saattaa pakon edessä suostua ja kertoi, että "mä oon kuololainen". Pari päivää myöhemmin sama tyyppi totesi puoliksi tuohtuneena olevansa kuitenkin mustikka. Tästä päättelin, että yksi kappale "kuololaisia" ei ehkä ollut se toivottavin tilanne, vaan niin piti pikkutyypinkin vetää mustikan hattu päähänsä ja piirileikkiä yleisölle. Ja hienosti meni, tosi hienosti. Esikoisesta ei ollut epäilystäkään etteikö olisi mennyt.

Kuopus on se, jonka esiintymistä minä jännitän. Esikoisesta tiedän, että hän osaa ja hanskaa, haluaa ja tekee. Kuopuksesta mietin mahtaako lapsi mennä lainkaan muiden mukana esille, iskeekö mököys kesken piirileikin vai kasvaako kaipaus äidin viereen liian suureksi. Eilen sain jälleen tuta, että kovasti on pienempikin kasvanut. Tyynesti moikkasi meille vanhemmilleen yleisöön ja kävi muiden ryhmäläisten kanssa istumaan omalle paikalleen.

Siinä katsellessani aloin miettiä mikä merkitys olemiseen ja tekemiseen on lapsen luonteella ja mikä taas syntymäjärjestyksellä. Onko esikoisena syntyneen helpompaa kasvaa olemaan esillä, vai tuleeko se häneltä luonnostaan? Ja kuinka paljon tähän vaikuttaa oma mallini, se että minä ja siskoni olemme rooleissamme ihan niin kuin omat poikani.

Minustahan on siis ihanaa olla esillä, vaikka olenkin jännittäjä ja pohjimmiltani arka. Mistä päästäänkin siihen, olenko minä arka yhä, vai kuvittelenko vain lapsuuden peruna olevani. Joka tapauksessa ala-asteella juonsin koulun kevätjuhlat ja olin aina jos mahdollista ohjelmissa mukana. Lukiossa olin näytelmäkerhossa ja lukuisia vuosia meni luottamusoppilaana. Olen se tyyppi, joka tekee ja hoitaa, järjestää ja pitää puheen vielä päälle siskoni hengaillessa tyytyväisenä taustalla. Esikoinen ja minä, kuopus ja tätinsä. Todella tuttua.

Mies on keskimmäinen lapsi ja omien sanojensa mukaan stereotyyppinen sellainen.

Esikoisen rooli voi olla myös raskas. Ei ole pelkkä kulunut klisee, että esikoinen taistelee ja kuopus pääsee vanavedessä helpommalla. Esikoinen puhuu hautajaisissa ja häissä, hoitaa käytännön asiat ja neuvoo sekä opastaa. Kuopuksella on aina joku kenelle soittaa ja keneltä kysyä, mutta esikoisen pitää selvittää asiat itse. Mikä siis on syntymäjärjestyksen merkitys, mikä osuus luonnetta ja persoonaa? Tällä hetkellä en saa päähäni yhtäkään sellaista sisarusparia, jossa esikoisen ja kuopuksen roolit eivät olisi ylempänä kuvatun kaltaiset.

Aloin myös miettiä sitä perinteistä "vanhempien suosikki" -asetelmaa ja sitä pidänkö minä itse jotenkin yllä poikieni rooleja. Olen itse aina ajatellut, että siskoni meidän perheemme kuopuksena on ollut vanhempieni erityishuomion kohteena, ihan vaan kun sattuu olemaan se nuorin. Tähän ei liity mitään epätasa-arvoista tai yhden lapsen suosimista, vaan asetelma tuntuu tulleen luonnostaan ja liittyvän nimenomaan jotenkin tuohon kuopuksen asemaan ja rooliin. Eilen illalla oma kuopukseni puolestaan kietoi kätensä minun käteni ympärille nukahtaessaan ja huomasin miettiväni, että asetanko minä erilaisia odotuksia lapsilleni. Mitä jos esikoisella on kova rasite esikoisasemastaan jo itsessään sen lisäksi, että hänen luonteensa on huolehtivaisuuteen taipuvainen. Osaanko arvostaa hänen taitojaan tarpeeksi vai vaadinko häneltä enemmän vain sen vuoksi, että hän nyt vain on niin noheva tyyppi. Samaan aikaan kuopus saa käpertyä kylkeeni nukkumaan ja minä vain nautin hänen olemassaolostaan.

Päteekö tämä myös koulumenestykseen? En halua missään nimessä asettaa lapsilleni turhia paineita tai epärealistisia odotuksia. Olenko silti sitä mieltä, että kahdeksikko esikoisen kokeista olisi pettymys samalla, kun se kuopukselta olisi onnistuminen? Olenko huomaamattani luonut lapsille erilaiset odotukset tulevaisuuteen? Siinä ei olisi edes mitään järkeä, sillä kuopus on taidoissaan todellisuudessa edellä sitä, missä esikoinen oli samanikäisenä. Onko heistä käyttämäni nimitys Äly ja Väläys turhan lokeroiva? Hämmentävää.

Mitä minä siis voin vanhempana tehdä rikkoakseni näitä rooleja? Voin kannustaa kuopusta ja odottaa häneltä enemmän, täyttäähän vauvani ihan kohta jo neljä vuotta. Voin auttaa esikoista rentoutumaan ja nauttimaan tekemisestä suorittamisen sijaan. Voin pitää huolen siitä, että odotan molemmilta yhtä paljon tai yhtä vähän, miten asiaa nyt haluaakaan lähestyä. Voin arvostaa heitä yksilöinä, yksilöllisten ominaisuuksiensa mukaan. 

Vaikka täytyy kyllä todeta, että kyllä luonteellakin on merkitystä. Eilen kävin ojentamassa onnittelukukat päiväkodille vanhempainyhdistyksen puolesta. Ja jos yhtään esikoistani tunnen, niin enemmän häntä tulevaisuudessa harmittaa alisuoriutuminen kuin kokeisiin lukemiseen käytetty aika.

Tuntuuko tutulta? Vai onko kokemuksesi päinvastainen? Kerro ihmeessä!