Vuoden viimeiset kirjavinkit

Tässä muutama kirjavinkki vielä ennen joululomia ja jouluun rauhoittumista. Ehkä näitä neljästä kirjasta löytyy vaikkapa se pyhien ja lomapäivien lukunautinto!

Margaret Atwoodin Nimeltään Grace (Alias Grace) on syksyn juttu Netflixin kirjaan perustuvan sarjan myötä ja yhtä hyviä ovat niin itse teos kuin myös sen pohjalta tehty televisiosovitus.

Atwoodin romaanin tarina perustuu tositapahtumiin. Grace Marks, köyhä irlantilaissiirtolainen, tuomittiin 1800-luvun puolivälissä vankilaan isäntänsä ja talon taloudenhoitajan surmista. Kirjan mittaan Grace alkaa kertoa tarinaansa tohtori Jordanille ja paljastaa elämänsä kulkua ja sen käännekohtia. Mitä oikeastaan tapahtui ja voiko Gracen kertomaan todella luottaa? Tajunnanvirta yhdistyy Gracen puheeseen tohtorille ja kirjailijalle tyypillisesti romaani haastaa lukijan useine teemoineen ja mahdollisuuksineen. Ei helpoin eikä yksinkertaisin lukukokemus, mutta sen arvoinen.

Teoksen on suomentanut Kristiina Drews.

Ruth Waren toinen romaani The woman in cabin 10 jatkaa esikoisen linjalla. Siinä missä Synkän metsän siimeksessä sijoittui metsän keskellä sijaitsevaan taloon, ollaan tällä kertaa risteilyaluksella Norjan vuonojen liepeillä. Lo Blacklock on matkalehden toimittaja, joka pääsee elämänsä juttureissulle luksusristeilijälle. Matkalla Englannin rannikolta Norjaan Lo:n epäilykset heräävät, kun hän omasta mielestään todistaa viereisessä hytissä tapahtuvan murhan ja näkee ruumiin heitettävän mereen. Harmi vain, että kaikki matkustajat ovat tallella laivassa vielä seuraavana aamuna. Mistä on kyse, joutuu Lo pohtimaan yrittäessään selvittää tapahtumia. Vai onko kaikki vain kuvitelmaa ja stressireaktiota, joutuihan Lo murtovarkauden uhriksi juuri ennen lähtöään. Tykkäsin tästä kirjasta Waren ensimmäistä enemmän. 

Anni Kytömäen esikoisteos Kultarinta oli ilmestymisvuonnaan laajalti kiitetty ja muun muassa Finlandia-palkintoehdokas. Useammalla aikatasolla liikkuvassa romaanissa  eletään vuotta 1917, kun kartanon perillinen Erik kohtaa köyhän hamekaartilaisen Lidian. Elämällä on tarjota monenlaisia käänteitä ennen kuin Erikin tytär Malla ottaa elämänsä haltuun monta vuosikymmentä myöhemmin ja kääntää sen kulun. Metsä, metsässä kulkeminen ja sen tarkkailu kasvaa yhdeksi päähenkilöksi muiden rinnalla. Itse pidin Kytömäen toisesta romaanista, tänä vuonna ilmestyneestä Kivitasku-teoksesta enemmän. Hieno on tämäkin, ei sillä, ja Kytömäki ehdottomasti uusista nykykirjailijoista kiinnostavimpia.

Toinen tuntematon on Suomi 100 -juhlavuoden tilaustyö, jossa Ellun kanat -viestintätoimisto pyysi nykykirjailijoita tarttumaan kynään ja kirjoittamaan tarinat Tuntematon sotilas -romaanissa esiintyville naishahmoille. Syntyi reilun kahdenkymmenen novellin kokelma, joissa kuvitellaan tulevaa tai mennettä muun muassa kapteeni Kariluodon puolison Sirkan, rintamasotilaan äidin tai Petroskoin Veeruskan silmin. Osa novelleista on osuvia, osa liikuttavia, osa yhdentekeviä. Kokoelman idea on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja tuo esiin sodan toisen puolen kotirintamalla.

