Aku Ankka - kyllä vai ei

Juttelin Kaksplus-bloggaajien kesäjuhlissa Marian ja Jonnan kanssa lyhyesti aiheesta Aku Ankka. Millaista lukemista se on, suosittelenko kirja-alan ammattilaisena akkareita luettavaksi ja miten sarjakuvat arvottuvat suhteessa kovakantiseen kirjallisuuteen. Aihe jäi kutkuttamaan mielen perukoille ja päätin erityisesti näin kahden pojan äitinä kirjoittaa asiasta pidemmin. 

Poikalasten lukeminen on viime vuosina ollut pinnalla erilaisissa tutkimuksissa. On pohdittu sitä miksi poikien lukeminen vähenee Helsingin Sanomien juttu aiheesta) tai miksi erot sukupuolten välillä kasvavat kovaa vauhtia (Ylen artikkeli). On etsitty keinoja kannustaa poikia kirjallisuuden pariin esimerkiksi kirjastojen valmiiden lukulistojen avulla. Myös instagramista alkanut #pojatkinlukee-kampanja on ottanut asian ansiokkaasti esille. 

Minun mielestäni on pääasia, että lapsi lukee. Oli käsissä sitten tiiliskiven paksuinen lastenromaani tai ohut sarjakuvalehti, on lukeminen aina kannustettavaa. Aivan kuten aikuisetkin monesti, myös lapsi valitsee erilaista luettavaa eri tilanteisiin. Akkari on nopea ottaa käteen, lukea pari sivua vaikkapa lähtöä odotellessa ja jättää taas odottamaan. Sarjakuvalehdet ovat omiaan lyhyisiin lukuhetkiin, sellaisiin joissa ei voida tai haluta keskittyä lukemiseen syvällisesti. Aku Ankka on mitä mainiointa ajanvietettä ja vieläpä suomenkielisenä tekstinä laadukasta. Perinteisen akkarin lisäksi suosittelen lämpimästi Aku Ankka Junioria pienemmille lukijoille. Siinä tekstit ovat lyhyempiä ja suurempia ja lehdessä on lisäksi tehtäviä. Meille tulevat molemmat, toinen esikoiselle ja toinen kuopukselle.

Jos sarjakuvalehteä tulee luettua esimerkiksi iltapalaa syödessä, vaatii kirjan lukeminen lapselta enemmän. Nykypäivänä ärsykkeitä puskee joka taholta, kun puhelin piippaa, televisio elämöi ja ympärillä puhutaan. Sarjakuvalehteen syventyminen ei vaadi lapselta yhtä paljon kuin kirjan lukeminen ja sen vuoksi kirjat ovat omiaan esimerkiksi illan rauhoittumishetkiin, luettavaksi ennen nukahtamista. Joskus akkareita luetaan sängyssäkin ja sekin on ihan ok. Ei aina jaksa syventyä, jos lukea kuitenkin haluaa. 

On hyvä muistaa, että lukutaito ja lukemisen taito ovat kaksi eri asiaa. Jokainen meistä osaa lukea sen verran, että arkielämässä pärjää. Lukemisen taitoon sen sijaan liittyy paljon muutakin, kuten lapsen kypsyys ja kyky keskittyä tekemään yhtä asiaa rauhallisesti paikoillaan. Karkeasti sanottuna lukemaan oppii lukemalla. On myös todettu, että erot sanavarastossa ovat huiman suuret niiden lasten välillä, jotka lukevat tai eivät lue. Laaja sanavarasto, nyanssien ja synonyymien ymmärtäminen ja kyky erottaa olennainen aines epäolennaisesta kasvavat kirja kirjalta. Kaikkia näitä tarvitaan paitsi elämässä yleensä, myös työelämässä puhumattakaan kirjojen vaikutuksesta mielikuvitukseen ja empatiakykyyn. Paljon puhutaan siitä kuinka nykylasten pitäisi liikkua enemmän. Tasapaino olisi tässäkin se ideaali, eli päivittäin aikaa sekä pihapeleihin tai harrastuksiin että lukuhetkiin.

Lopuksi en malta olla mainitsematta iltasatujen ja ääneen lukemisen merkityksestä lapsen kehitykselle. Tässä Helsingin Sanomien artikkelissa muistutetaan vanhempia siitä kuinka äärettömän tärkeitä yhteiset lukuhetket ovat ihan kaikille, niin lapsille kuin vanhemmillekin. Ilta-, aamu- tai päiväsatuja ei mikään iPadin satukirjasto tai lasten oma lukeminen korvaa. Valitaan yhdessä kirja ja luetaan sitä ilta illan jälkeen yhdessä, vaikka vain sivu tai kaksi kerralla, jos enempää ei jaksa tai ehdi. Korvaamattomia hetkiä. 

Luetaanko teillä ahkerasti vai vähän vähemmän?