Läksytehdas

Koulun alkamisen myötä arkeen ovat olennaisena osana tulleet myös läksyt. Kaksi koululaista, kahdet kotitehtävät ja kaksi jo alkumetreiltä melkoisen erilaiselta vaikuttavaa oppijaa.

Tältä meillä näyttää joka iltapäivä siinä kello kolmen maissa. Esikoinen halusi jo kaksi vuotta sitten tehdä läksyt aina kotona iltapäiväkerhon sijaan ja kuopus on samaa mieltä. Minulle tämä sopii, sillä ehdimme hyvin hoitaa kotitehtävät ennen esikoisen harrastuksia. Kirjoitin tarkoituksella ehdimme, sillä läksyt ovat oleellinen osa minunkin arkirutiinejani. En minä läksyjä poikieni puolesta tee, vaikka esikoinen sitäkin on jo ehtinyt ehdottaa. Minä tuen, tsemppaan, autan pyydettäessä, kehotan tekemään valittamisen sijaan, kuulustelen ja tarkistan. Joka ainoa päivä. Ja tiedättekö mitä? En ymmärrä miksi joku ei tekisi niin varsinkaan tilanteissa, joissa läksyjen teko on haastavaa tai takkuaa muutoin. 

Esikoiselle läksyrutiinin opettelu oli haastavaa ja ensimmäisenä koulusyksynä vaadittiin paljon paitsi lapselta itseltään myös meiltä vanhemmilta. Siitä se sitten lähti sujumaan, vaikka eivät nuo kotitehtävät mitää herkkua hänelle vieläkään ole. Näen esikoisessa potentiaalisen alisuorittajan, joka mielellään menisi siitä mistä aita on matalin. Nyt on kuitenkin se aika, jolloin rutiinit ja muut on opeteltava ettei myöhemmin tule ongelmia opiskelun kanssa. Välillä ottaa koville, kun ne espanjan sanat pitäisi myös osata kirjoittaa. 

Noin yleisesti ottaen ensimmäisen syksyn läksykieltäytyjästä on kuitenkin kasvanut oikein hyvä tekijä. Olen kysynyt haluaako hän minun tarkistavan ja olevan yhä tiiviisti mukana, vai joko opeteltaisiin siihen, että hän kuittaa tehneensä ja me emme sen kummemmin asiaan puutu. Vanhempien apu on kuitenkin yhtä tervetullutta ja hän toivoo minun olevan siellä taustatukena. Hän kyllä tekisi itsenäisesti, minä luotan siihen täysin, mutta olen ilolla mukana, kun hän niin toivoo. Ja koskaan eivät läksyt ole olleet tekemättä, siitä hän pitää itsekin huolen. 

Kuopus on lähtenyt liikkeelle vähän eri linjoilla. Läksyjä on hänen mielestään liian vähän ja ne ovat aivan liian helppoja. Hän ei mennyt kouluun värittämään kuvia tai piirtämään palloja, hän haluaa opiskella! Silti huomaan hänestä saman väsymyksen mikä sai esikoisen kiukuttelemaan läksyistä ensimmäisenä syksynään. Ei huvita, en halua, en jaksa. Olen kehottanut nauttimaan tästä vaiheesta, kun saa vielä väritellä tai piirtää, kyllä hän ehtii niitä odottamiaan "kunnon" läksyjäkin tehdä. 

Kuopus on superhuolellinen tekijä. A- ja I-kirjaimet piirtyvät kauniisti ja lapsi lukee aapisestaan kaikki kirjainharjoitukset, tavuttamiset sun muutkin sen varsinaisen lukuläksynsä lisäksi. Ne ovatkin tärkeitä, vaikka kuinka osaisi lukea. Kuopuksen etuna on myös tottumus. Hän on jo kaksi vuotta katsellut veljensä läksyhommia ja tietää miten ne meidän huushollissamme hoidetaan. 

Kolmasluokkalaisella on tästä syksystä lähtien ihan eri tavalla läksyjä. Niitä tulee useammasta aineesta ja eri tehtävät tehdään eri päiville. Olen kannustanut tekemään läksyt heti, kun tulee kotiin. Näin ne on hoidettu ja koko loppupäivä on vapaata. En kuitenkaan ole ehdoton ja mikäli esikoinen haluaa katsoa jotain juttua isänsä kanssa illalla, hän toki voi niin tehdä. Myös se on huomattu näiden viikkojen aikana, että läksyjä kannattaa tehdä myös viikonloppuisin.

En tiedä onko se uusi opetussuunnitelma vai  mikä, mutta me vanhemmatkin olemme päässeet osallisiksi kotiläksyistä. Viime viikolla pelasimme lukusuorapeliä ja noppapeliä. Kuopuksen läksyt myös kuitataan joka päivä tehdyiksi aikuisen toimesta.  

En sano etteikö välillä väsyttäisi tarkistaa läksyvihkoja, kun omiakin hommia olisi tehtävänä. Silti ajattelen tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa lapsen parasta. Mikäli hän haluaa minun tarkistavan, minä teen niin. Sillä aivan varmasti tulee aika, kun minun ei tarvitse, enkä enää saa sitä tehdä.