tiistai 30. heinäkuuta 2019

Tauluostoksilla, eli pienen pintaremontin loppusilaus



Seinien maalaamisen jälkeen olin hukassa. Saunan lauteet täyttyivät seinille pääsyään odottavista valokuvista ja grafiikoista, mutta minä emmin. Raahasin tauluja edestakaisin, mietin parasta sijoittelua ja sitä miten ne kannattaisi ripustaa. Halusin säästää siistejä pintoja turhilta kokeiluilta ja olla ihan varma. Niinpä meidän seinillämme ei ollut oikein mitään ennen heinäkuun alkua. Tuolloin näin Marianne Niemisen töitä instassa ja ihastuin. 



Sovimme tapaamisen taiteilijan työhuoneelle, jonne menimme mieheni kanssa melkoisen selvät speksit mielessä. Minä olin tykästynyt erityisesti pieniin ja värikkäisiin töihin, mutta seinällemme sopisi paremmin jokin harmaasävyinen. Ehkä yksi olisi hyvä, ehkä tarvitsisimme kaksi työtä. Paikka oli selvillä, taulu tulisi olohuoneen isolle seinälle, jolla ei ennestään ollut mitään. 



Tapaaminen oli juuri sitä mitä odotinkin. Mukavaa juttelua, kauniita maalauksia ja valitsemisen vaikeutta. Lopulta ensimmäinen osuma tuli maalauksesta, jonka Marianne kertoi tuoneensa vintiltä ja joka aikaisemmin oli koristanut hänen omaa kotiaan. Mies sanoi ensin, että tuo me ainakin otetaan ja minä myötäilin, harmaasävyinen maalaus muuttaisi meille. Mutta entäs ne värit, ne taulut jotka ensimmäisenä saivat minut olemaan yhteydessä?



Väriä löytyy siitä toisesta työstä, joka myös kotiimme matkasi. Kauniita vaihtoehtoja oli vaikka ja kuinka, joten lopulta mentiin eliminaatiotekniikalla ja viimeiseksi jäi jäljelle voittaja. Katsokaa nyt mitä värejä!



Ajattelin taulujen tulevan eri seinille. Ripustusvaiheessa hain kuitenkin myös ne odottavat grafiikanlehdet ja ryhdyimme pyörittelemään. Tälle seinälle valikoitui kaksi Virve Liljan työtä sekä pari muuta öljyväritöiden oheen. Lopputulos on mieleeni ja samassa myös Kuutti Lavonen, Outi Heiskanen sekä muut grafiikkamme löysivät paikkansa. Niin myös nämä kaksi uutta työtä ensiajatuksista poiketen vierekkäin. 



Parasta on, kun jokainen näkee maalauksissa ihan jotain muuta kuin toinen. Minun mielestäni isossa työssä on kaupunkisiluetti ja oikealla maailmanpyörä. Kuopuksen mielestä kuvassa on rauniot ja oikealla sisäänkäynti luolaan. Kaukaa näkee kokonaisuuden, läheltä mielettömät pienet yksityiskohdat värien käytössä ja tekniikassa. 



Näiden kahden työn hinta suoraan taiteilijalta ostettuna oli erittäin lompakkoystävällinen, kun vertaa galleriahintoihin. Ilahdun, kun katson seinällemme. Nämä taulut ovat paljon enemmän kuin hintansa arvoiset.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti