Kaksplus.fi

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ahkera kuin muurahainen

Mä olen niin poikki, puhki, rätti ja sippi. Uusi työ jatkuu nyt toista viikkoa, perehdytys loppuu torstaina ja opeteltavaa on riittänyt. Tällä viikolla viemme miehen kanssa pojat yhdessä päiväkotiin kahdeksan jälkeen ja ennen yhdeksää olemme töissä. Mies joustaa, lopettaa iltapäivällä kahden jälkeen ja hakee pojat ennen kolmea. Illalla hänen koneeltaan kuuluu tasaista naputtelua. Minä puolestani lopetan viideltä, tulen vajaan tunnin kotiin julkisilla ja avaan kotioven ennen kuutta. Eilen olin illalla yhdeksältä unessa, ihmekös tuo. Täydellinen päivärytmin muutos, paljon uutta asiaa. Mutta tykkään!

Muutama kännykkäräpsy työvaatetuksesta, joka saa olla ihan tavallista ja rentoa. Olen mennyt haaremihousuissa, trikoohameessa, kietaisumekossa ja farkuissa aamuisin. Istumatyö vaatii joustoa myös vaatteisiin, ettei ahdista.




Pojilla ottaa koville. Viime viikon lopuksi molemmat puhkesivat itkuun, kun on ollut niin ikävä. Lohduttelen heitä joka päivä, kerron että muutama päivä vielä, sitten palataan normirytmiin. Kaiken kukkuraksi olen viikonlopun poissa, mutta mies on keksinyt kaikenlaista kivaa tekemistä kolmikolle. 


Minä olen ottanut pojat nukkumaan viereen, siihen ovat saaneet nukahtaa turvallisesti meidän väliimme. Ja jos suinkin olen jaksanut, olen hiljaisuuden tullen avannut työpaperikansion ja kerrannut vähän.


Huomenna on taas futispäivä, viime viikolla alkoi myös kuopuksen futiskerho. Mies hoitaa nämäkin aktiviteetit tällä viikolla, minä olen tosiaan vasta illalla kotona. Mitä ihmettä meidän arjestamme tulisi, jos se olisi aina tällaista. Täydet työpäivät, harrastukset, kauppakäynnit ja asioiden hoitamiset. Vanhempainillat ja kaverisynttärit. Vaikka kaikkeen tottuu, niinhän se on.


Sunnuntaina istuin kentän laidalla ja kannustin esikoista. Mies oli saanut kunnon flunssan ja oli sängynpohjalla koko viikonlopun.




Mutta nyt nukkumaan! 

16 kommenttia:

  1. Kaikella kunnioituksella, tervetuloa normiäitien ja -isien arkeen! Tuota se meillä suurella osalla on; tehdään ihan normipituista työpäivää, hoidamme kotitöitä, järjestämme synttäreitä, viemme lapsia harrastuksiin. Sen takia kuulostaa hieman hupaisalta, että sinä olet reilun viikon jälkeen rättipoikkiväsynyt. Mutta, en tarkoita tätä pahalla, niin se vaan on! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa huvittua, kyllä mä itsekin ihmettelin miehelle miten voin rasittua näin muutamasta pidemmästä päivästä. :) Avainsana lienee tottumus. Olen tottunut nyt vuoden ajan tekemään lyhyttä päivää ja sitä ennen istumaan luennoilla, joten tällaiset "seiskalta ylös ja kuudeksi kotiin"-päivät ovat uutta.

      Poista
  2. Arki tahtoo olla raskasta ja päivät venyy kun kulkemiseen menee aikaa. Itse kuljen omalla autolla tai joskus työkaverin kyydillä. En kulkisi mistään hinnasta julkisilla mutta eipä sillä että aika kehnot ne täällä Oulussa tahtoo olla ellei asu aikalailla keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä meiltä pääsee julkisilla ihan hyvin matkaan, menen ensin bussilla ja vaihdan keskustassa raitiovaunuun. Periaatteessa pääsen ovelta ovelle, mutta kyllä siihenkin aikaa saa kulumaan.

