Eva Frantzin Osasto 23 tarjoaa kauhistuttavaa jännitystä lapsilukijoille

Eva Frantz: Osasto 23. 139 s. 

Kustantamo S et S: 2019.

Suomennos: Anu Koivunen.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

"Minun nimeni on Stiina, ja minä kai kuolen pian." Näin alkaa Eva Frantzin Runeberg Junior -palkittu lastenkirja Osasto 23 (Hallonbacken) ja koukuttaa lukijansa heti alkumetreiltä.

Eletään aikaa sisällissodan jälkeen. Stiina on n. 11-vuotias tyttö, köyhän leskiäidin monilapsisen perheen keuhkotautia sairastava tytär Merimiehenkadulta Helsingistä. Hän viettää aikansa maaten keittiön sohvalla ja yskii verta. Kun lääkäri ehdottaa Stiinan siirtämistä Vadelmarinteen parantolaan luonnon ja raittiin ilman keskelle, ei Stiina innostu. Miten se muka auttaisi, hän miettii, sillä "ilmaahan on kaikkialla". Lopulta ihan oikea automobiili tulee kuitenkin noutamaan Stiinan ja parantolakin osoittautuu aivan kuin linnaksi metsän keskellä. Kaikki hyvin?

Vaikka Stiinaa hoivataan, hän saa nukkua puhtaissa valkoisissa petivaatteissa ja syödä kerrankin kyllikseen, tuntuu jokin olevan kummallisella tavalla pielessä. "Minulla oli outo tunne. Jokin tuntui väärältä. En oikein sopinut tänne" miettii Stiina, ja kummastelee missä kaikki muut ovat. Onneksi on kuitenkin Ruben, poika toiselta osastolta, joka öisin livahtaa salaa Stiinan luo. 

Ruben on myös se, joka johdattaa Stiinan parantolan salaisuuksiin, tulipalossa tuhotuneeseen itäsiipeen ja osastolle 23, jonka myös pitäisi olla palanut maan tasalle. Entä mitä on mielessä vanhalla naisella, joka kehottaa Stiinaa pötkimään pakoon, sillä "köyhille lapsille käy täällä huonosti?"

Frantzin kirja on erinomaisesti kirjoitettu ja suomennettu. Kirjailija on aiemmin kirjoittanut jännitystä aikuisille ja ensimmäiseksi lastenkirjaksi lopputulos on loistava. Frantz onnistuu herättämään lukijan myötätunnon ja sivu sivulta sitä huomaa elävänsä pienen Stiinan tunteissa mukana. Stiina havainnoi ympäristöä ja sen tapahtumia tarkasti ja kertoo niistä lukijalle konstailematta, aivan kuten lapsi tekee. Koko kirja suorastaan henkii sadan vuoden takaista tunnelmaa, niin hyvässä kuin pahassa, tekstistä tehokeinoihin saakka. Sydäntäsärkevää on todistaa köyhän lapsen identiteettiä, jonka Frantz tuo Stiinassa esille. Siitä lukeminen tekee hyvää tämän päivän lapselle. 

Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Tämä ei ole ykkös- tai kakkosluokkalaisten kirja. Osa kirjastoista on laittanut tämän lasten jännityskirjallisuuteen, osa lasten kauhuun. Minä itse kallistun jälkimmäiseen, sillä loppua kohden tapahtumat etenevät vauhdilla ja muuttuvat hyvinkin traagisiksi ja groteskeiksi. Ihmisen julmuus ja sokea kunnianhimo yhdistyvät yliluonnolliseen, mutta samaan aikaan taitava teksti vie mennessään. Niin minä kuin viidesluokkalaiseni ahmaisimme kirjan ja tykkäsimme valtavasti. Samaan aikaan en vielä suosittelisi tätä kolmasluokkalaiselleni. Isompien alakoululaisten vinkkauslistalle tämä kuitenkin menee aivan ehdottomasti, lasten kauhukirjallisuutta kun ei liiemmälti tällä hetkellä ole, varsinkaan hyvää sellaista. 

"Paras viimeaikaisista lukemistani", totesi poikani. Olen samaa mieltä.