Ei tullut juhlia, tuli keuhkokuume

Parantolasta päivää. Kuten otsikko jo kertoo, täällä on vähän vaisummat tunnelmat kaiken joulunodotuksen ja jouluvalmisteluiden keskellä. Siihen on myös selkeä syy, että blogi ei ole viikkoon päivittynyt ja instakin viettää hiljaiseloa.

Viikko takaperin, maanantai oli sekin, kun juhlimme poikien koulussa itsenäisyyttä. Nappasin tapani mukaan pari särkylääkettä ja lähdin roudaamaan kahviokalusteita paikoilleen. Seuraavana yönä kamelin selkä ilmeisesti katkesi ja kroppa sanoi, että nyt nainen. Kaksi kuukautta olet sairastanut vähän koko ajan, tehnyt ja mennyt puolikuntoisena. Nyt riittää. Tiistaiaamuna herätessäni kunto oli täysin romahtanut, tavalliset askeleet olivat ponnistuksia ja nukahtelin istualleni. Mies vei minut lääkäriin. Diagnoosi oli keuhkokuume, hoitokeino antibiootit vuodelepoon yhdistettynä.

Ei siis juhlittu itsenäisyyttä ystävien kanssa, ei isäni pyöreitä vuosia. Ei juhlittu edes seitsemän vuotta viikonloppuna täyttänyttä kuopusta muuta kuin ulkoistetuilla kaverisynttäreillä ja nekin hoiti mies siskoni avustuksella. Minä olen nukkunut. Herännyt syömään esimerkiksi banaanin tai kylmiä nakkeja ja nukkunut jälleen, en ole edes pysynyt hereillä sen kauempaa. Pari päivää diagnoosista kuume laski, pari päivää eteenpäin yskiminen ei enää koskenut kamalasti. Tänään olen jo ollut sohvalla pidempiä pätkiä, katsonut Netflixistä The Crownin toista tuotantokautta tai lukenut tenttikirjaa sängyssä makoillen. Tähän saakka mikään muu kuin uni ei ole kiinnostanut.

Elämä voittaa, mutta hitaasti. Olen varmaan vielä joulun ylitse toipilas ja siivosin varuilta kalenterini kaikesta ylimääräisestä. Ei sinne jäänyt tälle viikolle muuta kuin yksi kotoa tehtävä tentti, ensi viikolle joululounas ja rehtorin joulukahvit. Ja jos en jaksa, en mene. 

En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Kyllähän minä pari antibioottikuuria syksyn mittaan söin ja pahimmat sairauspäivät yritin levätä, mutta paha se on kahta kuukautta pienen lämmönnousun, nuhan tai yskän takia pysyä kotona. Onneksi molemmat pojat ovat tällä hetkellä terveitä. 

Mutta täällä siis ollaan, vaikka vähän toipilaana. Ja tämän kirjoitettuani siirryn takaisin lepoasentoon ja napsautan seuraavan jakson Netflixistä pyörimään. Ja niitä kaikkia jouluvalmisteluja mietin vaikka sitten ensi viikolla.

Edit. Tiedättekö mitä huomasin juuri? Tämä on blogini tuhannes kirjoitus. Olisihan sen voinut jotenkin juhlallisemminkin käyttää, mutta onpahan realismia. 

Kohti joulua - kirjoja joulunodotukseen

"Tervetuloa seuraamaan Kaksplussan blogiverkoston omaa joulukalenteria. Päivittäin eri bloggaajat julkaisevat jouluaiheisia postauksia, joiden matkassa pääset fiilistelemään joulun tunnelmaa aina aattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu jouluvalmisteluista yhdessä lapsen kanssa, löydä ideoita itsetehtyihin lahjoihin tai testaa jouluherkkujen reseptejä."

Joulukalenteria voit seurata myös instassa #kakspluskohtijoulua

Jouluun voi laskeutua monin tavoin ja yksi varma tapa saada joulumieli kohdalleen on jouluisten satujen ja tarinoiden lukeminen. Sopivia kirjoja tähän jouluun virittäytymiseen löytyy valtavasti. Yksi kiva tapa lukea jouluisia teoksia on edetä kirjassa luku kerrallaan kohti aattoa. Harvassa kirjassa on juuri kaksikymmentäneljä lukua, mutta tekstin jaottelu onnistuu ilmankin näppärästi. Ja kun yksi kirja loppuu, voidaan aloittaa toista. Tai miten olisi oma kirja jokaiselle joulukuun päivälle? Vaihtoehtoja on rajattomasti! Tässä meidän vinkkimme jouluisiin lukuhetkiin koko perheelle.

Mauri Kunnas on jo itsessään klassikko ja mitä olisi joulunodotus ilman Joulupukkia. Tätä kirjaa ovat lukuisat vanhemmat tavailleet ollessaan itse lapsia ja nyt samaa teosta voi lukea omille pienokaisille. Joulupukki kertoo nimensä mukaisesti Korvatunturin väestä ja siitä mitä tapahtuu paitsi ennen joulua, myös joulutohinan rauhoituttua. Jos sinun pitäisi valita näistä kahdestatoista kirjasta yksi, nappaa tämä. 

12 lahjaa joulupukille on sekin Kunnaksen käsialaa. Pieni tonttupoika Ville haluaa ilahduttaa Joulupukkia, kun aattoon on enää kaksitoista päivää aikaa. Ville saa hyvän idean, hän antaa joulupukille lahjan jokaisena päivänä. Mutta sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan?

Jatketaan Kunnaksella. Joulupukki ja noitarumpu on kirja, josta on tehty myös mainio piirretty versio ja me katsomme sen joka vuosi ennen joulua. Tarina alkaa, kun säkin pohjalta kaivellaan viimeisiä lahjatoiveita kirjattavaksi muistiin ja niiden joukosta löytyy kummallinen vanhalle paperille tehty töherrys. Kuka on sen tekijä ja mitä hän oikein haluaa lahjaksi? Samaan aikaan Korvatunturilla alkaa tapahtua kummia. 

Suomalainen tonttukirja puolestaan esittelee erilaisia tonttutyyppejä, niin riihitontun, saunatontun kuin myös äkäisen tontun. Kirja on kunnianiosoitus vanhoille ajoille, jolloin taloissa asustelevia haltijoita sanottiin tontuiksi. 

Puppe on tuttu hahmo kaikille lapsille. Pupen jouluseikkailu on kertomus siitä, kun Puppe auttaa joulupukin poroja löytämään kadonneen reen ja pääsee mukaan taianomaiseen seikkailuun. 

Richard Scarryn kultainen Eläinten joulu käsittää kahdeksantoista pientä satua ja lorua joulunodotuksesta ja niissä seikkailevat monenlaiset eläinhahmot. Scarryn kultaiset kirjat ovat täynnä  nostalgiaa, aivan kuten tämä tarinakokoelmakin. Sen on muuten suomentanut Marjatta Kurenniemi. 

Nukkekodin Nellin joulu on rakkaimpia kirjoja omasta lapsuudestani. Faith Jacquesin kirjassa joulu lähestyy, mutta Nelli huomaa ystävänsä Elmeri-karhun kadonneen. Vaaroja uhmaten Nelli lähtee nukkekodistaan ihmisten maailmaan etsimään ystäväänsä. 

Tämän päivän lapset muistelevat aikuisina varmasti Tatua ja Patua sekä Puluboita, kun lapsuuden lukusuosikeista puhutaan. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on kääntynyt jo elokuvaksikin, mutta myös kirjaan kannattaa tutustua. Tässä teoksessa paistetaan hyasintti ja laitetaan kanelia kainaloon, kun veljekset matkaavat Veeran luokse joulunviettoon. 

Puluboin ja Ponin komerokirja puolestaan on tämän syksyn uutuus. Ponilla on joulumieli kateissa, kun vanhemmat ovat lomalla ja paras ystävä muuttaa pois juuri joulun alla. Onneksi Poni auttaa piristämään ystäväänsä. Jos murrerunoilija Heli Laaksonen aikanaan lanseerasi termin "joulupatja", opit tästä kirjasta mikä oikein on "joulukomero". 

Myös Walt Disney taitaa joulunodotuksen taian ja Disneyltä löytyy amerikkalaiseen glitterjouluun vieviä kirjoja enemmänkin. Tässä Tupu, Hupu ja Lupu - Joulupukin pikku apulaiset -kirjassa ankanpojilta meinaa mennä koko joulu ohitse, sillä he ovat sairastuneet. Unen, tai taian jälkeen joulu on kuitenkin tullut sairastuvalle ja pojat pääsevät mukaan joulunviettoon.

