Juhannusjuttuja

Katselin eilen mitä voisimme tehdä säätiedotuksen luvatessa sadetta iltapäivälle. Leffaan! Ei sittenkään, elokuvateatterit ovat kiinni. No johonkin sisäleikkipuistoon lasten iloksi! Noup, kiinni ovat. Korkeasaareen tai Linnanmäelle ei tehnyt mieli lähteä kastumaan, etenkään kun seuraavana päivänä sadetta ei pitäisi tulla lainkaan. En ymmärrä miksi kaupunki menee kiinni juhannukseksi, meitä täällä viihtyviä juhannuksenviettäjiä löytyy kuitenkin paljon. Mutta mä nyt olen muutenkin näitä "kaupat aina auki" -tyylin kannattajia. 

Juhannusaattoa vietimme vanhempieni kanssa. Ajoimme iltapäivällä heidän luokseen ja syömisen ohella päivään mahtui poikien osalta paljon ulkoilua niin pihalla kuin metsässä ja tietenkin juhannuskokko.

Pienemmällä grillaajalla on jokin kriisi.

Isoäidin ja poikien perunaviljelmät voivat hyvin.

Tässä valmistuu muurahaisten suojelusalue. Ruoaksi suojeltaville muurahaisille tarjoiltiin leipää ja kurkkua.

"Katso kameraan äiti!"

Läheisessä Onnelan majatalossa Tuusulan Rantatiellä sytytettiin kokko jo puoli seitsemältä, juuri sopivasti lapsiperheen aikatauluihin. 

Lipan alta piti vähän kuikuilla, että näki lipun nousevan salkoon.

Sen nähtyämme ajoimme kotiin ja kannoimme autoon nukahtaneen kuopuksen jatkamaan yöuniaan meidän sänkyymme. Sitten lämmitettiin vielä sauna, mies ja esikoinen saunoivat minun tyytyessä vain pistäytymään löylyhuoneessa, ja iltapalan jälkeen ipana nukahti sohvalle viereeni. Mies katseli jalkapalloa ja minä testasin miltä lasillinen samppanjaa tuntuu vatsassa. Äidiltä sain nimipäiväkukat jo ennakkoon.

Juhannuspäivänä päädyimme sitten lopulta lähtemään kuitenkin sinne Linnanmäelle. Esikoinen oli vankasti sitä mieltä, että sää on vain pukeutumiskysymys, joten alistuin. Jestas että oli kylmä! Sinnikkäästi vein kuitenkin kuopuksen kolmeen ilmaislaitteeseen, kunnes lapsi itse halusi kotiin lämmittelemään, pieni laiheliini oli aivan umpijäässä.

Esikoinen sen sijaan oli aivan liekeissä. Maaginen 120 cm raja on nyt virallisesti ylitetty, siitä todisteena leima kädessä ja pääsy sen myötä ties miten hurjiin laitteisiin. Päätimme sitten lähteä kuopuksen kanssa kotiin samalla kun mies jäi kiertämään laitteita esikoisen kanssa. Ja sinne se oli mennyt, kaikkeen mihin vain suinkin pääsi ja sanonut jokaisen olevan hänen uusi lempparinsa! Riemu oli ollut ylimmillään, mies puolestaan oli jo mustekalan jälkeen sitä mieltä, että sisäelimet liikkuivat pysyvästi pois paikoiltaan. 

Viisi tuntia myöhemmin kävimme hakemassa huvittelijat kotiin ja olin iloinen, että en joutunut todistamaan lapsen menoa laitteissa, joiden nimet olivat mallia tulireki tai salama. Vuoristoradassakin olivat käyneet. Linnanmäen hinnoittelusta sen verran, että pari vuotta takaperin tullut muutos rannekkeisiin on meille ollut tosi epäedullinen. Aikaisemmin minihupi ja pikkuhupi takasivat kivaa menoa myös ihan pienille, mutta nykyiset ilmaislaitteet ovat jo kuopukselle vähän tylsiä samalla kun hän ei kuitenkaan vielä pääse alle metrin mittaisena mihinkään muuhun. Ja jos ostaisimme hänelle rannekkeen, tulisi uusia laitteita alle 100 cm kategoriaan vaatimattomat kolme. Eli vasta nelivuotiaana kuopus tullee ylittämään metrin pituusrajan ja pääsee useampiin laitteisiin. Siihen saakka meidän pitää vain käydä muutamassa ilmaisessa tai vaihtoehtoisesti ajaa aika monta kierrosta rekkarallia, jos haluamme rannekkeen hinnalle vastinetta.

Tälle päivälle ehdotin sitten sitä leffaa, mutta jotenkin kaverini eivät tunnu kovin innokkailta lähtemään katsomaan Rio kakkosta. Mutta mikäpä siinä, kotipäiviä tarvitaan kaiken menon vastapainoksi kyllä.