      Poista
  3. Arki onnistuu yleensä hyvin, kun osaa järjestellä, priorisoida ja olla tehokas. Minä olen siinä onnellisessa asemassa että yllämainitut seikat on kunnossa, jolloin en onneksi kaadu väsymyksen alle. Kyllä se pian teiltäkin alkaa luonnistua. Keskityt vain olennaiseen ja pidät omasta jaksamisesta ja kunnosta huolta niin johan alkaa työ ja vanhempain illat ja synttärit ja harrastukset luistaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo on selkeästi mun heikko kohtani. Eilen keskityin illan parin tunnin ajan tuskailemaan pyykkivuoria ja pesemään niitä ja stressasin samalla vähän muustakin. Ei hyvä, ehdottomasti pitäisi osata siirtää epäolennaiset sivuun ja todella keskittyä olennaiseen. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Tsemppiä, kuullostaa hyvinkin tutulta , ja kyllä siihen tottuu! :) Itse keskitän esim pyykinpesun viikossa yhdelle pe-illalle tai aamupäivälle (esim la-aamu kun miesväki käy kaupassa , samalla siivotaan kevyesti eikä mennä minnekään), kone pyörii kahdeksasta saakka "taustalla" putkeen muutaman tunnin ja pyykit kuivuvat sunnuntaiksi kaappiin viikattavaksi seuraavaa viikkoa varten. Lisäksi mies pesee ja silittää työpaitojaan viikolla omaan tahtiin siinä välillä. Elämää helpottamaan meillä on pojalle 2-3 viikon arkivaatevarasto, joten kriisiäkään ei tule vaikka joskus pyykkivuori kasvaisi, samoin nyt vauvalle on varattu paljon kotivaatetta ettei heti tarvitse olla pyykkäämässä. Nyt ei tarvitse tietty mun reissata, mutta työelämän normiarjessa on noin yksi 2-4 päivän työmatka ulkomaille per 1-2 kk, joten myös se aikaansaa järkkäilyjä esim ruokien valmistamisen suhteen (teen laatikoita tms valmiiksi joten miehellä iisi lämmittää). Mies matkustelee nykytyössä onneksi aikaisempaa harvemmin, mutta välillä 1-2 päivän työmatkoja kotimaassa. Pojan harrastus on nyt loppunut ja tämän syksyn keskitytään ihan vaan uuteen koukuarkeen ja puuhastellaan kotona kaikkea kivaa, joten kuskaamisia ei ole. Eilen tehtiin ilta 1000-palaista palapeliä.. Normisti pojan harrastuksen aikaan mies on itse käyny kuntosalilla tai ruokakaupassa, ja minä lenkillä tms, koitetaan hyödyntää sekin aika jotenkin. Kevätkaudeksi poika saa valita itselleen taas jonkun kivan harrastuksen kun meidän perhe-elämä on taas tasoittunut ja itsekin on sitä mieltä että jaksaa taas ja on päättänyt mitä lajia haluaa kokeilla. Kyllä tekin löydätte balanssin menojen suhteen, normiperheen arjelta tuo kuitenkin kuullostaa vaikka alussa väsyttääkin ;) Tsemii! Terkuin Heini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä osaat siis ihan eri tavalla hallita arjen kaaosta, itse olen aivan hukassa, kun normirutiini rikkoutuu! Tuo vaatemäärän riittävyys onkin hyvä pointti, nyt meillä on varattu pojille päiväkotivaatetta reiluksi viikoksi, sen enempää ei löydy. Pitäisi ehkä ostaa vähän ekstraa, muutama ylimääräinen pari collegehousuja tms. Mutta meillä tämä on omaksi onnekseni vain parin viikon juttu, sen jälkeen jatkan työpäiviä aina yhdeksästä kahteen.

