Bad mom -blogihaaste

Hanna kirjoitti blogissaan Bad Moms -leffan inspiroimana listan kaikista niistä asioista, joissa äitiys ei ehkä yleisesti ajateltujen normien mukaan mene ihan putkeen ja haastoi muutkin mukaan. Kirjoituksen luettuani päässä alkoi samantien laukata ja listalle kertyi monta kohtaa. Nyt siis hashtagilla #badmomlista muutamia tunnustuksia ei-niin-vakavasti.

- Olen hyvin laiska muistuttamaan lapsia xylitol-pastillien tai purkan syömisen tärkeydestä samalla, kun kannan itse purkkapussia jatkuvasti laukussa mukana. Ostan niitä kyllä purkki- ja pussitolkulla, mutta aina ne jemmaantuvat jonnekin kaapin perukoille. Niinpä meillä ei todellakaan ole aina syöty pastilleja päivittäin.

- Hammasasioissa pysyäkseni, saatan joskus iltaisin kysyä pojilta väsyneenä, että mitä jos oikaistaisiin ja pestäisiin hampaat vasta aamulla. 

- Ostan Saarioisten makaronilaatikoita niin paljon, että minut kannattaisi valita lapsineni merkin keulakuvaksi. En kerta kaikkiaan jaksa tapella syömisistä joka ikinen päivä, joten menen siitä mistä aita on matalin. Syökööt mitä syövät, kunhan syövät. Eines rules.

- En pidä tiukasti kiinni säännölllisestä karkkipäivästä perjantaisin, vaan saatan joskus muulloinkin kysyä tekisikö jonkun mieli vähän karkkia. Taka-ajatuksena tietysti saada herkutella itse.

- En kykene seuraamaan säätiedotuksia, saati varmistamaan säätilaa aamulla, joten meillä pukeudutaan vähän mutu-tuntumalla. Päiväkodissa asian pelastavat varavaatekerrat, kurikset ja kumisaappaat, mutta kerran jos toisenkin koululaiselle on puettu löytötavaroista kaivettua sadetakkia päälle ulkoliikuntaan.

- Inhoan puistoilua koko sydämestäni enkä todellakaan mennyt sinne hiekkalaatikon reunalle leikkimään lapseni kanssa. Puistoilusta saa mielestäni siedettävää ainoastaan menemällä toisen lapsiperheen kanssa. Jos seuraa ei ollut, luin kirjaa tai selasin nettiä lapsen leikkiessä. Rakastan koko sydämestäni tätä aikaa, kun pojat ovat itsekseen taloyhtiön pihalla ja minun ei tarvitse mennä mukaan.

- En jaksa unikouluttaa kuopusta, vaan annan hänen tulla joka yö väliimme nukkumaan. Niin se esikoinenkin nukkuu yönsä omassa sängyssään ja huoneessaan, eli eiköhän tuo pienempikin aikanaan. 

- Koska lapseni puhuvat taukoamatta, en useinkaan jaksa kuunnella heitä oikeasti. Olen omissa ajatuksissani ja nyökyttelen tai muuten esitän olevani mukana jutussa, mutta oikeasti en ole. Olen oppinut aika hyväksi huomaamaan milloin jommalla kummalla on oikeasti asiaa ja milloin voi upota miettimään jotain ihan muuta.

- Minulla on lyhyt pinna ja kova ääni. Meidän perheessämme ei todellakaan arkailla näyttää tunteita ja ylimmäisenä huutaa allekirjoittanut. Jotain herkempää ja hiljaisempaa todennäköisesti hirvittää moinen meno.

- En ole koskaan askarrellut mitään vapaaehtoisesti enkä tule askartelemaankaan. Mies ompelee meillä myös irronneet napit ja partiomerkit paikoilleen tai leikkii legoilla lasten kanssa. En muutenkaan ole koskaan varsinaisesti leikkinyt leluilla lasten kanssa, sen sijaan olen pienestä saakka ottanut heidät mukaan kaikkeen arjessa. 

- Bubbling Under, eli mitä mieltä ovat lapset. Esikoisen mielestä unohdan aina kaiken, puhun ihan mitä sattuu ja kutsun heitä jatkuvasti toistensa nimillä. Totta,samaten kuin kuopuksen huomautus siitä, että menen ostamaan omenoita ja tulen takaisin viinirypäleiden kanssa. Kerrankos sitä.