Konkariäidin vinkit uusille äideille

Synnytyssairaalan huoneessa on hiljaista. On yö, huonekaverit vauvoineen nukkuvat. Puoli vuorokautta sitten äidiksi tullut istuu sängyllään ja katselee lastaan mietteliäänä silmiin. Lapsi vastaa katseeseen, tapittaa vähintään yhtä vakavana takaisin. "Tässä me nyt ollaan ja meidän pitää pärjäillä yhdessä", sanoo äiti lapselleen. Tulee vaipanvaihdon aika. "Kyllä me tästäkin selvää otetaan, eikös vaan" hän toteaa ja juttelee paitsi vauvalleen, myös samalla itselleen rauhoittavasti. "Mennään askel kerrallaan, katsopas, hyvin tämä sujuu."

Jokainen äidiksi tullut on uuden edessä. Miten usein se vaippa pitää vaihtaa, onko nukuttaminen kyljellään todella kiellettyä ja miten ihmeessä minä saan tämän ihmislapsen pidettyä edes hengissä. Tässä vaiheessa neuvoja alkaa sadella suunnasta jos toisesta. Naapurin Eila on kasvattanut seitsemän lasta aikuisiksi ja kertoo, että nälkäänsä se itkee, perunaa pöytään. On ristiriitainen olo. Yhtä aikaa tarvitsee neuvoja ja vertaistukea, samaan aikaan ohjeita on vaikea ottaa vastaan. Neuvola opastaa yhtä, vauvan isovanhemmat painottavat toista ja oma maalaisjärki kertoo kolmatta. Ketä kuunnella?

Lapsi kasvaa, syntyy kenties toinenkin. Hämärän huoneen äititulokkaasta on kasvanut se konkariäiti, joka toteaa edellisen sukupolven ja aiemmin äidiksi tulleiden ystävien tienneen monta asiaa paremmin. Tottakai he tiesivät, hehän ovat olleet itse samassa tilanteessa joskus aikoinaan. He ovat luovineet aivan samalla tavalla yrityksen ja erehdyksen kautta kuin tuore äiti, monessa asiassa kaikkitietävä ja monessa arka ja epävarma. Jälkeenpäin on helppo todeta, että olisinpa kuunnellut silloin. Jälkiviisaus on kuitenkin turhaa, elämäähän tämä kaikki vain on.

Vaikka niitä neuvoja voi olla vaikea ottaa vastaan, otan riskin ja kerron muutaman takanani kaksi lasta, pian kymmenen vuotta äitiyttä, lukuisia yrityksiä ja vielä useampia erehdyksiä. Olkaa hyvä, alla konkariäidin vinkit nuoremmilleen.

1. Ole lapsesi kanssa ja kohtaa hänet. Voi hyvin olla, että elämäsi työtilaisuus tulee eteen lapsesi vauvavuonna, mutta usko minua. Niitä tulee lisää. Työ on vain työtä, lapsen vauva-aikaa ei takaisin saa ja sen menettäminen kaduttaa myöhemmin. Lehdissä kerrotaan, että nainen voi saada molemmat, uran ja perheen. Tottakai voi, sitä ei kukaan kiellä. Olennaisempaa olisi kuitenkin kysyä tarvitseeko niitä molempia saada samaan aikaan. Sinun ei tarvitse kirjoittaa väitöskirjaa tai käynnistää start up -yritystä äitiysloman aikana ollaksesi tämän yhteiskunnan tehokas jäsen. Elämä ei nimittäin lopu lapsen saamiseen, vaikka siltä joskus voi tuntuakin. 

2. Uskalla hullaantua lapsesi maailmaan. Joskus kuulee odottavan äidin sanovan kuinka vauvan syntyessä minä en muutu ja elämäni jatkuu ennallaan vauva kainalossa. Todelisuudessa vauva muuttaa aina vanhempiensa elämän ja näin hänen tuleekin tehdä, hänellä on siihen oikeus. Hän ansaitsee paikan vanhempiensa elämän keskiössä, äidin joka hullaantuu paitsi hänestä, myös hänen maailmastaan. Lapsen kasvaessa hurahtaminen luonnollisesti vähenee. Kun kaikki ei ole enää uutta ja ihmeellistä ja jälkeläinenkin pyörinyt porukoissa useamman vuoden ajan, huomaa hypänneensä vauvakuplasta pois jo kauan sitten. Mutta siellä käyminen, se on vain tervettä. 