Ja vielä kerran Kunnasta, hän taitaa tosissaan tykätä joulusta. Tassulan tarinoita -sarjassa ilmestynyt Onnin paras joululahja opettaa lapselle, ettei materia ole tärkeintä joulussa. Onnilla nimittäin on kaikkea mitä toivoa saattaa eikä mikään enää kiinnosta häntä. Kunnes Herra Hakkarainen lähtee jälleen kerran yölliselle kävelyreissulleen ja puuttuu asioiden kulkuun.

Eilen joulukalenterissa julkaisi Pandamama  ja hänen kirjoituksensa antoi vinkkejä jouluiseen leivontaan. Huomenna on puolestaan Ullan vuoro, kun Kadun aurinkoisella puolella vietetään itsenäisyyspäivää. Kurkkaa ihmeessä!

Ai se joulupatja? No sehän on Laaksosen joulurunon mukaisesti tällainen: 

1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.

3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.

4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja -eläinten kans.

5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.

6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

Suomi 100 - ensi viikolla juhlitaan!

Ensi viikolla maamme merkkivuosi huipentuu ja Suomi täyttää virallisesti sata vuotta. Tätä merkkipaalua juhlitaan turuilla ja toreilla, kuten asiaan kuuluu. Meilläkin on ensi viikolla ohjelmassa kolmet kestit.

Maanantai-ilta kuluu poikien koululla, jossa vietetään satavuotisjuhlia näytelmien, herkuttelun ja yhdessäolon voimin. Juhlia on kaikkinensa seitsemät, jotta kaikki oppilaat vanhempineen ja sisaruksineen saadaan mukaan juhlimaan. Sen jälkeen kokoonnutaan luokkiin yhteiseen itsenäisyyshetkeen. Minä olen järjestänyt esikoisen luokkaan maljannoston Pommacilla, kuopuksen luokan kanssa juhlittiin pikkujouluja jo tällä viikolla ja sulautettiin tämä itsenäisyysjuhlinta tuohon tilaisuuteen. Kaikkea tätä ennen, välissä ja jälkeen juoksen järjestämään, keittämään kahvia ja myymään herkkuja vanhempainyhdistyksen kahvioon. Lupasin myös ensimmäistä kertaa ikinä leipoa pari peltiä mokkapaloja. Toivottakaa onnea.

Tiistaina juhlimme meillä kotona yhdessä ystäväperheen kanssa. Laitamme ykköset ylle ja ruokalistalla on kaikenlaista herkkua juustoista ja oliiveista samppanjaan ja kakkuun. Lapset saavat leikkiä ystäviensä kanssa ja heille toivottavasti jää muisto siitä, että Suomen täyttäessä sata vuotta sitä juhlittiin asiaankuuluvasti. 

Mitä tänne kaikkialle sitten oikein laitetaan päälle, se on mielessäni pyörinyt viime aikoina tiuhaan. Sitten mietin, että onhan niitä mekkoja ja korkokenkiä kaappi täynnä, sen kun valitsen sopivimmat. Tällä hetkellä ajattelin sinivalkoista palloleninkiä ja hopeisia kenkiä maltillisella korolla, jaksaa sitten ravata portaita edestakaisin ja emännöidä meillä kotona. Pikkukundeillekin olen jo kertonut, että tätä juhlitaan sitten ihan ykköset yllä, joten pikkutakit ja juhlakengät on kaivettu kaapeista. 

Entä se varsinainen itsenäisyyspäivä sitten? Meillä kotona on aina juhlittu edeltävänä päivänä, joka sattuu olemaan isäni syntymäpäivä. Tuolloin on järjestetty isot juhlat ja varsinaista päivää vietetty aina rauhallisesti kotosalla. Niin tänäkin vuonna, kun kokoonnumme juhlimaan seitsemänkymppistä isääni, syömme hyvin ja juomme samppanjaa. 

Sanoin myös miehelle juuri eilen, että haluaisin ennen tätä käydä poikien kanssa hautausmaalla, jossa kunniavartiossa sankarihaudoilla seisoo samanikäisiä poikia kuin sotilaat olivat kaatuessaan. Meidän sukumme sankarivainaja lepää monen tunnin matkan päässä, mutta täällä lähempänäkin pääsee nyt näkemään kuinka nuoria, elämänsä alussa olevia poikia sota vei. Harvoin se tulee yhtä lailla näkyväksi ja iholle. Eikä tekisi varmasti huonoa lapsillekaan nähdä, että ei tässä oikeasti ole ikäeroa kuin alle kymmenen vuotta pahimmillaan. Täytyy selvitellä onko tällaista kunniavartiota tuossa lähellä Hietaniemessä.

Miten te juhlitte?

Tonttuovi on tämän joulun hitti

Olen kuopuksen syntymästä lähtien aloittanut joulun täysipainoisen valmistelun ja fiilistelyn siinä vaiheessa, kun lapsen syntymäpäivät on saatu juhlittua. Järkeilin asian aikanaan niin, että myöhemmin ei olisi kiva katsoa valokuvia ja muistella syntymäpäiviä, jotka sekoittuvat jouluun, sen koristeisiin ja juhlintaan. Ja vaikka joulunodotusta niin paljon rakastankin, on tämä asia aina ollut selvä. Ensin vietetään joulukuun yhdeksäntenä syntyneen lapsen juhlia ja sen jälkeen antaudutaan joululle.

Tänä vuonna otin kuitenkin ensimmäistä kertaa pienen varaslähdön yhdessä lasten kanssa. Ostin Kööpenhaminan syyslomareissulta tämän joulun hittituotteen, nyt kaikkien huulilla olevan tonttuoven. Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, ensimmäisten luukkujen avaus joulukalentereista ja jotain piristystä tarvitaan tähän sairastamisen keskelle (kuopus liittyi esikoisen seuraan toissayönä 40 asteen kuumeella). Niinpä kaivoin koristeen esille ja ehdotin pojille, että mitä jos laitettaisiin tontun sisäänkäynti valmiiksi.

Sopivan paikan etsiminen kesti jonkun aikaa, mutta lopulta löysimme hyvän sijainnin. Halusin oven olevan näkyvillä, mutta ei niin keskeisellä paikalla, että imurointi vaikeutuisi tai potkaisisin ohikulkiessani vahingossa kaikkia noita pieniä romppeita. Sitten vaan osaset esille paketista ja paikoilleen sinitarran avulla.

Tämä on ihan huippu! Oma jouluni koristeineen on aina punaisen ja kullan sävyinen ja koristeita saa mieluummin olla muutama iso kuin paljon pientä ripellystä. Tätä en kuitenkaan voinut vastustaa, jo idea tämän takana on niin suloinen. Joulu on jännityksen, odotuksen ja ihanien satujen taianomaista aikaa. Mikä siihen siis paremmin sopisi kuin oma ovi tontun hämärissä kulkea.

Nyt vain odotellaan, että milloin se tonttu sieltä kurkistaa!

Voihan mykoplasma

Katselin tuossa jokin aika sitten paitsi näitä blogin postauksia, myös Facebookiin kirjoittamiani statuksia. Joka ikinen vuosi, monta vuotta takaperin, meno meidän perheessämme on loppuvuotta kohti ollut sanalla sanottuna tautista.

Nyt olemme sairastaneet lokakuun puolivälin paikkeilta saakka, vuorotellen. Minä söin syysloman aikaan jo yhden kuurin poskiontelontulehdukseen ja olinkin viikon verran parempivointinen. Marraskuun alusta saakka ääni on ollut uudelleen kateissa, on pitänyt pientä lämpöä, on ollut yskää, nuhaa ja kurkkukipua. Sama pojilla, joista toinen tällä hetkellä on kunnon kuumeessa. Eikä mies paljon eroa, yhdessä tässä yritetään saada arkea rullaamaan puolikuntoisina.

