Elämäni tärkein kirja

Jokaisella kirjoja lukevalla on varmasti yksi teos, josta on tullut muita rakkaampi. Tämän kirjan ei tarvitse olla erityisen hyvä, voit vaikkapa inhota sen päähenkilöä tai pitää juonta tylsänä. Olet saattanut kuitenkin lukea tärkeällä hetkellä elämässäsi ja saanut sen kautta ymmärrystä tai lohtua. Jonain päivänä huomaat, että kirja on kulkenut mukanasi koko elämäsi ajan, muutosta ja hyllystä toiseen. Et ehkä lue sitä enää koskaan, mutta et myöskään ole valmis siitä luopumaan. Joko tulee mieleen mikä tällainen kirja sinun elämässäsi voisi olla?

Jokainen meistä on varmasti kuullut fiktiivisistä henkilöhahmoista nimeltään Scarlett O'Hara ja Rhett Butler. Olette ehkä nähneet elokuvan tai kuulleet siteerattavan romaanin loppulausetta. Margaret Mitchellin Gone With the Wind, eli suomennettuna Tuulen Viemää, on minun elämäni tärkein kirja. 

Aikanaan, kun olin aikeissa osallistua graduseminaariin ja tehdä tuon tutkielman, seisoin kotona kirjahyllyn edessä. En oikein tiennyt mitä ja miten tutkisin, mihin haluaisin keskittyä ja mistä jaksaisin sen reilut sata sivua kirjoittaa. Seisoin ja annoin katseeni vaeltaa kirjojen selkämyksestä ja hyllyrivistä toiseen. Ja siinä se oli, kuten oli ollut lapsuudesta saakka. Samantien tiesin myös näkökulman ja tutkimukseni aiheen. 

Olin nähnyt ensin elokuvan varhaisteini-iässä ja seuraavana jouluna tai syntymäpäivänä sain kirjan lahjaksi kummitädiltäni. Luin sen ja etsin käsiini kaikkea mahdollista kirjan ja elokuvan ympärille syntyneestä ilmiöstä. Nauhoitin vhs-kaseteille dokumentteja elokuvanteosta ja katsoin niitä kerta toisensa jälkeen. Olin muun muassa varma, että tyttäreni nimeksi tulee Tara, jos joskus tyttären saan. Tässä vaiheessa voin todeta, että Victor Hugon Kurjien Mariuksen kautta nimeämisen kirjallisuusteema sentään säilyi.

Päätettyäni ottaa kirjan graduni aiheeksi luin nuo vajaat tuhat sivua uudelleen. Välimeren risteilyllä odotin esikoistamme ja kävin läpi pokkariversiota sivu toisensa jälkeen alleviivaten sopivia lainauksia ja tärkeitä kohtia. Kun sisko kävi kiertelemässä Yhdysvalloissa ja piipahti muun muassa Charlestonissa ja Savannahissa, toivoin tuliaisiksi Scarlett-mukia. 

Gradun valmistumisen jälkeen kirja on saanut olla rauhassa hyllyssä. Ensin en halunnut katsoakaan siihen päin, olin saanut rouva O'Hara-Hamilton-Kennedy-Butlerista tarpeekseni. Eräänä päivänä huomasin televisiosta tulevan ohjelman kirjasta ja katsoin sen. Muistin, miksi se on klassikko ja miksi erityisesti naiset Mitchellin teosta sen ilmestyttyä niin innolla lukivat. Olkoonkin opportunistinen, häikäilemätön ja naiivi, Scarlett on ennen muuta selviytyjä. Mitchell kirjoitti romaaninsa sankarittaren todelliseksi subjektiksi aikana, jolloin nainen yhä nähtiin pitkälti objektina. Tämä seikka varmasti edesauttoi romaanin menestystä sen ajan lukijakunnassa. Romaani kestää myös aikaa hämmästyttävän hyvin. Jos jonkun vinkin saan antaa, lukekaa kirja elokuvan katsomisen sijaan. Se nimittäin eroaa elokuvasta monessa merkittävässä asiassa.  

Scarlett-mukia en ole onnistunut käsiini saamaan, sen metsästys jatkuu edelleen. Kirjan puolestaan voisin jonain kauniina päivänä lukea uudelleen. Ja vielä toinen vinkki, älkää turhaan kuluttako aikaanne teokselle kirjoitettuun jatko-osaan Scarlett. Se on suoraan sanottuna käsittämätöntä kuraa. Onhan Mitchellin teoksen loppu, se kuuluisa ja laajalti siteerattu juuri oikea lopetus tarinalle. "After all, tomorrow is another day"