Retail Therapy

Koska sisäinen hamsterini on taas villiintynyt, päätin valjastaa sen hyvään tarkoitukseen ja lähdin joitakin päiviä sitten tekemään pikaisen kierroksen vaatekaupoissa. Tarpeet olivat selkeät ja kaikkea löytyi. Hamsteri oli siis tällä kertaa hyvin fiksu.

Lähdin hakemaan ihan normaalia arkivaatetta. Zarasta löytyi harmaata neulosta villatakin ja neulepaidan muodossa. Molemmat ovat täyttä kashmiria. Samasta putiikista ostin myös ohuen merinovillaisen tummansinisen neuleen, jota ajattelin käytettäväksi hameiden kanssa. Se on ihanan lämmin, vaikka ohut olikin. V-kaula-aukot ovat aina ne minulle parhaat.

Lisäksi hankin vielä mustat ja tummansiniset skinny jeans -malliset housut. Näillä pärjätään taas.

No joo, yksi heräteostos löysi tien myös kassiini. Essien kynsilakka, jonka sävy  "Vested interest" on hauska vihreän/sinisen/harmaan sekoitus. Kokeilin sitä jo nopeasti sormenkynsiin tänään, mutta vähän villiltä näytti. Varpaisiin tuota ajattelinkin, vähän vaihtelua normaalisti käyttämiini punaisen ja pinkin sävyihin.

Tänään kävin Kämpin terassilla parin tunnin punaviini- ja juttelutapaamisessa ja bussille kävellessäni askeleet vain kääntyivät kohti Stockan ovia. Ei voinut mitään, hulluttelujen imu veti puoleensa liikaa. Mutta onnea minulle, sillä en ostanut mitään muuta kuin muutaman ajattelemani lastenkirjan. Tuli tavaraähky. Ja en-oikeasti-tarvitse-täältä-mitään -ähky. 

Yöpöydällä nyt: Taivas mikä työpaikka!

Finnairin 90-vuotisjuhlan kolkutellessa ovella päätti yhtiön matkustamohenkilökunta koota kaiken kokemansa ja kuulemansa yksien kansien sisään. Syntyi Taivas mikä työpaikka! (Atar 2012), hyväntuulinen kertomuskokoelma ja historiikki siitä millaista on ollut työskennellä Finnarin palveluksessa eri vuosikymmenillä. Mitä lentoemännältä tarvitaan, millaisiin sattumiin voi koneen käytävää pitkin kävellessä joutua ja millaiselta ilmailun tulevaisuus oikein näyttääkään.

Kuva: cdon.com

Kirjan tekstit on jaoteltu useaan alalukuun. Aluksi kuljetaan aivan Finnairin ja matkustamohenkilökunnan työn alkutaipaleille ja otetaan "Ensiaskeleita" "Silloin ennen vanhaan". Tätä seuraavat muun muassa osiot "Kentällä", "Lennolla" ja "Lennon jälkeen". Omia suosikkejani ovat ehdottomasti luvut "Maailmalla" ja "Aikaerossa". Myös erityistilanteisiin lennolla tai erityisiin kohtaamisiin tunnettujen matkustajien kanssa puututaan. Kaikkea höystävät lentävän henkilökunnan omat kokemukset, kaskut ja ja muistelot. Ne muodostavat suurimman osan kirjasta ja ovat sen parasta antia, viihdyttävyydessään ykkösluokkaa. Myös me matkustajat pääsemme analysoiduiksi  lentävän henkilökunnan näkökulmasta. 

Nappasin kirjan käsiini eräänä iltana ennen nukkumaanmenoa enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Onnistuin kerran myös herättämään vieressäni nukkuvan kuopuksen purskahtamalla spontaaniin nauruun, niin tutulta jokin luettu huvittava sattumus tuntui. Monenlaisista taustoista yhtiöön tulleet kirjoittajat ovatkin onnistuneet tekemään viihdyttävän lukuelämyksen, joka on yhtä aikaa kevyt pintaraapaisu ja syvällinen tietoisku siitä millaista on työskennellä pilvien yläpuolella. Palasin muistoissani monesti lapsuusvuosiini.