Verikokeista selvisi, että meillä on lasten kanssa mykoplasma ja siinä missä yksi lääkäri ei olisi tuota antibiooteilla lääkinnyt, kirjoitti toinen kuurit samantien. Jouduin sitten miettimään mitä meidän kannattaa tehdä, virus kun periaatteessa paranee itsekseenkin. Toisaalta olemme olleet kipeitä jo niin pitkään, että kierteen katkaisu millä tavalla hyvänsä olisi suotavaa. Siispä kuurit syötiin. Kolme päivää esikoisen lääkekuurin päättymisen jälkeen hänelle nousi kova kuume. Nyt mennään jo neljättä päivää sairastuvalla, mutta virus tämäkin vain. 

Alan olla niin väsynyt tähän jatkuvaan sairastamiseen. Toki me olemme jo tottuneita tähän, olihan minulla lapsena joka kevät keuhkokuume ja pojat aloittivat tautitaipaleensa vauvoina. Olemme syöneet enemmän antibiootteja kuin kenellekään olisi hyvästä, en usko että meidän suolistoistamme on mitään jäljellä. Vastustuskyky on olematon. Ja lisäksi oleskelu mahdollisesti sisäilmaongelmaisessa koulussa ei varmasti ainakaan auta asiaa. Onneksi lapsilla on ollut myös pidempiä terveitä jaksoja, se antaa vähän toivoa.

Olen pohtinut paljon mitä voisin asian eteen tehdä. Ruokavaliosta sokerin ja maitotuotteiden poisjättäminen on harkinnassa, vitamiineja jo syömme kaikki. Entä joku Antioksidanttiklinikka, josko sieltä saisi apua? Minulla on ollut lähete astman hoitotasapainon tsekkaukseen odottamassa nyt kaksi kuukautta,  ja kahdesti olen siirtänyt esikoisen astmakontrollia, ei sinne voi sairaana mennä. 

Vaikea on lähteä maallikkona miettimään miten voisimme vastustuskykyämme parantaa. Vai onko asia niin, että tällä mennään, aivan kuten minä olen koko elämäni mennyt. Jos tästä jotain positiivista yrittää etsiä, niin ainakin on aikaa lukea tenttikirjoja.

Ruutuajan rajoittaminen - kyllä vai ei

Tällä viikolla Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jossa toimittaja antoi lastensa viikon ajan pelata vapaasti. Inspiraatio ihmiskokeeseen oli saanut alkunsa tulevaisuuden tutkimuksen tohtorin Marja-Liisa Viherän lausunnosta, jossa ruutuajan käsitettä pidetään vanhentuneena. Mitä tapahtui?

Jutun kirjoittaja antoi tuon viikon ajaksi lapsilleen vapaat kädet pelaamiseen eikä lähtenyt rajoittamaan sitä sen suuremmin. Ainoastaan muutamia sopimuksia tehtiin, ruokapöydässä ja kävellessä ei pelattu ja läksyt oli hoidettava. Muutoin lapset saivat päättää itse milloin ja miten paljon pelaavat. Lähtöoletuksena oli, että lapset eivät ole kypsiä ja kykeneväisiä rajoittamaan omaa pelaamistaan, vaan se on aikuisen tehtävä.  Jutun lapset ovat 7- ja 9-vuotiaita poikia, aivan kuten meillä. Heillä on myös ollut hyvin samanlainen rajoitus ruutuajan suhteen, eli viikonloppuna sai pelata vapaammin, arkena vähemmän. Erona on se, että toimittajan perheeessä myös television katsomista on rajoitettu, meillä ei. 

Kävi huonosti. Lapset koukuttuivat viikossa pelaamiseen niin, että eivät paljon muuta tehneet. Samaan aikaan he olivat ajoittain tuskastuneita pelaamiseen, mutta kokivat etteivät voineet olla pelaamatta. Viikon kuluttua äidin ilmoitus rajoitusten palaamisesta otettiin vastaan mukisematta.

Lapset ovat erilaisia. Mikäli me tekisimme samanlaisen kokeen omien lastemme kohdalla, kävisi siinä samalla lailla. Olen itse vaihtelevalla menestyksellä pitänyt hyvin tiukkoja ohjaksia paitsi peliajan määrässä, myös itse peleissä ja niiden sisällöissä. Käymme säännöllisesti keskusteluja siitä, miten kaikki muut saavat pelata K-12 -pelejä, miten kaikki muut saavat pelata aamuisin ennen koulun alkamista ja miten kaikilla muilla peliaikaa on joka päivä. Jokainen vanhempi on varmasti kuullut sanat "kenelläkään muulla ei ole näin tiukkoja rajoituksia tai tiukkoja vanhempia kuin meillä".