3. Luota itseesi. Joiltakin homma tulee luonnostaan, toiset joutuvat tekemään enemmän töitä sen eteen. Sitten tulee päivä, jolloin huomaat osaavasi lukea lastasi ja hänen tarpeitaan. Se ei silti tarkoita etteikö kokeneempien neuvoja kannattaisi kuunnella ja ottaa vastaan. Niistä vain kannattaa suodattaa itselle sopimattomat ja kokeilla ennakkoluulottomasti niitä, joiden ajattelee kenties olevan omalle lapselleen ja koko perheelle passeleita. Minä en tätä ensimmäisenä vauvavuotena osannut. Sen jälkeen olen luottanut vahvasti siihen, että tiedän mikä on parasta juuri minun lapsilleni.

4. Älä hötkyile. Vauva ei tarvitse leutona plussatalvena villahaalaria ja toppapukua untuvapussinsa alle eikä hän mene rikki ellet pääse nostamaan häntä syliisi ensimmäisestä äännähdyksestä. Mikäli olet juuri suihkussa shampoo päässä ipanan herätessä, pese se shampoo rauhassa pois. Sinun rauhallisuutesi nimittäin tarttuu vauvaan. Olen monesti miettinyt ettei esikoinen ehkä olisi ollut vauvana niin kireä, ellen minä olisi ollut ihan paniikissa. Hassua on, että se paniikki harvemmin näkyy ulospäin. Saatat saada kehuja luontevuudestasi ja varmuudestasi vauvan käsittelyssä, vaikka hyperventiloit sisäisesti hien valuessa pitkin selkää koko ajan.

5. Älä syyllisty. On aivan se ja sama haluaako esimerkiksi koko suku molemmilta puolilta teidät jouluksi luokseen, jos te haluatte olla kotona. Oma perhe on sinun elämäsi ja lapsesi tärkein yksikkö ja sen hyvinvoinnin tulee olla ykkössijalla. Jos haluatte jouluna syödä pitsaa villasukissa kotisohvalla, tehkää niin. Uskalla olla aikuinen ja sanoa ei. Jatkossa sinä olet se, joka pitää lapsesi puolia eikä se onnistu mikäli et uskalla pitää omiasi. 

6. Hyväksy se, että äidiksi tuleminen muuttaa ihmistä. Lapsen saamisesta alkaa ainutkertainen matka enkä tunne yhtäkään ennen lapsetonta, nykyistä vanhempaa, joka ei olisi jollain tavalla korjannut käsitystään asioista. Jos olit ennen lapsia varma tietyistä jutuista, anna itsellesi lupa muuttaa mieltäsi. Se ei ole noloa. Se on ihmisenä kasvamista. 

Huomasitte ehkä etten ole kirjoituksessani puuttunut millään tavalla perheen nukkumisjärjestelyihin, ruokailuun, imetykseen tai muuhun vastaavaan. Minun mielestäni äitiydestä puhuttaessa takerrutaan yhä epäolennaisuuksiin turhan paljon. Kuka imettää ja kuinka kauan, tehdäänkö vauvalle soseet itse vai ei ja kuinka kauan puistoilua kuuluu hyvän äidin päivään. Nämä ovat asioita, joilla ei lopulta ole mitään väliä. Ne ovat asioita, joiden pitäisi olla jokaisen perheen itsensä päätettävissä. Ja jos lapsi kasvaa ja voi hyvin, sen pitäisi riittää.

Eilen illalla kysyin mieheltä mitä me teemme sitten, kun pojat ovat joskus muuttaneet pois kotoa. Mies vastasi, että elämme elämäämme. Ajatus tuntuu yhtä aikaa hienolta ja pelottavalta. Miten kauan siitä onkaan, kun olimme vain me kaksi ja teimme päätökset meitä ajatellen. Lähes kymmenen vuoden ajan olemme olleet lapsiperhe ja menneet pienten ihmisten tarpeet edellä. Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa kotonamme asuu kaksi koululaista ja minusta tuntuu, että olemme ottaneet askeleen kohti jotain vähintään yhtä hienoa kuin tähänastiset vuodet ovat olleet. Näen joskus mielessäni meidän perheemme tulevaisuudessa, kenties poikien kumppaneilla täydennettynä viettämässä aikaa yhdessä. En malta odottaa. Samaan aikaan haluaisin pysäyttää ajan ihan viimeistään tähän.

Kysyin myös mieheltä tuleeko minulla sitten joskus olemaan koko ajan ikävä lapsiani? Miehen mielestä todennäköisesti kyllä, mutta totun siihen. En usko, mutta olen todennäköisesti väärässä. Kertokaahan konkariäidit miten asia on? Samalla voitte antaa parhaat vinkkinne esiteinien kanssa elämiseen, olen pelkkänä korvana.

Muistathan osallistua kosmetiikka-arvontaan täällä!

Kaikki studiokuvat Nina Dodd.