Lukulaskurivuoden yhteenveto

Vuosi sitten, lukulaskuria vasta aloitellessani, siteerasin Eeva Joenpellon elämäkerran kirjoittanutta Helena Ruuskaa, joka kertoi kohteensa oppineen ajattelemaan ja hengittämään kirjojen kautta. Kuluneen vuoden olen tehnyt samaa, kuten koko elämäni. Ja miten nopeasti viime vuosi menikään. Kaksitoista kuukautta täynnä erilaisia kirjoja, niiden laskemista ja niistä kirjoittamista on nyt takana. Vuoteen mahtui paljon. Oli vähälukuisia kuukausia ja sellaisia, joiden aikana tuli luettua valtavasti. Oli dekkareita, romaaneja ja tietokirjallisuutta. Oli työtä ja vapaa-aikaa, oli yksinkertaisesti lukemista. Oli paljon ajattelua ja vielä enemmän hengittämistä luetun äärellä.

Viime tammikuussa kysyin itseltäni kuinka paljon minä luen. Vastaus on selvillä. Viime vuoden aikana luin 110 teosta, joka tekee kirjan per kolme päivää. Näistä teoksista dekkareita oli 44 ja romaaneja 55. Tietokirjoja mahtui joukkoon 11. Pääosan luin suomeksi, ruotsinkielisiä kirjoja oli joukossa vain seitsemän ja englanninkielisiä yhdeksän. Tästä yllätyin, sillä olin ajatellut lukevani enemmän vieraskielistä kirjallisuutta.

Kokosin teille pienen listan vuoden helmistä, yllättäjistä ja vähemmän onnistuneista lukukokemuksista, olkaa hyvät.

Vuoden suurin ilahduttaja oli Jari Tervo teoksellaan Matriarkka. Tämä oli ensimmäinen Tervolta lukemani kirja ja lunasti odotukset kaikin tavoin. Yhtäaikaa riehakas, hämmentävä ja ehyt romaani yhden suvun kantaäidistä ja erään inkeriläissuvun löytöretkestä. Teos, joka kasvaa yksilöstä yhteisöön ja toisinpäin.

Kirja, jonka tulen lukemaan vielä monesti uudelleen löytyy Kathryn Stockettilta. Help kuvaa kauniin kepeästi ja samalla salaa syvälle iskien millaista oli tummaihoisen palvelusväen elämä ja todellisuus rotuerottelun vielä ollessa voimissaan Yhdysvaltojen Etelässä. Tässä romaanissa hymyillään kyynelten lävitse.

Kirja, joka jätti runollisen kauniin muistijäljen oli Harper Leen Kaikki taivaan linnut. Pidin romaanista enemmän kuin Leen menestysteoksesta Kuin surmaisi satakielen. Aika on toinen, päähenkilö Scout kasvanut aikuiseksi, mutta yhteiskunnalliset ja poliittiset kysymykset ovat yhä läsnä. Romaani näyttää miten joskus on tehtävä pesäero menneeseen kasvaakseen omaksi itsekseen. 

Vuoden suurimman pettymyksen tittelistä kilpailee kaksi niin tasavahvaa kandidaattia, että palkintosija jaetaan. Juha Itkosen Palatkaa perhoset ja Joël Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia ovat romaaneja, joiden lukemisen jälkeen fiilis oli väljähtynyt. Osasyynä tälle ovat varmasti omat turhan suuret odotukseni, mutta Itkosen romaani olisi saanut loppua jo ennen viimeistä lukua ja Dickerin teoksesta taisin kirjoittaa se on olevan "ylipitkä, melodramaattinen ja osin jopa korni". Monet tuttavani ja ystäväni ovat minusta poiketen pitäneet Baltimoren sukuhaaran tragediasta.

Viimevuoden paras esikoinen oli Antti Ritvasen Miten muistat minut. Tästä ei esimerkiksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon myöntänyt raati ollut aivan samaa mieltä, mutta mitäpä siitä. Minun mielestäni pojan ja äidin suhdetta valta-asetelmineen ja vaikeine rakkauksineen kuvaava teos on yksinkertaisesti ehjä ja hieno esikoinen.

Paras tietokirja on Tiina Miettisen Piikojen valtakunta. Naisen asemaa, työtä ja perhettä 1600-1700 -luvuilla kuvaava tietoteos näyttää meille ennakkoluulosta poiketen, kuinka sinkkuus oli jo tuolloin arvossaan ja piikojen asema kaikkea muuta kuin pelkästään alisteinen. Tätä teosta lukee kuin romaania.

Kirjailija, jonka seuraavaa teosta odotan kovasti on Minna Rytisalo, jonka esikoisteos Lempi esitteli lukijoille hämmästyttävän valmiin kirjailijan. Lempi on yksi vuoden ehdottomista huipputeoksista, joka kysyy kuka, mitä ja mikä on Lempi. Kirjan rakenne, jossa kaikki muut paitsi Lempi itse saavat äänen, toimii hienosti. 

Parhaan vetreytyksen klassikolle teki Sophie Hannah toisella uudella Hercule Poirot -dekkarillaan Suljettu Arkku. Siinä missä ensimmäinen teos Nimikirjainmurhat oli turhan monimutkainen ja ehkä hieman liian kunnianhimoinen yritys herättää Agathan Christien salapoliisikuuluisuus henkiin, on toinen teos aivan muuta. Suljetun paikan mysteeri, rajattu määrä henkilöhahmoja ja ripaus vanhan ajan henkeä takaavat erittäin lukukelpoisen jännitysromaanin.

Paras uusi dekkarituttavuus tulee -yllätys yllätys- länsinaapuristamme. Cilla ja Rolf Börjlindin sarja Olivia Rönningin ja Tom Stiltonin tutkimuksista on takuuvarmaa pohjoismaalaista laatua jännityksen ystäville. 

Ennakkoluulot vääriksi osoitti puolestaan Alan Barnes. Hänen luomansa etsivähahmo Flavia de Luce iskee suoraan lukijan sydämeen. Äitinsä menettänyt hurmaava myrkynkeittäjä ajelee ympäri englantilaista maaseutua polkupyörällään ja on usein askeleen edellä poliiseja. Pidin ajatusta ensin aivan typeränä, 12-vuotias etsivä ei kiinnostanut lainkaan. Kunnes luin ensimmäisen kirjan. 

Vuoden paras kirja? Ehdottomasti Tommi Kinnusen Lopotti. Humaani kertomus erilaisuudesta, oman paikan löytämisestä yhteiskunnassa ja kaiken takana kulkevasta välittämisestä on parasta, mitä olen lukenut sitten Neljäntienristeyksen. Löytäkää tekin tämä kirjailija, mikäli ette ole sitä jo tehneet.

Eräänä iltana mietin mitä tekisin tästä eteenpäin, kun lukulaskurin vuosi on käsitelty. Miten kirjallisuus näkyisi täällä blogissani myös jatkossa? Toki vinkkaan mielenkiintoisista kirjoista kuten ennenkin, olivat ne sitten lastenkirjallisuutta, tietoteoksia tai romaaneja, mutta mitä muuta? Ehdotus tuli itse asiassa mieheltä, joka vierestä työntekoani katseltuaan ja kuunneltuaan tietää kuinka haastavaa on toisinaan saada ajatuksensa tuotua esille merkkirajoitusten puitteissa. Asiaa riittäisi myös pidemmälle ja syventäminen tekisi arvioista entistä laadukkaampia. Mies ehdotti, että entäpä jos kirjoittaisin arvioiden pidemmät versiot tänne. Kaikki ne ajatukset ja taustoittamiset, jotka lehden sivuilta jäävät toisinaan puuttumaan tiivistämisen vuoksi. Siitä se ajatus sitten lähti.

Tervetuloa siis uuteen vuoteen teemalla "Mitä sanomatta jäi, eli kirja-arvion takana". Sillä aikaa minä jatkan tästä rivistä, jossa lukemistaan odottavat kirjat hyllyssä hengailevat ennen kuin niihin tartun.