lauantai 24. syyskuuta 2016

Syyspäivä ulkona

Aurinko tuskin pilkahti pilvien lomasta, mutta muuten tämä syksyinen lauantai oli syyspäivä parhaasta päästä. Sellainen, että teki mieli päästä ulos vetämään keuhkot täyteen kirpeää ilmaa ja fiilistelemään vaahteran muuttumista punaisen ja keltaisen kirjavaksi. Ei siis muuta kuin pyörät alle ja retkelle, ensimmäisenä pysähdyspaikkana leikkipuisto.


Seuraavaksi siirryttiin tien toiselle puolelle liikuntapuistoon, jossa pidettiin pituushyppykisat. 







Kolmas pysähdyspaikka oli ranta, jossa nappasin pari kuvaa pikkukundeista. 




Raitisilmamyrkytyksen saatuamme leipomisesta innostunut eskarilainen vaati jälleen saada vaivata taikinaa. Viime aikoina tässä taloudessa on syöty niin paljon omatekemiä herkkuja ettei vähään aikaan. Taas tehtiin sämpylöitä ja sen lisäksi mustikkapiirakkaa. 


Piirakasta ei muuten ole enää paljon jäljellä, niin hyvää se oli!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti