Laukkuni mun

Postausta kaikista laukuistani on toivottu, joten tässä se tulee. Kuvat ovat taattua syksyn vähävaloista aikaa, mutta toivottavasti riittävän hyviä keltaisuudestaan huolimatta.

Ensimmäisen "merkkilaukkuni" ostin vuonna 2006, kun olin töissä pankissa opintojeni ohella. En ollut aikaisemmin ollut suuremmin kiinnostunut laukuista tai edes ymmärtänyt, että minullakin saattaisi olla niihin varaa. Odotin juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin ja lähdin etsimään sopivaa. Valinta osui Longchampiin, jonka Rouseau-malli on aika klassinen. Vihreään taittuva turkoosi sävy on ollut nappivalinta ja tätä laukkua olen käyttänyt paljon. 

Viikkoa myöhemmin ostin Stockmannin alesta tämän kellertävän Furlan. Jäi jotenkin päälle tuo ostelu. En ole käyttänyt laukkua enää vuosiin, joten järkevintä olisi laittaa se myyntiin.

Ensimmäinen Mulberryn ostokseni, nettikaupan alennusmyynnistä pari vuotta myöhemmin klikattu upean värinen East-West Bayswater. Pinkki väri on vaatekaapin piristys ja tämäkin laukku ollut hyvin käytettyjen joukossa. Yleensä otan tämän mukaan silloin, kun on tarve vain pienelle tavaramäärälle. 

Aloin odottaa esikoistamme loppukeväästä 2007 ja vauvan synnyttyä oli aika pohtia mitä tehdä hoitolaukkuasian kanssa. En ollut saanut asiaan selvyyttä aikaisemmin, mutta esikoisen ollessa parin kuukauden ikäinen marssimme miehen ja vaunuissa hengailevan lapsosen kanssa (esikoinen ei harrastanut pahemmin nukkumista) Stockalle ja ostimme tämän Longchampin Légende-laukun. Se oli loisto-ostos ja kuljetti kaikki minun ja esikoisen tavarat mainiosti toimien myös ihan normikäytössä minulla. En halunnut varsinaista hoitolaukkua pullotaskuineen ja vaippa-alustoineen, vaan tavallisen veskan, jolla olisi myös jatkokäyttöä. 

Kuopuksen synnyttyä kolme vuotta myöhemmin totesin, että nyt ei tila enää riitä. Seuraavan vuoden kuljimme lapsosten kanssa mukanamme tämä Longchampin laukku, johon sitten mahtuikin tavaraa ihan urakalla. Olen käyttänyt laukkua myöhemmin esimerkiksi lentokoneessa ja rantalomilla uima-allaskassina. Muovitettu pinta antaa paljon anteeksi. Ei ehkä mikään kauneuskilpailun voittaja tämä, mutta äärettömän käytännölllinen.

Myös tällainen ilopilleri löytyi kaapin perukoilta. Siskolta saamani Guessin laukku huutaa seurakseen kesäiltaa ja sandaaleja, siideriä ja hyvää musiikkia. En muista milloin olisin tätä viimeksi käyttänyt.

Taas yksi Longchamp. Tämä on vakkarilaukkuni ulkomailla. Se on riittävän tilava tavaroilleni, mutta samalla sen verran kevyt, että kulkee mukavasti olalla. Lisäksi siinä on vetoketju taskuvarkaiden varalle. Nykyään lasten kanssa tavaraa on lentokoneessa sen verran, että tämä kulkee kohteeseen matkalaukussa ja tulee perillä käyttöön.

Esikoisen ollessa pieni kävi mies viikonloppureissulla Milanossa. Tuliaiskassista paljastui tämä Guccin laukku. Oli mieluinen ja ollut käytössä yleensä iltamenoissa tai kun olen liikkeellä ilman lapsia.  

Uudempia hankintoja edustaa tämä Mulberryn Dorset Tote. Luottolaukku arkeen ja erinomainen matkustaessa. Todellinen tilaihme!

Toinen tilaihme tulee tässä. Ensiostokseni Vuittonilta, Neverfull ja kuosina Monogram. Saimme Helsingin liikkeessä niin hyvää palvelua, että oksat pois. Olemme saaneet aina. Tätä laukkua voisin ylistää ikuisuuksiin, niin kestävä ja tilava se on. Minulla on suurin koko, joka ei ole yhtään liian suuri. Sivussa olevat kiristysnauhat kurovat laukun paljon pienemmäksi, jos tavaraa on vähemmän. Ehkä käyttökelpoisin kaikista laukuistani.