Niin, minä olen kasvanut perheessä, jossa lennettiin. Olen ollut yksi niitä lapsia, jotka "käyttäytyvät ja tervehtivät aina kohteliaasti", kuten kirjassa lentävien lapsia kuvaillaan. Niitä, jotka vilkuttivat ikkunasta aamuisin vanhemmalle ja jännittivät kentällä mahdutaanko vapareilla matkustettaessa koneeseen vai ei. Yhä on muistissa sekin kerta, kun teini-ikäisenä saimme isäni kanssa aivan järjettömän riidan aikaiseksi viittä minuuttia ennen kuin hänen piti lähteä ovesta ulos ja kentälle. Hän lähti ja parin päivän kuluttua jatkettiin siitä mihin riidassa jäätiin ja tehtiin sovinto. Kuinka erilaista lienee olla lentävän lapsi tänä päivänä, kun Skype, Facebook ja ihan yksinkertaisesti kännykät ovat olemassa.

Lentoemännän työssä ja lentomatkailussa on aina ollut minulle hiven taikaa. Pikkusiskon kanssa on luonnollisesti leikitty ne lentoemäntäleikit, kun toinen istui vyöllä köytettynä keittiön pinnatuolilla toisen tarjoillessa ja tarkastaessa ovatko käsimatkatavarat varmasti edessä olevan istuimen alla. Joskus ajattelin haluavani lentoemännäksi, mutta tiesin huonon näköni olevan este. Ehkäpä se ammatti ei minua varten olisi muutenkaan, sillä aikamoisia sissejä ovat nämä ahtaissa työtiloissa toimivat ja aikaerorasituksen nahoissaan tuntevat palveluammattilaiset. Mutta taika, se on säilynyt lapsuudesta saakka. Ja kun on kerran päässyt ohjaamon ikkunoista näkemään miten aurinko kultaa alla levittäytyvän Grönlannin, on taianomaisuus taattu lopuksi ikää. Sillä onhan se aika mieletöntä, nousta siiville ja matkustaa pilvien halki.

Kirjan kautta myös lukija saa palan tästä taiasta, joka kaiken arkisen aherruksen alla välkkyy. Kirsikkana kakun päällä voit kirjan ostamalla tukea Mielenterveyden keskusliiton toimintaa. 

Mulberry Bayswater

I'm in love. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessan mitä tulee uusimpaan laukkuhankintaani, Mulberryn Bayswateriin sävyssä Oak. 

Tämä laukku on keikkunut toivelistani kärkipäässä lähes kymmenen vuotta. Se on aina ollut mielestäni aivan superkaunis, klassinen ja elegantti. Ikuinen monella tapaa, kun sen kerran hankkii. Pitkään ajattelin, että tämä on täydellinen lahja sitten joskus, kun valmistun yliopistosta.

Sitten tuli Mulberryn paljon puhuttu hinnankorotus, juuri ennen laukkuhankinnan ajankohtaistumista, ja se siitä. Ajattelin etten todellakaan aio maksaa sellaista hintaa käsilaukusta, joku järki mukaan. Edullisesti alennusmyynnistä löytämäni Dorset-tote toimi hyvin ja Bayswater painui mielen perukoille. 

Olen todennut, että surullisena minusta tulee hamsteri. Alan haluta kaikenlaista tavaraa ja ostaa asioita. Ei hyvä. Paitsi silloin, jos sattuu törmäämään unelmiensa laukkuun käytettynä, juuri toivotussa värissä, moitteettomassa kunnossa ja kuitin kera. Silloin voi onnitella itseään hamsteri-ominaisuuden aktivoitumisesta.