Itse asiassa minä en edes koe olevani niin tiukka kuin miltä lapsista tuntuu, mutta heidän tuntemuksensa on toki heille oikea ja aito. Me olemme kokeilleet monenlaisia tapoja. Pojat ovat saaneet vähän peliaikaa joka päivä tai ainoastaan viikonloppuisin, joskus on pelattu vapaammin lomilla, mutta vähemmän arkena. Joskus käytössä on ollut ainoastaan kännykkä ja iPad sekä pleikka ovat olleet tauolla. Yhteistä on kuitenkin yksi asia. Mikäli antaisin, lapseni pelaisivat huomattavasti nykyistä enemmän ja pelejä, jotka eivät heidän ikä- ja kehitystasolleen ole sopivia. Olemme esimerkiksi kokeilleet ns. first person shooter -peliä, ei toimi. Samaan aikaan ikäraja K-12 ei ole kymmenen vuotta täyttävällemme ehdoton, kun kyseessä on esimerkiksi Minecrartin tyylinen rakentelupeli. Esikoisen luokalla tämän hetken hitti on Five Nights At Freddy's -peli, jota en anna hänen missään nimessä pelata. Joku toinen antaa. 

Nämä ovat asioita, joihin ei voi antaa selkeitä sääntöjä. Jokainen perhe määrittelee itse miten ja mitä heillä saa pelata. Tärkeintä on tuntea lapsensa ja huomata miten pelaaminen juuri häneen ja hänen aivoihinsa tai käytökseensä vaikuttaa. Meillä asuu kaksi erilaista tyyppiä. Toinen pelaisi niin paljon kuin saisi, ei osaa lopettaa itse ja hänen aivonsa reagoivat peleissä nähtyyn ja koettuun vahvasti. Toinen on kykeneväisempi jättämään pelit sikseen ja siirtymään toiseen tekemiseen. Hän ei jää samalla tavalla koukkuun pelaamiseen ja pelimaailmaan. Sillä koukuttavia ne ovat vielä täysin kehittymässä oleville aivoille, siitä ei pääse mihinkään. Jokainen lapsi vain reagoi asiaan eri tavoin ja siksi joku voi kannattaa rajoittamatonta ruutuaikaa, toinen tiukkoja rajauksia. 

Itse asiassa kokeeseen innoituksen antanut Marja-Liisa Viherä ei kehottanut vanhempia antamaan lastensa pelata vapaasti, vaan mahdollistamaan ylipäänsä puhelimen vapaa käyttö. Viherä painottaa puhelimen olevan monipuolinen viestintäväline, josta on paljon hyötyä esimerkiksi opiskelussa. Olen samaa mieltä ja koulussa esikoinen käyttääkin puhelinta ja sen ominaisuuksia sekä sovelluksia lähes päivittäin oppitunneilla. Tämä on enemmän kuin suotavaa, sillä se on nykypäivää ja eritoten tulevaisuutta ja siinä pitää pysyä mukana. Tämä koskee myös vanhempia, meidän velvollisuutemme ja yhtä lailla oikeutemme on olla kartalla siitä mitä lapsemme elektronisilla laitteilla tekevät, mitä vaikkapa whatsupp-ryhmässä tapahtuu ja millaisia hakuja puhelimella on tehty. 

Lopulta kaikessa on tärkeintä tasapaino. Me odotamme mieheni kanssa, että pojat hoitavat koulunsa ja velvollisuutensa, silloin emme yhtä herkästi puutu puhelimen käyttöön. Samalla tavalla on pystyttävä myös laittamaan elektroniset laitteet syrjään ja rauhoituttava sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Nykyaika kannustaa lyhytjänteisiin toimiin ja pitkäjänteisyyttä on pidettävä yllä tietoisesti, näin minä asian koen. Jollain toisella tasapaino syntyy erilaisista asioista ja erilaisin painotuksin. Meillä siis tarvitaan ruutuaikaa rajoituksineen ja valvontoineen. Ja se on ihan ok, koska sillä tavoin suojelen lapsiamme liialliselta kuormitukselta.