      Poista
  5. Niin, nuo "pitkät päivät" ovat ihan normaaleja suurimmalle osalle vanhemmista, eli en oikein osaa toivottaa muuta kuin sopeutumista :) Teillä ei kuitenkaan ole lisäksi pihaa, mökkiä ym, vaan asutte pienessä kerrostaloasunnossa, tuohon kun lisäisi pihan hoitamisen, toisen auton, pari lasta lisää ja vaikka sen veneen ja mökin, niin ollaan edelleen tilanteessa, josta ihmiset ihan oikeasti selviytyvät ja jopa ovat tyytyväisiä siihen. En tiedä mitä tällä halusin sanoa... ehkä sitä, että joskus blogistasi paistaa tuomitseva asenne toisia vanhempia kohtaan ja toisaalta valitus sellaisista asioista, joita toiset joutuvat pitämään ihan normaaliin arkeen kuuluvina juttuina. On hienoa, että olette päättäneet asettaa lapset etusijalle monessa asiassa, mutta meillä esim arvostetaan laadukasta asumista (tällä tarkoitan tilaa reilusti kaikille, omaa pihaa jne) niin paljon, että molempien on pakko käydä töissä. Ihan koko pitkän päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, valintojahan nämä ovat. Meillä on sataneliöinen asunto, joka on perheellemme juuri hyvä ja toinen auto asuinalueellamme onneksi tarpeeton. Mökki meillä toivottavasti ensi kesänä jo on, sen hankinta on nyt tullut ajankohtaiseksi. Omasta mielestäni asumme erittäin laadukkaasti ja sijaintiin nähden isossa asunnossa. Omakotitalo ei olisi meitä varten. Ja samanlainen valinta on tämä osa-aikatyöni, mahdollistaa iisimmän arjen ilman tukka putkella paikasta toiseen kiitämistä. Omassa arvoasteikossani aika lasten kanssa menee heittämällä asumisen ohitse, jos arvottamaan käydään. Eikä tässä ole mitään tuomitsemistaa, oikeuden valittaa sen sijaan pidätän omassa blogissani jatkossakin itselläni. ;)

      Poista
  6. Kuulostaa ihan tutulta lapsiperheen arjelta, johon kyllä tottuu ja sitä oppii pyörittämään :) Olen itse kahden pienen tytön äiti ja olen täysipäiväisesti töissä. Tytöt harrastavat kolmena iltana viikossa. Lisäksi on synttäreitä, vanhempainiltoja, vanhempainyhdistystä jne. Asumme isossa omakotitalossa, jossa riittää siivottavaa, puutarhanhoitoa ja lumitöitä. Isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat yli 150 km päässä. Ja tosiaan, pyöritän tätä hommaa pääsääntöisesti ihan yksin ;) Se on raskasta, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tsemppiä teille, kyllä se työarki lähtee sujumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tämä on, normiarkea kahdelle työssäkäyvälle aikuiselle. Sinä olet kyllä sissi, kun pääsääntöisesti hoidat tuon kaiken yksin. Ystäväpiirissäni on yksinhuoltajia, joita ihailen suuresti heidän kyvystään hoitaa työ, lapset ja kaikki siihen päälle tuleva ihan itse. Meidän ei tarvitse tätä poikkeustilaa sentään jaksaa kuin tämän viikon loppuun, sen jälkeen työpäiväni ovat yhdeksästä kahteen.

      Poista
  7. Se on tuo informaatiotulva ja lisääntyneet sosiaaliset suhteet mikä väsyttää. Koko päivän kun joutuu skarppaamaan niin kyllä siinä on puhki itse kukin :) työtehtävien ja kavereiden tullessa tutuiksi ja rutiinien hiotuessa se kyllä helpottaisi vaikka pidemmät päivät jatkuisivatkin.

    tsemp!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, skarpattu on. Kaikki on uutta ja ihmiset uusia ja joka toinen päivä eksyn vieläkin käytävillä. Mutta ehkä se tästä. Pakkohan sen on!

      Poista
  8. Mä luulen, että se, mikä osaa lukijoistasi häiritsee, on että sä saat sen kuulostamaan siltä, että kuka tahansa voisi vaan päättää, että "valintani on panostaa 100% lapsiin ja sen takia teen osa-aikatyötä". Todellisuudessa läheskään kaikki ei näin voi tehdä, vaikka suurin osa haluaisi. Joko miehesi tienaa helposti yli kahden ihmisen normaalin palkan, olette voittaneet lotossa tai vaikka vanhempasi kustantavat elämäänne. Sinulla on mahdollisuus elää leveästi, vaikka tekisit osa-aikatyötä. Joku voisi ajatella, että kun teillä olisi varaa, että olisit kaiket päivät kotona, mikset pidä/ole pitänyt lapsiasi kotona kauempaa?
    Mun ei ole tippaakaan tarkoitus arvostella valintojanne, mutta ehkä itseänikin hieman häiritsee, että korostat niin sitä, kuinka sinun valintasi on asettaa lapset kaiken edelle, ikäänkuin se ei 99% vanhemmille olisi. Sinä olet vaan onnekkaassa asemassa: vaikket itse ehkä ihan huikeita summia tienaa, voit klikkailla verkkokauppoja, shoppailla stockalla ja reissata useita kertoja vuodessa. Entä jos teillä ei olisi niin paljon ylimääräistä rahaa? Olisitko valmis luopumaan em. asioista ja elämään rahoja laskeskellen ja silti tekemään osa-aikatyötä? Koska se olisi pojillesi parhaaksi?
    Anyway, hyvää syksyä koko perheellenne! Ja toivottavasti en mitenkään loukannut tällä kirjoituksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi. Älä huoli loukkaamisesta, päinvastoin sait mut ajattelemaan tätä asiaa pitkään. Mä väitän, olin sitten oikeassa tai en, että yllättävän monella olisi halutessaan mahdollisuus tehdä lyhennettyä työpäivää/viikkoa/jotain. Toki se vaatii suunnittelua ja joistakin asioista luopumista, mutta tuskin se mahdotonta on, jos ihminen niin haluaa. Miten ihmeessä muuten on selitettävissä se, että me ollaan ihan tavallinen keskiluokkainen ja keskituloinen perhe ja meillä on se mahdollisuus. Ei me olla ainoita tähän pystyviä varmastikaan.

      Yllä olevaan liittyen, me emme ole voittaneet lotossa, mieheni ei tienaa superpalkkaa eivätkä vanhempani elätä meitä. Me elämme mukavasti, mutta en tippaakaan koe, että elämämme olisi millään tavalla leveää. Tai no maailman mittakaavassa tietysti, mutta niin jokaisen suomalaisen on. Ja tätä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa ja juttelin miehenikin kanssa. Että miten minä onnistun antamaan sellaisen kuvan, että elämämme olisi jotenkin erikoisen leveää. Sen sijaan arkemme on täynnä valintoja, mihin panostetaan ja mistä säästetään. Minä käyn esimerkiksi kampaajalla kolme kertaa vuodessa enkä kuluta itseeni juurikaan rahaa. Ei ole vaikkapa rakennekynsiä tai ripsenpidennyksiä. Mieheni ostaa vaatteita harvoin. Ja tätä rataa. Eli kyllä mekin valintoja teemme.

      Me tekisimme kaikkemme, että pystyisimme jatkamaan minun osa-aikaisuuttani myös siinä tilanteessa, että meille tulisi taloudellisesti tiukempaa. Ja kyllä, olisin valmis laskemaan rahojamme tarkemmin, jos uskoisin sen olevan perhettämme hyödyttävä valinta. Mitä tulee poikien pitämiseen kotona, olen ehdottomasti päivähoidon lämmin kannattaja. Uskon, että lapset saavat sieltä paljon virikkeitä ja vertaista ikäseuraa ja hyötyvät siitä, kun saavat olla välillä myös muiden kuin äidin kanssa. Toisekseen minä haluan tehdä työtä, minulle ei sopisi täysi kotonaolo. Ja kuten sanottua, en usko sen olevan lapsillekaan hyödyksi pidemmän päälle.

      Kivaa syksyä myös sinulle!

      Poista