Tänään oli suuri päivä, aamulla lähdimme koko porukalla ilmoittamaan perheen pienimmän jäsenen kouluun. Etukäteen oli mietitty kielirikasteiseen opetukseen hakeutuminen, valittu iltapäiväkerho sekä sovittu ystävien vanhempien kanssa kaveritoiveet samalle luokalle tulevista ystävistä selviksi.
Ei se aamu ihan näin nätisti toki sujunut. Mies oli jo eteisessä lähdössä töihin, kun muistin yhteen lappusista tarvittavan molempien vanhempien allekirjoitukset. Ei muuta kuin tulostamaan, paitsi että printterista onkin muste loppunut. Perus. Joten mieskin teki koukkauksen koulun kautta. Kuvan ottamisen jälkeen tokaluokkalainen totesi, että aivan sairaan noloa olla vanhempien kanssa kuvissa kavereiden nähden ja häipyi.
Kuopus on itse asiassa ollut maanantaista saakka hieman kipeänä, mutta hymykin saatiin ipanasta irti. Koulutulokkaat saivat vanhempien täyttäessä lomakkeita piirtää itsestään kuvat, jotka sitten laitettiin ruokalan seinälle näytille. Tulokkaita vastaanottamassa oli esikoisen opettaja ja nauroinkin hänelle, että täällä olisi seuraava Eriksson tulossa. Huomaatteko muuten, miten pidän väärin kynästä kiinni? Molemmat pojat pitävät samalla lailla, jännä juttu.
On tämä edessä oleva kevät kyllä aikamoinen rutistus vielä ennen syksyä ja koulun alkamista. Kuopus itse suhtautuu asiaan positiivisesti. Hän odottaa jo oppimista ja haluaisi tehdä läksyjä. Minä itse mietin hivenen pelonsekaisin tuntein isoa koulua, valtavaa oppilasmäärää ja pienen ekaluokkalaisen pärjämistä siellä seassa. Toisaalta isoveljen olemassaolo samassa paikassa tuo turvaa, varmasti meille molemmille.
Tänä keväänä kuopus käy kerran viikossa niin uimakoulussa kuin luistelukoulussakin. Viimeksi mainittua auttaa myös esikouluryhmän ahkera luisteleminen lähes joka päivä ja kuopus onkin oppinut luistelemaan hienosti jo nyt. Myös entinen vesipelkoinen, vielä loka-marraskuun vaihteessa altaan reunalla istunut lapsi sukeltelee kuin mikäkin saukko ja uimaan oppiminen on aivan siinä hilkulla. Edessä oleva viikon loma uimisineen tulee hyvään saumaan. Olen ajatellut, että kun uimataito ja luisteleminen ovat koulun alkaessa hallinnassa, on taas vähän helpompaa. En ole tippaakaan huolissani mitä tulee akateemiseen ja oppimispuoleen, kuopus on osaavampi ja taitavampi kuin isoveljensä aikoinaan koulun aloittaessaan. Hänellä on myös paljon kavereita, kuten isoveljelläänkin. Mutta hän on joitakin luokkakavereitaan lähes vuoden nuorempi, pienikokoinen ja kun tähän yhdistetään vielä temperamenttinen luonne, saamme harjoitella vielä pettymyksen sietoa ja eritoten harmeihin suhtautumista. Kyllä hän paikoillaan istuu, keskittyy ja osaa jonotttaa, kaikki tärkeitä taitoja nekin. Ja vielä on esikoulun kevät vasta alkamassa, aikaa on.
Tärkein kevään aikana harjoiteltava taito on kuitenkin r-kirjain. Puhuin lapselle lähetteen puheterapiaan ensimmäisen kerran nelivuotiaana, seuraavan kerran viisivuotiaana ja molemmilla kerroilla saimme konsultaatiokäynnin jälkeen kuulla, että resursseja yksittäisen kirjaimen korjaamiseen ei ole. Kuusivuotisneuvolassa ilahduttiin, kun mies kertoi meidän suuntaavan yksityiselle puolelle. Tuota parempaa käyttöä ei ajalle ja rahalle varmasti ole. Ja mikä tuuri, että saimme ajan. Yksityisenkin puolen puheterapeuteilla on potilaita ovista ja ikkunoista tulossa.
Kun minä olin saanut ilmoittautumislomakkeet täytettyä, oli omakuvakin valmis.
Sitten otettiin vielä yksi foto, voiko niitä koskaan olla liikaa! Meidän pieni pallero, nyt jo taitava, iso ja reipas tuleva ekaluokkalainen. Vielä ei itkettänyt, tutustumispäivänä varmasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti