sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Erään taulun tarina

Kirjoitin jo Tampereelta kivasta sisustus- ja antiikkikaupasta löytämästäni torkkupeitosta, joka ei jäänyt ainoaksi ostokseksi. Samasta liikkeestä ostin myös kolme vanhaa printtiä sekä taulun. Seuraavassa kertomus siitä, millaista on olla hyvin nopealiikkeinen ja salamana päätökset tekevä ostaja ja mitä siitä sitten seuraa.


Huomasin ensimmäisenä liikkeen kauniit taulut ja ison kasan printtejä, joita selata. Niin siis tein mielessäni ajatus löytää sopivia kuvia kesäpaikan yläkertaa koristamaan. Ja löytyihän niitä, kaksi kuvaa pariisilaista muotia esittelevistä vanhoista kirjoista ja yksi painokuva samasta kaupungista. Ajattelin, että kullanväriset kehykset sopisivat näihin pariisilaisaiheisiin kauniisti ja ne pääsisivät tulevana kesänä meidän makuuhuoneemme seinälle kesäkodilla. Olin jo valinnut alla näkyvät kuvat ja kiikuttanut ne kassalle yhdessä torkkupeiton kanssa, kun huomasin vanhan kaapin takaseinustalla piilottelevan taulun. 


Olen heikkona vanhaan kaunokirjoitukseen, joten ostopäätös syntyi sekunneissa. Liikkeen omistaja kertoi tekstin olevan aitoa kirjoitusta 1800-luvulta, mutta minä en ole vieläkään ihan vakuuttunut olisiko asia todella niin. Yhtä kaikki, vilkaisin nopeasti kuvaa ja myös tämä esine pakattiin ostoskassiin. 


Kotona aloin sitten tutkia ostostani paremmin. Tuossahan on joku ukko sängyllä, nainen (ehkä vaimonsa) kumartuneena huolestuneena ja ehkä hieman odottavana miehen puoleen ja pieni tyttö antamassa suukkoa oletettavasti isoisälleen? Ja mitäs tuo vasemmalla oleva mies tekee, hän on nostanut toisen kätensä silmilleen ja painanut päänsä kumaraan. Alkaa näyttää erehdyttävästi siltä, että tässä tehdään nyt kuolemaa, mietin. Ja mitäs tuo teksti tuossa alla, näyttää olevan saksaa. "Isoisän suun kylmiltä huulilta kuului kyllä" tai jotain sinnepäin, kun tällä koulusaksallani tekstiä tavasin. Justiinsa.



Tässä vaiheessa voitte kuvitella mieheni reaktion, kun kerroin hänelle tarkemmin ostoksestamme. Mihin ajattelin tämän kuolinvuodeteoksen ripustaa, hän kysyi huvittuneena. 


Mikä kuolinvuode muka, kysyin. Tässä kuvassa on kovasti kylmettynyt isoisä, joka kuitenkin pienen lapsenlapsensa antaman suukon ansiosta sai voimaa taistella tautia vastaan ja muutaman viikon levon ja ahkeran Finrexinin juomisen jälkeen oli jälleen jaloillaan.

Problem solved!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti