Häät Helsingissä 11 vuotta sitten

"Oh, how we danced on the night we were wed

We vowed our true love though a word wasn't said

The world was in bloom, there were stars in the skies

Except for the few that were there in your eyes."

Yksitoista vuotta sitten oli täydellinen syyskesän päivä, jota oli valmisteltu jo pitkään. Se olisi aivan hyvin voinut olla eilen, niin kirkkaina ovat muistot mielessäni yhä. Mikä ihanista ihanin päivä, mitkä maailman hauskimmat häät. Mikä pitkä ja tunnelmallinen vihkiseremonia, mikä levollinen ja jännittämätön rauhallisuus koko päivän. Tätä oli suunniteltu ja odotettu, vihdoin oli hääpäivämme! En todella jännittänyt lainkaan, olin vain onnellinen ja nautin joka sekunnista. Ja miten hauskaa aikaa oli häiden suunnittelu ja kuinka monta läheistä siinä oli mukanamme. Kuten olen usein sanonut, teimme kaiken kerralla niin hyvin, että kertaakaan en ole halunnut ottaa uusiksi ja tehdä jotain toisin. 

Valmistauduimme vihkimiseemme aamulla yhdessä kotonamme. Minä kävin kampaajalla ja meikissä ja yhdessä lähdettiin valokuvattavaksi. Janne Renvallin suunnittelema ja valmistama puku oli silkkiä, pitsiä ja silkkitylliä ja viimeisen päälle moitteeton. Se valmistui vasta häitä edeltävänä päivänä, seikka joka todennäköisesti aiheutti äidilleni lukuisia unettomia öitä. Olen yhä näiden vuosien jälkeen tyytyväinen päätökseeni valita kullanvärinen pitsi pukuun ja huntua reunustamaan. Annoin suunnittelijalle vapaat kädet, halusin vain pitkän laahuksen ja vielä pidemmän hunnun. Hiukset olivat simppelilllä pallonutturalla ylhäällä ja koko look hyvin pitkälle sellainen kuin etukäteen visioinkin. Näytin ihan itseltäni.

Alusta saakka oli selvää mihin halusimme häissämme panostaa, rahaa pääkaupunkiseudulla vietettäviin 130 hengen ravintolahäihin kyllä saa kulumaan. En ole itse asiassa koskaan kertonut toteutuneita kustannuksia kenellekään paitsi miehelleni, mitäpä niistä. Kaikki oli sen arvoista. Me panostimme itse juhlaan ruokineen ja viineineen, valokuvaukseen, vaatetukseen ja sormuksiin. Sen sijaan emme käyttäneet paljonkaan rahaa esimerkiksi autoon eikä meillä ollut hääkarkkeja. Kattauskin on mielestäni kauneimmillaan silloin, kun se on yksinkertaisesti kukkien koristama. 

Pitkä vihkitoimitus Helsingin Tuomiokirkossa oli päivän kohokohta. Aikaa meni yli puoli tuntia ja ovien jälleen avautuessa ulkoportailta löytyi paitsi mittava määrä japanilaisia turisteja myös seuraava hääpari odottelemassa. Sisääntulomusiikkina meillä oli Elgarin "Land of Hope and Glory", välissä jousikvartetti soitti Pachelbelin "Kaanonin d-duurissa" ja alttarilta poistuimme Kuulan häämarssin myötä. Sormusvalat meillä oli tottakai myös.

Riisin ohella kirkon portailla heiteltiin ruusun terälehtiä. Toisesta kuvasta tuli myös kiitoskorttimme.

Hääjuhlaa vietettiin Katajanokan Kasinolla. Meillä ei ollut hääleikkejä tai visoja, mutta mieskvartetti lauloi. Leikkien sijaan syötiin ja juotiin hyvin, kuunneltiin puheita vanhemmilta, kummeilta ja ystäviltä, syötiin lisää iltapalaa juustojen muodossa ja tanssittiin paljon. Tilattiin samppanjaa ja juteltiin vieraiden kanssa. Juuri niin kuin toivoimmekin.

Häävalssina tanssimme Akselin ja Elinan häävalssin. Seuraava, vanhempien valssi oli "Nousee päivä laskee päivä" ja kolmantena tanssimme minun vanhempieni häävalssin "Häämuistojen valssin". 

Kakun tilasimme Kakkugalleriasta. Valitettavasti he vain unohtivat tilauksemme, joten emme saaneet toiveemme mukaisesti korkeaa tiramisukakkua. Sen sijaan saimme pikatoimituksena kaikki kakut, jotka myymälästä saatiin kokoon. Tuloksena oli kakkubuffet!

Hääyötä vietimme Kämpissä, josta kotiuduin seuraavana aamuna mieheni yöhousut jalassa. Olin siinä kaikessa tohinassa unohtanut pakata itselleni vaihtovaatteet kokonaan! Parin päivän huilaamisen jälkeen lennähdimme toiselle puolelle maapalloa ja vietimme seuraavat viikot Mauritiuksen paratiisisaarella. 

Viime vuonna juhlistimme kymmenettä hääpäiväämme järjestämällä jälleen kekkerit. Täydelliset juhlat olivat nappi silmään pyöreiden vuosien kunniaksi, ja tänä vuonna tuntuu hyvältä juhlistaa matalammalla profiililla perheen kesken. Yksitoista vuotta, aika mieletöntä! Ja samalla niin luonnollista, mitäpä muutakaan.

"The night seemed to fade into blossoming dawn

The sun shone anew but the dance lingered on

Could we but recall that sweet moment sublime

We'd find that our love is unaltered by time."