Joulu tulee, en ole valmis!

Minusta parasta joulussa on sen odotus. Ensimmäisestä adventista alkava taianomainen aika, jolloin on lupa fiilistellä, tunnelmoida ja nauttia odotuksesta sydämensä kyllyydestä. Glögikausi on tosin korkattu jo kuukautta aiemmin ja yleensä joululahjatkin suurimmalta osin hankittu viimeistään marraskuussa, mutta se varsinainen joulunaika, se alkaa vasta myöhemmin. Nyt olemme sen ytimessä ja minun pitäisi olla umpionnellinen, rakentaa joulukodista pehmoista pesää ja luoda lapsillemme muistoja, jotka he kantavat mielissään mukana aikuisuuteen saakka. Miksi siis kaikki tuntuu olevan lähinnä surkeata rämpimistä?

Tai no, tiedänhän minä syyn. Meillä on ollut aivan järjetön syksy. Syyslomaan saakka mentiin ihan normaalilla kiireisellä meiningillä, mutta sitten repesi. Mies on tehnyt aivan valtavasti töitä, minä olen ollut töissä 24/7. Lapset ovat ajoittain olleet aivan hunningolla, kun äiti on ollut fyysisesti siinä vieressä, mutta henkisesti poissa. Läppärit sylissä olemme tehneet vaihtoja iltasadun nukuttamisessa, minä olen herännyt aamuyöllä miehen tullessa nukkumaan ja lähtiessä jälleen aamulla ennen meitä. Minä olen merkinnyt määräaikoja kalenteriin ja aikatauluttanut. Ensimmäistä kertaa olen ollut myös siinä tilanteessa, että vanhempainyhdistyshomma on tuntunut ottavan enemmän kuin antaa. 

Olemme siis olleet tiukoilla tämän syksyn ajan. Sen vuoksi tänä vuonna emme ole käyneet Seurasaaren joulupolulla, emme joulukonserteissa tai teatterissa, jotka normaalisti ovat joulunodotukseemme kiinteästi kuuluvia asioita. Olen mennyt viimeiset kuukaudet ilman minkäälaisia aitojen ylityksiä, syöttänyt lapsille eineksiä ja yrittänyt epätoivoisesti priorisoida asioita nipistämällä yöunista. Mistä muualtakaan sitä ottaisi, kun tietyt asiat on kuitenkin tehtävä. Välillä on vaan itkettänyt, kun hommaa on enemmän kuin hallitsisi. Samaan aikaan olen naurettavan onnellinen nykyisestä työtilanteestani ja siitä, että saan tehdä niin mieluisia oman alani hommia. Ristiriitaista, tiedän. 

Joulukortit saimme lähetettyä sen jälkeen, kun alkuperäisiä marraskuussa tilaamiani kortteja ei koskaan kuulunut ja jouduin hätäpäissäni hakemaan surkeat korvikkeet edellisenä iltana valokuvausliikkeestä. Pojat liimasivat postimerkit kuoriin, minä kirjoitin osoitteita. Pari lahjaa on vielä paketoimatta, muut urakoin eräänä iltana kuntoon aattoa odottamaan. Niitä ainakin riittää, ei toteutunut meidän ajattelemamme maltillinen lahjamäärä tänäkään jouluna. Minkäs teet, on ihana ostaa osuvia ja mieluisia lahjoja rakkaille. Oikaisin myös sujuvasti esikoisen tammikuisten syntymäpäivien suhteen ja lähetin kutsut sähköpostitse. Vähän harmittaa, mutta ei voi muuta.

Tähän mennessä olemme poikien kanssa käyneet katsomassa Stockan jouluikkunan ja valinneet heille tämän vuoden joulukoristeet tavaratalon joulupuodista. Tämä perinne alkoi jo esikoisen ensimmäisenä jouluna ja joka vuosi pojat valitsevat itselleen mieluisat muistot. Isoäitinsä kanssa he leipoivat lauantaina pipareita ja kävivät hakemassa joulukuusen pulkalla isovanhempien kotiin. Se myös koristeltiin jo. Minä olen lähinnä meillä kotona pyrkinyt saamaan yllätykset joka aamuksi poikien joulukalenterina toimiviin joulusukkiin, mutta useamman kerran esikoinen on tullut aamulla kuiskaamaan, että taas on unohtunut ja äkkiä nyt ennen kuin pikkuveli herää. Vähän on ollut siis tämä jouluun valmistautuminen retuperällä tässä huushollissa.

Tänä vuonna koulu loppuu myöhään ja vasta aatonaatto on kokonaan vapaa koululaisella ja eskarilaisella. Työpäivä se toki on, mutta mies tekee päivän etänä kotoa. Koska tällä viikolla meillä on vielä mukavat kymmenen erilaista menoa töiden oheen päivisin ja iltaisin eikä jouluruokia ole edes ajateltu saatikka kotia koristeltu, päätimme miehen kanssa tehdä eilisestä meidän perheen joulunodotuksen huippupäivän. 

Mies ja pojat rakensivat piparkakkutalon ja pitivät näin perinteestä kiinni. Alkujaan miehen piti olla koko viikonloppu aamusta alkuiltaan vapaaehtoismenossa, mutta hän päätti ottaa sunnuntaille uuden suunnan ja olla poikien kanssa. Minä puolestani kannoin kaikki joulukoristeet esille ja koristelimme kodin jouluiseksi. Joulukukat viimeistelivät kodin jouluilmeen. Kuusi tulee vasta keskiviikkoiltana ja koristellaan samantien, sillä heti torstaina todistusten saamisen jälkeen suuntaamme vielä pienelle jouluretkelle Itä-Suomeen tullaksemme aatonaattona iltasella kotiin. Ja sitten se onkin jo aatto.

Toivon, että mies pystyisi pitämään välipäiviä etänä mahdollisimman paljon ja me voisimme ottaa silloin takaisin kaiken sen jouluun rauhoittumisen, joka nyt joulua ennen on jäänyt väliin. Onneksi pojilla on joululomaa aina pitkälle tammikuulle, he saavat tervetulleen tauon koulusta ja esikoulusta. Sen jälkeen kevääseen uusin voimin.