Arjen kuulumisia

Nyt on syyskuun puoliväli ja syksy todella saapunut. Työt ja harrastukset ovat pyörähtäneet pitkän kesäloman jäljiltä käyntiin, illat täyttyvät ja kalenterissa merkinnöt lisääntyvät. Koulusta kiikutettiin jo ensimmäinen koenippu allekirjoitettavaksi ja päiväkodista kysellään hoidon tarvetta syysloman ajalle. Otetaan siis pieni katsaus siihen miten meidän syksymme on alkanut.

Esikoisen koulukuvaus oli jo pian koulun alkamisen jälkeen ja kuvatkin on jo tilattu ja saatu kotiin. Kuvauspäivänä kouluun lähti supertyylikäs kundi, vaikka itse omasta lapsestani näin sanonkin. Mutta ei voi mitään, tokaluokkalainen tykkää ilokseni pukeutua nätisti ihan tavallisena koulupäivänäkin. Iloitsen nyt, vuoden kuluttua lapsi saattaa suostua käyttämään vain yksiä verkkareita ja tiettyä hupparia. Aina. Kaikkialla. 

Myös harrastukset ovat käynnistyneet ja kolmelle arki-illalle on löytynyt täytettä. Esikoisella jatkuvat vanhat tutut enkkukerho sekä partio ja uutena hän aloitti koripallon. Hyvältä vaikuttaa ja lapsi tykkää, ei siis mitään valittamista. Nyt alkuun käydään vain yksissä treeneissä viikolla ja viikonloppuisin vähän fiiliksen mukaan. Kuopus puolestaan aloitti temppusirkuksen, joka meidän supermotoriselle ja ketterälle pikkutyypille on enemmän kuin omiaan. On ihana nähdä lapsen nauravan hymykuopat vilkkuen koko tunnin lävitse ja olen ollut aivan sinä kuuluisana ö:nä Aapisen laidalla häntä seuratessani. "Ai sä osaat hyppiä takaperin puomilla?! Ai sä osaat tehdä kuperkeikan trapetsilla kiikkuen?" 

Minä olen viime aikoina etupäässä lukenut. Työasioihini on tullut vähän muutoksia ja olen ollut hyvällä tavalla kiireinen. Olen tästä eteenpäin keskimäärin kolme päivää viikossa toimistolla ja lopun ajan luen ja kirjoitan kotona. Huvittaa, kuinka sitä tulikin valittua tällainen ala, jossa freelancerit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja elanto monesti raavitaan kasaan useammasta lähteestä. Ja silti, en muuttaisi mitään. Olen myös vähän mielessäni suunnitellut tulevaa ja sitä mitä haluaisi tehdä kuopuksen vielä hieman kasvettua. Nyt on hyvä näin, mutta entäpä jatkossa. Ilokseni työkuviot ottivat ison harppauksen eteenpäin jo tässä vaiheessa ja olen ollut siitä todella tyytyväinen. Homma etenee.

Ja kun olen lukenut päivät, on hyvä vaihtaa lajia ja ottaa iltasaduksi vähän erilaista lukemista. Iltasatuhetki on sellainen, jota en mielelläni jätä kovankaan kiireen tai väsymyksen keskellä väliin.

Lukemisesta puheenollen, kuopuksellakin on nyt oma kirjastokortti ja sitä on käytetty ahkerasti. 

Niin koulu kuin esikoulukin ovat saavuttaneet jo kuukaudessa oman uomansa. Eskarilaisen päivät täyttyvät niin erilaisista hauskoista tehtävistä kuin myös jumppailusta, musiikista ja retkistä. Ulos hän ehtii vain harvoin iltapäivisin, kun olen jo hakemassa. Vähän juttelimmekin opettajiensa kanssa, että voisin tulla silloin tällöin vasta iltapäiväulkoilun alkamisen jälkeen, jotta lapsi ehtii mukaan myös niihin leikkeihin. Eräänä kiirepäivänä se tapahtui aivan tahattomasti, kun hakuaikaan soitin olevani vasta lähdössä työpaikalta. Yllätten lasta ei haitannut alkuunkaan. Myös omakuva oli eräänä päivänä taiteiltu seinälle.

Koulun ja esikoulun alkaminen on luonnollisesti tuonut mukanaan myös vanhempainillat ja vanhempainyhdistyksen kokoukset. Olin puhumassa niin päiväkodilla kuin koulullakin vanhempainyhdistyksen toiminnasta ja kahvitkin tuli keitettyä kaikille päiväkotivanhemmille yhdessä muiden aktiivien kanssa. Jättäydyn mielelläni päiväkodin hommista jo hyvissä ajoin taka-alalle, mikäli vain uusia halukkaita tulijoita ja tekijöitä löytyy. Sen verran tässä on vuosien aikana tietotaitoa kertynyt, että niiden jakaminen eteenpäin ei kuitenkaan käy hetkessä. Koulun vanhempainyhdistyksessä puolestaan jatkan ehdottomasti, se on paitsi mukavaa ja tärkeää, myös palkitsevaa työtä kivojen tyyppien seurassa. Edustajavanhemmuuden esikoisen luokalta jätin ainakin ensi vuodeksi toisille, katsotaan sitä uudelleen sitten, kun ei ole kahta vanhempainyhdistystä. Tässä oltiin muistaakseni lähdössä koululle.

Yhtenä perjantaina päiväkoti oli jo suljettuna ja me vietimme kuopuksen kanssa yhteisen vapaapäivän. Menimme kaupungille, hoitelimme asioita ja söimme lounasta. Oli mielettömän kivaa!

Myös koulun puolesta on vietetty yksi lauantaikoulupäivä urheilun merkeissä. Me vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet sekä ilahduttava joukko uusia aktiivisia vanhempia aloitimme päivän aamulla aikaisin pystyttämällä kahviota ja lopetimme viimeisinä iltapäivällä vietyämme tavarat takaisin koululle. Oli mahtava sää, paljon iloisia oppilaita ja vanhempia sekä huippuhieno yhdessä tekemisen meininki. 

Kesäpaikalla yöt ovat jo sen verran kylmiä, että meno sinne tapahtuu enää päiväreissuina ja yhden sunnuntain mies vietti poikien kanssa talolla. Tämän syksyn teema on omenoiden järjetön määrä. Tämä tässä on toinen satsi neljästä puusta, ensimmäisestä samanlaisesta laitettiin osa viipaleina pakkaseen, tehtiin piirakoita ja annettiin kaikille halukkaille. Tästä lähti myös omenoita tutuille, mutta lisäksi mies vei vajaat kolmekymmentä kiloa mehustamoon. Ja niitä hedelmiä on siellä puissa vielä paljon.

Viime viikko oli allekirjoittaneella mallia meikitön ärhäkän silmätulehduksen vuoksi. Pari viikkoa sitten olin hammaslääkärissä saatuani leukanivelen tulehduksen, sellainenkin voi liiasta lörpöttämisestä tulla. Vaivat vaihtuvat, mutta raidat pysyvät, kuten hissiselfie osoittaa. Muistaakseni olin tässä menossa juuri sinne hammaslääkärille.

Eli tätähän se syksy taas on. Töitä ja koulua, eskaria ja harrastuksia. Kaverisynttäreitä, kyläilyjä, ulkoilua ja koti-iltoja. Arkea parhaillaan ilman kylmetessä ja syksyn aikanaan muuttuessa talveksi. Arvatkaa muuten mihin on enää alle sata päivää. Niinpä!