Ja tässä tämä nyt vihdoin on! Laukku on siis käytettynä hankittu, mutta edellinen omistaja ei ole käyttänyt veskaa lähes lainkaan. Hinta, jolla laukun hankin, oli sitä mitä laukut "vanhaan hyvään aikaan maksoivat" ja pulitin sen tyytyväisenä. 

Ja tiedättekö mitä? Laukku on ollut käytössä juuri niin hyvä kuin aina olen ajatellutkin sen olevan. Se on täyttä nahkaa ja olemukseltaan ryhdikäs, se käy kaikkien vaatteiden kanssa ja kaikenlaisiin menoihin. Laukkuun mahtuvat kaikki tavarani hyvin ja sieltä löytää etsimänsä helposti. Tämä oli suurin harmitukseni Dorset Toten suhteen sen ollessa niin pehmeää nahkaa. En ikinä löydä laukusta mitään ilman valtavaa penkomista. Toisaalta taas se on erinomainen silloin, kun tavaraa pitää olla mukana paljon. Arjessa aloin kuitenkin menettää hieman hermojani.

Pienessä sisätaskussa kulkevat puhelin ja avaimet.

Muuten tavaralle on oikein hyvin tilaa ja sivuremmejä löysäämällä vielä vähän enemmän, jos tarvetta ilmenee.

Tässä pari kuvaa in action, kun oltiin perjantaina lähdössä esikoisen kanssa hammaslääkäriin. Laukkua tulee kannettua etupäässä tuossa kyynärtaipeessa, mutta hyvin se pysyy myös olkapäällä, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Ja myös pyörän ohjaustangossa se roikkuu hyvin mukana. Kantokahvat ovat vahvaa tekoa, ei tarvitse pelätä niiden ratkeamista lainkaan.

Tänään olin liikkeellä päälläni paksu neuletakki ja yhä vaan laukku sujahti olkapäälle. Jos yhdistelmään lisätään vielä päällystakki, voi mennä liian naftiksi. Laukku on melko painava tyhjänäkin, mutta itseäni se ei vielä ole haitannut. Toisaalta taas olen käyttänyt sitä lähinnä töissä ja sinne ei ihan hirveästi tavaraa tarvita mukaan. Ne perusjutut, eli kalenteri, meikkipussi, toinen pussi kaikelle irtosälälle, lompakko, aurinkolasikotelo ja tätä rataa mahtuvat hyvin. Myöskään läpän aukaisu aina laukusta jotain kaivaessa ei ole vaivannut. 

Ette uskokaan miten tyytyväinen olen tähän laukkuhankintaani. 

Tai ehkä te uskotte, lienette itse joskus hankkineet jotain yhtä kaunista ja ikuista. My precious!

Hullu hetki

Lauantaiaamu, eilen postiluukusta kolahtanut Hullujen Päivien kuvasto ja karkkipussin jämät. Suljen korvani alituiseen kinastelevien lasten säätämiseltä ja katselen hetken ihan vaan mitä kuvasto tänä syksynä tarjoaa.

Nada. Pakko selata uudelleen.

Ei, pakko se on uskoa. Tänä vuonna ei ainakaan kuvaston perusteella tarvitse käydä keltaisilla päivillä lainkaan. Tavallaan aika vapauttava fiilis. Mitään en tarvitse, kaikkea on. Toki aina voisi hamstrata sampoota tai kurkata lastenvaateosastolle, mutta ei sekään nyt jaksa innostaa. 

Heitän siis keltaiset hullutukset hyvillä mielin paperinkeräykseen ja jätän itselleni vain yhden option ensi viikolle. Akateemisessa piipahdus on aina perusteltua.

Kuopus - kohta kolme

Vaikka olen ahkera vauvakirjojen päivittäjä, jää monta pientä yksityiskohtaa poikien lapsuudesta varmasti unohduksiin. Päälinjat sitä muistaa, mutta ne pienimmät ja tavallaan myös merkityksellisimmät katoavat muistista. Ne arjessa esiin tulleet. Ne, jotka tekevät lapsesta juuri hänet. Niinpä näitä yhteenvetoja tuskin voi olla liikaa. Millainen on siis pian kolme vuotta täyttävä kuopus nyt?

Hänen pituutensä on hivenen yli 90 cm ja painoa löytyy n. 12 kg. Kaikki kaksikymmentä hammasta ovat tulleet suuhun ja äidin perintönä legot ovat kauniissa suorassa rivissä, ei oikomistarpeita tällä lapsella. Hän on pikkuinen hoikka poika, pitkäraajainen ja isopäinen sekä -jalkainen. Kengänkoko vaatimattomat 26.

Kuopus alkoi hieman ennen kaksivuotispäiväänsä jutella ja puhe eteni muutaman kuukauden aikana vastavuoroiseksi ja lauseet usean sanan mittaisiksi. Silti vielä viime keväänä päiväkodissa kävi hyvin hiljainen poika, joka jutteli vain kotona, ei hoidossa. Kesän aikana sanavarasto oikein räjähti ja puheesta tuli ilmeikästä ja monipuolista. R-kirjainkin on kuultu kerran. Kuopuksen kanssa on hauska jutella, hän käyttää sanontoja ja synonyymeja taitavasti. Hän kyselee mitä muille kuuluu ja kertoo omista kuulumisistaan. Jos jokin ei suju ihan toiveen mukaisesti, on homma "epäreilua"! Hän osaa myös kieltäytyä tylsästä tehtävästä keksimällä tekosyitä. Autoja ei voi kerätä lattialta, "kun mulla on tää kurkku kipeä". Logiikka on kuitenkin vielä pienen lapsen suoraviivaista mallia. Kuopus pohtii asioita ja miksi-vaihe on kuumimmillaan.

Tällä hetkellä ilmassa ei ole pahemmin uhmaa. Hirveä puoli vuotta kestänyt kaksivuotisuhma laantui kevään mittaan ja elo kuopuksen kanssa on sopuisaa ja tasaista. Mielikuvitus sen sijaan on aivan valtavassa lennossa ja tämän saman vaiheen muistan esikoiselta aikanaan. Meillä on milloin tiikereitä lattialla tai karhuja keittiössä, milloin kummitus asuu parvekkeella tai hirviö eteisessä. Kaikki on hyvin todellista, vaikka lapsi ymmärtääkin ettei kummituksia ole oikeasti olemassa.

Kuopus pääsi kesällä ensimmäistä kertaa teatteriin, kun kävimme katsomassa Vaahteramäen Eemeliä. Se olikin elämys, jota muistellaan jatkuvasti ja tuleville syntymäpäivilleen olen ajatellut Eemeli-teemaa. Myös elokuviin lapsi pääsi ensi kertaa viime sunnuntaina, kun kävimme katsomassa Lentsikat. Hyvin meni ja hyvin jaksoi kuopus istua ja katsoa. Muistin kehittymisen huomaa esimerkiksi kesän tapahtumien muistelusta ja pari kertaa kuopus on jutellut viime joulusta ja siitä missä esimerkiksi joulukuusi meillä oli. Saa nähdä milloin muodostuvat ensimmäiset pysyvät muistot.

Kuopus tykkää musiikista ja laulaa paljon. Kerran viikossa pidettävä muskari on päiväkodin suosikkijuttuja ja sieltä on siirtynyt paljon lauluja myös kotiin. Tämän hetken suosikki on "Leijonan metsästys", jonka lapsi leikkii ja laulaa lävitse. Robinin "Puuttuva palanen" sekä "Frontside Ollie" ovat isoveljen myötä tulleet tutuiksi ja "Boom-Kah" -videota katsellaan usein. Myös Heikki Kuulan "Koirakaveri" on hitti. Huvittaa kuinka paljon esikoista nopeammin kuopus on siirtynyt lastenlauluista tuollaiseen teinimusiikkiin.

Kuopus tykkää katsella piirrettyjä, joista suosikkeja ovat Autot ja Dumbo. Leikeistä erityisesti legot ovat tykättyjä, mutta duplot jo vähän out, koska velikin rakentaa legoilla. Roolileikeissä lapsi on usein Teräsmies tai Hämähäkkimies, jokin supersankari kuitenkin. Toisinaan on sitten hyvä käpertyä äidin syliin pieneksi kissaksi. Myös palapelit ovat kuopukselle mieluisia. Hän tekee 25 palan palapelejä ilman että tarvitsee apua, piirtää ympyrän ja pääjalkaisen ihmisen. Kädet, hiukset, silmät ja napa menevät piirustuksessa oikeille paikoilleen. Hän leikkaa saksilla taitavasti, osaa numeron viiteentoista asti ja tunnistaa kirjaimia. Lapsen lempiväri on punainen ja hän saa kielen rullalle.

Kuopus on motorisesti hyvin taitava. Kuperkeikka onnistuu vaivatta, samaten hyppy tasajalkaa, seisominen yhdellä jalalla ja kävely puomilla ilman tukea. Kuopuksen ensimmäinen harrastus, naperosirkus, saa lapselle hymyn huulille ja ilon pintaan. Kerran viikossa harjoitellaan rapukävelyä, siltakaatoa ja temppuilua trapetsilla, hypitään trampoliinilla ja kävellään vaijerilla. Kesällä lapsi oppi myös ajamaan pyörällä apupyörien kanssa.

Kuopus osaa syödä veitsellä ja haarukalla, tätä ihmeteltiin jo keväällä päiväkodissa. No oppiihan sitä, kun isoveli vieressä näyttää mallia, tämä pätee niin hyvässä kuin huonommassakin hyvin. Tällä hetkellä istuu suhteellisen nätisti ruokapöydässä, mutta ajoittain vielä häipyy kesken syömisen tekemään jotain muuta. Ipana syö päiväkodissa todella hyvin, mutta kotona melko huonosti. Hän ei ole ennakkoluuloinen, vaan haluaa maistaa uusia makuja. Vesi on kuopuksen juoma lasista juotuna, mutta lapsi tykkää myös mehuista, etenkin appelsiinimehusta. Kerran viikossa oleva karkkipäivä on epäilemättä lapsen lemppari, sen verran perso makealle on tuo kuopus.

Kuopus on kesäkuun lopusta saakka ollut täysin kuiva. Sekä päivä- että yövaippa jäivät molemmat yhtä aikaa pois juhannuksen jälkeen ja kolmessa päivässä lapsi oli oppinut homman jujun. Veljensä oli aikanaan aivan samanikäinen. Päiväkodissa kuopus käy pöntöllä, kotona käytössä on potta. Hän pukee ja riisuu itse ja kengät menevät ihmeen usein oikeisiin jalkoihin.

Kuopus on luonteeltaan tulisieluinen herkkis. Hän osaa käyttäytyä todella kauniisti niin halutessaan, mutta olla luonnollisesti myös aivan mahdoton. Kohteliaisuussanat kuuluvat perussanavarastoon, kiitos kuuluu kauniisti ja anteeksipyyntöä harjoitellaan. Aina pitää pyytää ja antaa anteeksi. Hän on myös hyvin hellä huolehtimaan pehmoleluistaan, vaikka mikään niistä ei olekaan muodostunut toista tärkeämmäksi. Unikaveriksi riittävät isä ja äiti. Huumorintaju kukkii ja kujeilee.

Päiväkodin vasu-keskustelussa kuopus sai paljon positiivista palautetta reippaudestaan, luottamuksestaan aikuisiin, tiedoistaan ja taidoistaan. Hän käyttäytyy kauniisti ja nauttii leikeistä ikäistensa kanssa. Nyt leikit ovat jo enenevässä määrin yhteisiä rinnakkaisten sijaan. Kehityskohteina mainittiin aikuisten totteleminen heti ensimmäisellä kerralla ja pitkäjänteisyyden kehittäminen. 

