Kun me lähemmäs kolme vuotta takaperin mietimme nykyisen kotimme ostoa, oli isoin kysymys huoneluvun riittävyys. Tiesimme nimittäin, että jonkinlainen työhuone on hyvä olla olemassa ja kirjoja meillä tulee jatkossakin olemaan paljon. Sata neliötä ja fiksu pohja antoi kuitenkin monenlaisia mahdollisuuksia ja vakuutuimme tilan riittävyydestä sittenkin, kun pojilla on omat huoneet eikä erillistä työhuonetta enää ole.
Yllä näette asuntomme pohjapiirroksen ja huonejaon. Makuuhuoneet ovat kaikki suunnilleen samaa kokoluokkaa, poikien huone hivenen kahta muuta suurempi. Näin olikin luonnollista laittaa pikkukundit siihen huoneeseen, kun heitä kerran kaksi siellä majailee. Me otimme keskimmäisen huoneen makuuhuoneeksemme miehen kanssa ja työhuone/kirjasto avautuu kivasti olohuoneeseen. Tällä jaolla on menty pian kaksi vuotta, mutta nyt on aika tehdä muutoksia.
Olin ajatellut pitää pojat yhteisessä huoneessa vielä niin pitkään kuin vain haluavat ja harkita omia huoneita aikaisintaan esikoisen mennessä kouluun. Nyt olemme joululomasta saakka opettaneet myös kuopusta nukahtamaan omaan sänkyynsä ja se sujuu jo jotenkin, ainakin joskus. Hän osaa nukahtaa itse, mutta toki sitä enneen pikkutyyppi ilmestyy lukuisia kertoja olohuoneeseen, huutelee silittämistä tai vessahätää, hänellä on tärkeää asiaa ja tätä rataa. Mutta sinne hän yhä useammin nukahtaa ja se on tosi hyvä homma meidän vanhempien unien kannalta olkoonkin, että aamuyöstä ipana yleensä kömpii väliimme.
Mikään tässä ei olisi ongelmallista ellei kuopus häiritsisi esikoisen nukkumista. Esikoinen käy yleensä tosi kauniisti nukkumaan ja nukahtaa nopeasti. Se ei kuitenkaan estä kuopusta yrittämästä kaikkia mahdollisia temppuja saadakseen veljensä hereille ja leikkikaveriksi. Pikkutyyppi heittelee veljeään leluilla, tunkee samaan sänkyyn tai keksii kaikenlaisia jekkuja. Esikoista kiukuttaa, kun hän on iso ja osaa nukkumishomman, mutta pienempi häiritsee. Eräänä päivänä esikoinen sanoi, että hän toivoisi saavansa oman rauhallisen paikan, joka olisi vain hänelle. Että olisi oma pöytä jossa tehdä asioita silloin kun haluaa, omat paikat tavaroille ja vähemmän leluja, kun hän on jo tuleva eskarilainen ja haluaisi vaan legot ja kirjat itselleen. On kuulemma myös liikaa siivoamista, kun noita leluja on noin paljon!
Siitä se ajatus sitten lähti. Juttelimme miehen kanssa asiasta ja koska ehdotus tuli minun uniajatusteni lisäksi myös esikoiselta itseltään, niin mikä ettei. Esikoinen saa oman huoneensa, kuopus omansa ja työhuoneesta luovutaan. Kuten mies totesi, ei siellä loppujen lopuksi ja läppäreiden/iPadien ollessa käytössä kukaan oikeasti istu töitä tekemässä. Ja näillä neliöhinnoilla ei oikein kannata pitää yhtä huonetta puhtaasti kirjavarastona!
Hahmottelimme päätöksen jälkeen rauhassa uusia toimintoja, vanhojen siirtymisiä uusille paikoilleen ja huoneiden jakautumista. Tulimme siihen tulokseen, että me miehen kanssa muutamme poikien entiseen huoneeseen, onhan se tosiaan muita hieman reilumpi ja eritoten siellä on eniten kaappitilaa kahden ihmisen vaatteille. Esikoinen saa meidän vanhan huoneemme, omasta toiveestaan, ja kuopus muuttaa työhuoneeseen. Tämä vaatii hieman myös rakenteellisia muutoksia asuntoon, sillä olohuoneen ja kuopuksen huoneen välinen oviaukko on suljettava. Olemme päätyneet laittamaan siihen liukuoven, jotta aukko on halutessa saatavissa helposti jälleen auki. Olohuoneen puolelle samalle seinälle tulee koko pituudelta kirjahyllyjä kattoon saakka. Mutta joskus tulevaisuudessa voimme halutessamme ottaa hyllyjä pois ja niiden takaa paljastuu tuo liukuovi.
Työpisteelle on hyvin tilaa käytävän varrella, siihen kun riittää vain pieni pöytä, johon saamme läppärit ja printterin. Tämä on myös linjassa sen ajatukseni kanssa, että en halua poikien hautautuvan omiin huoneisiinsa koneiden kanssa. Kun työpiste on käytävällä, on helpompi valvoa mitä sillä koneella oikein tehdään.
Myös olohuoneen järjestys muuttuu, pyöräytämme sohvat ympäri niin, että pienemmän selkäpuoli tulee kohti keittiötä ja isompi tulee olohuoneen peräseinälle television paikan ollessa ikkunan edessä. Otamme yhden Boknäsin hyllypalan tv-tasoksi. Kääntelimme tätä järjestystä viikonloppuna ja kokeilimme eri vaihtoehtoja. Pääasia oli, että ei tule liian ahdasta ja ei näytä tulevan. Hyvä tästä tulee.
Olimme sunnuntaina syömässä vanhempieni ja siskoni kanssa ja kerroin tästä suunnitelmastamme. Sanoin, että menemme ihan rauhassa nyt eteenpäin ja jos kesälomalla olisi vihdoin aikaa maalailla seinät ja saada kaikki valmiiksi. Äitiä nauratti. Hän sanoi olevansa varma siitä, että minut tuntien viimeistään pääsiäisenä on valmista. Täytyy myöntää, että eilen juuri sanoin miehelle, että eikö voitaisi jo ryhtyä hommiin! Minulla on nimittäin sisustusasioissa selvät sävelet!