Toinen Vuitton-ostos on sekin klassikko. Speedy 35 nimittäin. Rakastan tuota vaaleaa Damier Azur -kuosia kaikista Vuittonin kuoseista eniten. Valitettavasti se vain ei ole kovin käytännöllinen esimerkiksi yllä mainitussa arkilaukussa, olen sen verran huoleton kulkija. Toki katson etten iske laukkuani keskelle kuralammikkoa, mutta noin muuten ne ovat käyttötavaroita ja käytettäväksi tehty. En varjele niitä sen kummemmin. Tämä Speedy on hankittu äidin ja siskon kanssa tehdyltä matkalta Amsterdamiin. Ajattelen tätä ladylike-laukkunani. Tämän kanssa voi leikkiä Audreytä. 

Uusin hankinta, pisimpään mietitty. Mulberryn ikoninen klassikko Bayswater sävyssä Oak. Painava, mutta ei se haittaa. Tämän kanssa mikään ei haittaa! Käytän jatkuvasti.

Lopuksi vielä clutchit ja olkalaukut. Tämän MbMJ:n laukun sain mieheltäni, kun olimme Pariisissa kesäkuussa 2007. Ehkä miestä säälitti jatkuvasti hotellihuoneessa alkuraskauden vuoksi oksentamassa käyvä vaimonsa, sillä tämä tarttui mukaan Le Bon Marchén tavaratalosta. Tuo ostosparatiisi on muuten suosikkini Pariisin tavarataloista, se henkii vanhan ajan charmia ja sitä aikaa, kun tavaratalot olivat naisten paratiiseja. En ole käyttänyt laukkua pitkään pitkään aikaan, mutta tunnearvohan tässä on mieletön.

Ikuinen luottolaukkuni juhlissa tästä hamaan mummouteen. Yves Saint Laurentin klassinen clutch vielä siltä ajalta, kun YSL oli YSL eikä Saint Laurent Paris. Harmaanruskea sävy on täydellinen ja sopii vaatteisiin kuin vaatteisiin. Olen superiloinen, että aikoinani tämän ostin enkä jäänyt miettimään.

Iltalaukku tämäkin, Mulberryn pieni pussukka. Hopeanvärinen metallilaatta hohtaa harmillisesti salaman osuessa siihen, laukku itsessään on mustaa kiiltonahkaa. Myös tämän myymistä olen harkinnut, sillä käyttöä on vähän.

Kesällä 2009 olimme miehen ja esikoisen kanssa Lontoossa. Kun herrashenkilöt nukkuivat päiväunia, karkasin Selfridgesille ihan hotellin kulman taakse. Takaisin tulin tämän Fendin iltalaukun kanssa. Pidän tästä, mutta kuten yllä, en ole pahemmin käyttänyt. Nyt kun minulla on YSL:n clutch, tuppaavat muut iltalaukut jäämään vain säilytettäviksi komeron hyllyille.

Miehen antama hääpäivälahja viime syyskuulta. Ehdottoman kätevä olkahihnansa vuoksi ja kätkee sisäänsä paljon tavaraa. Vuittonin Eva Monogram-kuosisena on kannattava hankinta.

Lopuksi herää vain kysymys mistä kaikki nämä laukut ovat kaappiini tulleet. Niitä piti olla paljon vähemmän ja muut kootut selitykset perään!

Ulos mukavuusalueelta

Hiukset kiinni? Aina. Hiukset auki? Ei koskaan. Paitsi eilen ihan koko päivän ajan ja ehkä tästä eteenpäin vähän useamminkin. Tekee hyvää astua silloin tällöin ulos siltä kaikkein omimmalta alueelta ja kokeilla jotain uutta. Hiukset tuntuvat olevan aina takussa ja sotkussa, kun ovat auki. Ne lentävät sinne tänne, ovat päältä lättänät ja muualta pörheät. Ne ovat tiellä, kutittavat ja tulee hiki. Sitä paitsi näytän paremmalta hiukset kiinni. Vai näytänkö sittenkään? Ehkä molempi parempi. Ainakin nuo vaaleammat raidat tuovat kokonaisuuteen pehmeyttä. 

Tadaa, kaupassakin.

En lupaa mitään. Mutta kokeilen.

Esikoinen - ensi vuonna eskariin

Ensi viikolla meillä on kuusivuotias lapsi. Tuo sama lapsi, joka syntyi ihan vastikään, on kasvanut kuin huomaamatta kuusivuotiaaksi. Ja mitä muutosten aikaa tämä viimeinen vuosi onkaan ollut!

Viisivuotiaana esikoinen on oppinut, kehittynyt ja kasvanut niin ettei koskaan aikaisemmin, siltä ainakin tuntuu. Nyt kyseisen vuoden loppupuolella meillä tuntuu olevan niin paljon isompi lapsi kuin vuosi takaperin. Toki vauva-ajan muutokset ovat asia erikseen ja kehitys vastasyntyneestä yksivuotiaaksi huimaa. Mutta ei tämä viisivuotiaan kehityskulku paljon jälkeen jää.

Motoriset taidot ovat esikoisella kehittyneet viisivuotiaana huimasti. Kehon hahmotus on kehittynyt ja hienomotoriikka toimii mainiosti. Lapsi piirtää taitavia kuvia ja uutena tykkäyksen kohteena ovat pienet helmityöt. Kätisyys tuntuu vihdoin vakiintuneen täysin enkä muista lapsen enää syksyllä pahemmin siirtäneen kynää kädestä toiseen kesken kirjoittamisen tai piirtämisen. Hän osaa jo rakentaa itse Lego-aluksia ja muita rakennelmia ohjeita seuraamalla ja keskittymiskyky hänellä on aina ollut vahvuutena. Ei tuota ongelmia istua pitkään paikoillaan ja tehdä jotain näpertelyä.

Isoja oppimiskokemuksia olivat ensinnäkin pyöräilyn hallitseminen. Ensin jäivät apupyörät pois ja lapsi fillaroi hienosti keväästä alkaen. Kesällä löytyi uimataito ja tätä on viime syksyn aikana syvennetty uimakoulussa käymällä. Nyt altaanmitta menee jo heittämällä, kun voimatkin ovat kasvaneet. Kaikenlainen heittely, hyppely, kiipeily ja pallon potkiminen ovat selvästi aiempaa hallitumpia ja lapsi on ketterä pieni menijä. Seuraavaksi hän toivoo saavansa potkulaudan, joten sellainen hankittaneen keväällä yhdessä isomman polkupyörän kanssa. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa luistelemassa tälle "talvelle" ja homma näytti huomattavasti lupaavammalta kuin viime keväänä. Ehkäpä luistelunkin idea olisi tuloillaan.

Tiedollinen puoli on sekin kasvanut kohisten. Esikoinen on aina ollut hyvin kiinnostunut ilmiöistä ja niiden taustoista, kaikki avaruudesta ihmiseen ja siltä väliltä kiinnostaa. Lukutaito löytyi syksyllä ja kehittyi jouluun menessä niin huimaa vauhtia että nykyään lapsi lukee kaikkea ja kaikkialla, myös televisio-ohjelmien tekstityksiä. Ja tietenkin niitä Aku Ankkoja itse, toiveensa mukaisesti. Samassa yhteydessä lapsonen opetteli kirjoittamaan ja kaksoiskonsonantteja lukuun ottamatta kirjoittaa mainiosti.

Tämän isoimman, eli lukutaidon ohella lapsi on imenyt itseensä valtavat määrät tietoa. Hän on ahkera kirjojen kuluttaja ja me luemme hänelle jatkuvasti. Hän myös yllättää meidät tiedoillaan, esimerkiksi eilen lapsi kertoi meille loppiaisesta ja sen merkityksestä. En tiedä mistä hän on tietonsa saanut, mutta ihan oikein meni. Kelloa opeteltiin ja laskutehtävät kiinnostavat kovasti. 

Vuosi vuodelta lapsen luonne on selkiytynyt ja tullut esiin. Olemme yhä enemmän saaneet tutustua siihen millainen persoona lapsemme on ja millaiseksi ihmiseksi hän on kasvamassa. Esikoinen on lempeä luonne, hyvin empaattinen ja toisten tunteisiin eläytyvä. Hänellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä ja hän tuntee tarvetta kertoa heti, jos tietää tehneensä jotain mitä ei pitäisi. Uskon, että arvokasvatuksemme on kantanut ja kantaa tulevaisuudessakin hedelmää ja esikoinen tietää ja toimii kaikkia arvostaen ja toisia ihmisiä kunnioittaen. Olen hänestä valtavan ylpeä, hän on hieno ja oikeamielinen pieni poika. Täysin tyypillinen sellainen ajoittaisessa uhmaamisessaan ja auktoriteettien kyseenalaistamisessa, joskus kiukuttaa enemmän ja pikkuveli ottaa toisinaan kunnolla hermoon. Tärkeintä on, että aina sovitaan, pyydetään anteeksi puolin ja toisin ja puhutaan asiasta. Hän on yleensä arjessa hymyilevä ja nauravainen, iloinen hassuttelija kera mahtavan huumorintajun. Erityisesti kielelliset hauskuudet ovat lapsen mieleen.

Myös omatoimisuus on lisääntynyt hurjasti kuluneen vuoden aikana. Lapsi haluaa tehdä yhä enemmän asioita itse, käy suihkussa ja hoitaa tarvittaessa iltapalan pöytään. Muutamia asioita toki jo vaadimmekin ja oma huone on siivottava sekä vaatteiden löydettävä tiensä pyykkikoriin. Pöydän kattamisessa hän auttaa samoin kuin astianpesukoneen tyhjentämisessä. Yhä enemmän saamme kuulla, että hän kyllä osaa, haluaa ja uskaltaa. Ensi syksynä onkin isoja asioita edessä, kun alamme muun muassa harjoitella yksin kotipihalla olemista, pieniä hetkiä kerrallaan. Ihan vielä en rohkene häntä yksin päästää ulos.

Ensi viikon tiistaina sanomme hyvästit viisivuotiaalle ja onnittelemme innolla uutta odottaen kuusivuotiastamme. Esimakua otettiin jo tänään, kun klikkasin itseni Helsingin kaupungin nettisivuille ja ilmoitin lapseni esikouluun. Yhtä aikaa haikeaa ja mielenkiintoista. Ja jos lapselta kysytään, kivaa ja vähäsen jännittävää.

Ettei takeista olisi pulaa

Muistatte varmaan, että olen kahta asiaa lukuunottamatta yleensä kohtuumaltillinen lastenvaatteiden suhteen. Ne mainitut kaksi, eli neulepaidat ja -takit sekä ulkotakit ovatkin sitten aikamoinen kompastuskivi. Mutta jos laadukas ja kunnollinen villakangastakki tekee naisen tai miehen, niin miksei sama pätisi myös pieniin ihmisiin! 

Poikien takit alkavat käydä nafteiksi ja käväisin vähän aleshoppailemassa erinäisten nettikauppojen ennakkoaleissa. Lisäksi tein löytöjä second handina ja näistä olen erityisen tyytyväinen. Kuten teillekin kohta selviää, ei tule meidän lapsilla lähiaikoinen olemaan takeista pulaa. 

Tämä Burberryn musta tikkitakki on hankittu käytettynä. Se sopii nyt jo kuopukselle, kun vaan kääntää reilusti hihoja ja menee varmasti pitkään. Esikoisen RL:n tikkitakki mahtuu vielä ja palvelee hänen parempana takkinaan.

Siinä missä esikoiselle sopivat klassisemmat sävyt ja tyylit, on kuopus jo luonteeltaan räväkämpi. Hänelle tekee myös mieli ostaa räväkämpää vaatetusta. Ensi talveksi jemmaan tuli tämä Mini Rodinin lumileopardi-kuosinen toppatakki. Koot menevät näissä hiukan tylsästi kaksoismitoituksella, mutta kun 92/98 on nyt sopiva, otin seuraavan koon 104/110. Nyt se on iso, joten vuoden päästä oletettavasti hyvä.

Lisää Mini Rodinia. Kun kuopuksen keltainen kevättakki jää pieneksi, siirtyy herranen saman merkin mustaan versioon. Pico on loistava takki vähän kaikenlaiseen menoon niin puistosta kaupunkikäynteihin. Myös tämä on kokoa 104/110 cm. Mutta kuten sanottua, keltainen edellisen koon Pico mahtunee vielä tulevan kevään.

Esikoista puolestaan odottaa käytettynä ostettu Mini Rodinin Luton jacket tummansinisenä. Tässä koko on 128/134, mikä tuntuu ihan hurjalta 116-senttisiä vaatteita käyttävällä lapsella. Mutta tämänhetkinen talvitakki on täysin sopiva koossa 116/122 cm, joten ei sitä enää kannattanut hankkia olettaen, että toivon takin menevän useamman kevät- ja syksykauden. Hassuinta oli se, että tämä takki ei sovitettaessa ollut suinkaan valtava, vaan tullee viimeistään ensi syksynä käyttöön. 

Ostan esikoiselle talvivaatteet aina alennusmyynneistä odottamaan seuraavaa vuotta. Koska olemme aikanaan alkaneet käyttää Ticket Outdoorin vaatteita ja niiden kestävyyteen tyytyväisiä, pysyn samassa merkissä uskollisesti. Näin ei tarvitse arpoa eri merkkien erilaisten kokojen kanssa, vaan voin ostaa aina seuraavan odottamaan. Ticketin ulkovaatteet ovat yleisesti ottaen reiluja, joten tämä 122-senttinen setti tuli odottamaan ensi talvea reilulla alennuksella. Normihintaan vaatteiden yhteissumma olisi ylittänyt kipukynnykseni, mutta alennuksesta ostan ilomielin näitä vaatteita, joiden tiedän säilyvän iskemättöminä vielä kuopuksenkin käyttöön. Mustassa untuvatakissa on hauskasti vielä irrotettavat hihat ja turkoosit toppahousut piristävät. Näillä kelpaa ensi talvena mennä päiväkotiin tai pihalle leikkimään. Jos oikein muistan, löytyy kuopukselle esikoisen jäljiltä saman merkin musta toppahaalari ensi talveksi.

Ja vielä yksi Mini Rodini! Esikoiselle löytyi käytettynä tämä vihreä parkatakki kaupunkikäyttöön. Koska tätä on ajateltu ensi talveksi, on tässäkin koko 128/134 cm. Lapsi itse ihastui eritoten takin oranssiin vuoriin. Kuten huomaatte, on meillä nyt jonkinlainen Mini Rodini -kausi ulkovaatteissa. Mutta minkäs teet, tykkään merkin malleista ja kuoseista kovasti. Sisävaatteet sen sijaan eivät iske yleensä lainkaan, esikoisella on ollut kaksi paitaa ja kuopuksella yksi. Mutta nämä takit, voi että.

Että uskokaa, kun sanon. Olen takkimaanikko. 

Uuden vuoden antijuhlija muutoksessa

Uusi vuosi on ollut itselleni usein vähän pakkopullaa. Olemme viihtyneet aivan hyvin kotona ilman sen kummempia juhlimisia kuin hyvää ruokaa ja juomaa. Raketteja on katseltu ikkunasta, siinä se. Toki olen kutsun saatuani mennyt juhlimaan vuoden vaihtumista, mutta lempijuhliani se ei ole. Edellisen vuoden viimeisenä iltana huomasin itsessäni muutoksen alun.

Vietimme uutta vuotta esikoisen kummeilla, meitä oli yhteensä neljä perhettä paikalla. Ja meillä oli todella hauskaa! Kotona otettiin pari fotoa ennen lähtöä.

Ilta koostui lasten leikeistä, hyvästä ruoasta, suklaasta ja juustoista sekä kuohuviinistä. Esikoisella ei ollut omanikäistään leikkiseuraa, joten hän sai erivapauden pelata iPadilla.

Kahdeksaksi ajoimme lähikaupunkiin katsomaan lasten ilotulitusta. Siinä esikoinen sylissä seisoessani, hänen riemunkiljahduksiaan kuunnellessani ja itsekin kauniita tulituksia ihaillessani huomasin ajattelevani, ettei uusi vuosi hullumpi juhla olekaan. Kuopusta tulitukset jännittivät ja isänsä hartioilla ei ollut hyvä istua. Sylissä oli parempi.

Ilotulituksen jälkeen meitä odotti lämmin sauna, tinan valaminen ja lapset saivat herkutella popcorneilla sekä omani vielä karkeilla ja suklaalla. Tässä vaiheessa osa pienistä juhlijoista siirtyi yöpuulle, omani luonnollisesti eivät olleet näiden joukossa. 

Me istuimme loppuillan aikuisten kesken ruokapöydän ympärillä, juttelimme ja kilistelimme maljoja pikkukundien pyöriessä ympärillämme. Puoleltaöin oli aika skoolata samppanjalla ja sitten mekin siirryimme autoon ja lähdimme kotiin nukkumaan. Kuopus oli nukahtanut syliini hieman ennen vuoden vaihtumista, esikoinen sinnitteli motarille saakka hereillä.

Nyt tuntuu hyvältä sanoa, että ensi vuonna toivottavasti uudelleen!