Että tällainen poika.

Tiukka ote elämässä

Meidän elämäämme ilostuttavat kaksi pientä pyöreäpäistä poikaa, jotka vaaleat hiukset viuhuen rientävät leikistä toiseen ja ovat kietoneet vanhempansa täysin pikkusormiensa ympärille. Ja isovanhempansa. Ja varmaan tätinsäkin. He aiheuttavat meille säännöllisesti harmaita hiuksia keksinnöillään, mutta tuplasti, triplasti tai miljoonasti enemmän onnenhetkiä ja onnea siitä, että he ovat osa perhettämme. Meidän ikiomat pallopäät, veljekset Äly ja Väläys. Mutta kuinka samanlaisia he lopulta ovatkaan?

Lapsilla on hyvin tarkkaan kolme vuotta ikäeroa. Esikoinen oli syntyessään niin pikkuruinen, 48 cm pitkä ja painoa 3310 g. Parin päivän päästä syntymäpainosta oli jäljellä enää kolme kiloa, kunnes huomasimme että lapsi ei saa imettyä kunnolla kireän kielijänteen takia. Fiksu lääkäri nipsaisi sen poikki, mutta ongelmat jatkuivat. Lopulta pullo oli ratkaisu, mutta kieli yhä näin viisivuotiaana aivan sydämenmuotoinen. Meidän ihana kirppunen, pikkuinen poika, joka kasvoi ja kasvaa yhä keskikäyrän alapuolella. Ruumiinrakenteeltaan aivan kuin mies pitkän selän ja lyhyempien jalkojen kanssa. Jäntevä pienijalkainen patukka. Tällä hetkellä, viiden ja puolen vuoden iässä, pituutta on n. 112 cm ja painoa parisenkymmentä kiloa. 

Nähdessäni kuopuksen ensimmäisen kerran sektiosermin ylitse ajattelin, että me ollaan sitten kloonattu esikoinen. Pojat näyttivät niin samanlaisilta, että oikein nauratti. Kun sain myöhemmin lapsen ensimmäistä kertaa syliini alkoi eroja löytyä ja nykyään he eivät meistä edes näytä kovin samalta. Muuta ovat yleensä hyvin eri mieltä. Nykyään huvittaa, että kutsuimme reilun 3600 gm painoista ja 49 cm pitkää kuopusta alkuun Möhöksi. Niin paljon vaikutti tuo puolen kilon ero suhteessa esikoiseen, että kuopusta oli paljon paljon helpompi käsitellä. Ja sama kielijänne muuten nipsaistiin jälleen heti laitoksella poikki, vaikka kuopus olikin pullobeibi heti alusta alkaen. Lapsi oli ja on yhä pitkäraajainen, pelkkiä hoikkia käsiä ja jalkoja. Hän on nyt muutamaa kuukautta vaille kolmevuotiaana hieman yli 90 cm pitkä ja paino huitelee 12 kg:n kieppeillä. Hän on isojalkainen, pieniruokainen ja luonnostaan hyvin hoikka. Eikä sitä ehdi syödä, maailmassa on niin paljon muuta kiinnostavampaa! 

Sairauksien suhteen ollaan menty hyvin samaa rataa. Molemmilla todettiin parikuisena maitoallergia, esikoisella pahempi kuin kuopuksella. Molempien korvakierre päättyi reilun vuoden iässä putkitukseen ja tulehdukset loppuivat siihen, esikoisella lopullisesti, kuopuksella vajaan vuoden ajaksi. Esikoinen on atoopikko ja molemmilla on siitepöly- ja eläinallergia. Aivan ovat allergioissaan kuten vanhempansa, sillä mihin sitä geeneistään lapsi pääsee. Kaiken kaikkiaan ihan normijuttuja nämä, en ole kokenut allergioiden ja sairauksien koskaan rajoittavan elämäämme sen kummemmin. Esikoisella aloitetaan huomenna ristipurennan oikomishoito, aivan kuten isällään aikanaan. Kuopuksella puolestaan on täysin suorat hampaat eikä mitään oikomistarvetta. Enemmän tullut äitiinsä tässä asiassa.

Pojilla on molemmilla pyöreät päät, isot siniset silmät, nöpönenä ja vaaleat hiukset. Esikoisen silmät ovat kirkkaammat siniset, kuopuksen tummat mustikkasilmät. Heillä on myös mieheltä peritty hiusraja, nipukattomat korvalehdet, pitkät sormet ja varpaat. Esikoisen piirteet ovat pyöreämmät, kuopuksen kulmikkaammat. Ison eron tekee tietysti kuopuksen hymykuoppa, mitään sellaista ei meillä kenelläkään ole. Kuopus on myös väreiltään esikoista tummempi, vaikka molemmat vaaleita ovatkin. Tummempi iholtaan, ruskettuu palamisen sijaan ja tätä rataa. Olen aivan varma, että kuopuksesta tulee aikanaan tummahiuksinen kuten minä ja esikoisesta miehen tavoin vaaleampi. Olihan kuopus syntyessään ruskeahiuksinen, vaikka tällä hetkellä blondina kulkeekin.

Siinä missä esikoinen kehittyi vauvavuonna kaikissa taidoissaan hyvin normimeiningillä, on kuopus kirinyt kaulanmitan ohi kaikessa. Supermotorinen lapsi alkoi ryömiä puolivuotiaana, kontata seitsenkuisena ja otti ensimmäiset askeleensa vähän myöhemmin. Kunnollisen kävelyn molemmat ovat aloittaneet harjoiteltuaan sitä ennen kuukauden verran ja olleet molemmat vähän alle yksivuotiaita. Molemmat pääsivät myös pienestä pitäen kiipeämään ihan minne tahansa ja kiipesivät myös sillä erotuksella, että arka esikoinen mietti edes vähän kannattaako. Kuopus oli tuolloin jo kiivennyt. He ovat aina olleet vikkeliä, aktiivisia ja nopeita. Kuopus siihen malliin, että aloin tosissani harkita iltarukousta ja siinä itsesuojeluvaiston pyytämistä lapselle.

Molemmat pojat sanoivat ensimmäiset kaksisanaiset lauseensa jonkin verran alle kaksivuotiaina ja sitä ennen käytössä oli kourallinen sanoja. Sen sijaan "äiti" on ollut jo todella aikaisin sanavarastossa, first things first ja sitä rataa kai. Kaksivuotiaasta eteenpäin puhe on kehittynyt hurjasti, esikoisella seuraavan puolen vuoden, kuopuksella neljän kuukauden aikana ihan keskustelun mahdollistavaksi. 2,5 -vuotiaista eteenpäin molemmat ovat olleet aivan mahdottomia lörpöttelijöitä.

Molemmat pojat rakastavat lukemista ja laulamista. Huumorintajun osalta esikoinen on aina ollut enemmän verbaalisen huumorin suosija siinä missä kuopus puolestaan täysverinen fyysinen hassuttelija. 

Luonteiltaan he ovat kuin yö ja päivä. Esikoinen on herkkä ja herkkävaistoinen pohtija, itsekritiikin kruunaamaton kuningas ja äärettömän hellä lapsi. Hän huolehtii maailman pyörimisestä ihan liikaa ikäänsä nähden, mutta nauttii onneksi myös samanikäisen leikkikavereiden kanssa olemisesta suuresti. Kuopus puolestaan on tulta ja tappuraa. Hänellä on äärimmäisen tulinen luonne, tämä lapsi ei ole kynnysmatto! Siinä missä esikoinen murehtii kokemiaan vääryyksiä pitkään, on kuopus halki-poikki-ja pinoon -metodin kannattaja. Pienet kädet menevät puuskaan ja suusta kuuluu "epäreilua" kunnes äiti tai isä ottaa syliin. Keskenään veljekset nahistelevat kuten ketkä tahansa sisarukset, mutta vanhempaa ilahduttaa nähdä myös heidän läheiset välinsä. Nämä kaksi ovat ehdottomasti toistensa tärkeimmät ihmiset ja he myös sanovat ja osoittavat sen toisilleen. 

Aarteenpoikaset. Parhaat pojat ikinä. Aale Tynni on osannut jo kauan sitten kertoa tunteeni runomuodossa.

"Sivelen armaita kasvojasi,

poskesi pientä omenaa.

Siroja, kirkkaita kulmiasi

tukkaasi silkinruskeaa.

Nenääsi pientä ja lystikästä

- sinua ilman en elämästä

mitään saattaisi aavistaa.

Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,

löysin kirkkaan selkeän tieni,

iloni yksinkertaisen.

Olen vain suojeleva syli.

Kasva kauas äitisi yli."

Nyt on lokakuu ja kodista näkee sen

Sunnuntaina kävimme esikoisen kanssa ostamassa syyskukkia parvekkeelle. Oli aika heittää kuolleet kesäkasvit pois, viedä isot ruukut varastoon ja kantaa sieltä lyhdyt kynttilöineen tilalle. Tänään on jo lokakuu, syksy on todellakin täällä! 

Plantagenista hankittiin violetteja sekä valkoisia callunoita ja ostin niille myös korin, johon aina syksyisin kasvit laittaa. Esikoinen valitsi mukaan kurpitsoita ota 3 maksa 2 -tarjouksesta. Ihmeteltiin kassalla hyvä tovi missä yhden kurpitsan viivakooditarra oikein on. Autossa se löytyi ipanan lapasesta. Kotona esikoinen asetteli kurpitsat huolellisesti ja symmetrisesti paikoilleen. Itse olisin laittanut ne tuollaiseksi rykelmäksi kuin alemmassa kuvassa, mutta aina ei voi voittaa. Tai halua. 

Hyvin pienin  muutoksin tuli parvekkeesta syksyyn sopiva. En vienyt vielä pehmusteita ja tyynyjä tuoleilta pois, sillä meillä on kuukauden kuluttua tulossa juhlat ja siellä parvekkeella varmasti vielä viihdytään. Mies ja esikoinen kävivät eilen ostamassa vielä lämmittimet parvekkeelle, ne pitää vain ruuvata paikoilleen. Kyllä sitten kelpaa venyttää parvekekautta vielä yhdellä kuukaudella!

Meillä on kuopus sairastanut pian viikon nuhakuumetta ja äkäistä sellaista. Lapsi on aivan räkäinen ja kuume nousee aina, kun hän nukkuu. Päiväkotiin ei siis ole asiaa ja eilen sekä tänään on minun vuoroni olla hänen kanssaan kotona. Mikäpä tässä, eilen sain ainakin tehtyä kunnon viikkosiivouksen lapsen katsoessa piirrettyjä sohvalla. Toki tässä toivotaan pikaista paranemista, pitänee käydä uudelleen lääkärissä ellei lapsen olo helpotu pian. Eilisyö oli ensimmäinen kuumeeton viikkooan, joten jospa se tästä.

Kuopuksen sairastaessa ovat esikoinen ja isänsä ehtineet muun muassa syksyiselle metsäretkelle. Asuinalueemme tarjoaa tällaisille retkille täydelliset puitteet eikä kotoamme kauan kävele merenrantaan. Hetkessä ollaan paikassa, jossa kasvaa marjoja ja josta voi löytää aarteita.

Niitä aarteita riitti kotiin kannettavaksi ja lauantaina minun ollessa päiväkodin vanhempainyhdistyksen kirpputoritapahtumaa järjestämässä olivat perheen miehet askarrelleet muun muassa siivekkäitä käpylehmiä.

Äsken siivosin askartelun jäljet pois ja laitoin loput materiaalit kulhoon pöydälle. Vähän syksyä tänne sisällekin!